#Suuntanaomavaraisuus 2026, osa 4

Kevät alkoi edetä viime kuun puolessa välissä vauhdilla, lumet tuntuivat katoavan maasta aivan silmissä. Nyt pääsiäisviikonloppuna on taas #Suuntanaomavaraisuus -postausten vuoro. Tänä vuonna kuukausikirjoituksilla ei ole varsinaista aihetta, jokainen kertoo omasta elämästään. Jutun lopusta löytyy tuttuun tapaan linkit muiden juttuihin. IHan alaimmaisena on linkki vanhaan männynneulastee -postaukseen. Viime vuonna maaliskuussa oli talvisempaa kuin tänä vuonna. … Read more

Ensiapulaatikko

Aina sattuu ja tapahtuu ja siksi onkin hyvä, että apu on lähellä. Kokosin lasten ulottuville pienen ensiapupakkauksen. Ensiapupakkaus on karkkilaatikossa eli sellaisessa laatikossa jossa kauppaan tulee irtokarkkeja. Ensimmäisenä pesin laatikon ja liimasin sen kylkeen 112-tarran ja tekstin ensiapu. Olen liiankin innokas kirjoittamaan hätänumeroa ja muita vastaavia asioita ylös. Kaikella on kuitenkin taustansa, tarina aiheesta on … Read more

#Suuntanaomavaraisuus 2026, osat 2-3

#Suuntanaomavaraisuus -postaussarja pyörii vaikka tipahdin varoittamatta kuvioista pois. Joskus, kuten nyt, tapahtuu asioita jotka saavat arjen sekaisin. Onneksi kirjoittajaporukkamme ei pienistä hätkähdä vaan on hoitanut sekä viime kuun, että tämän kuun linkkien keruun. Olen viime vuosina saanut monta mahdollisuutta puhua rutiineista ja tavoista, mielestäni niiden arvon näkee hyvin tilanteissa kun jokin totuttu muuttu. Se, että … Read more

Neljä mestaria – Aku Ankka -lehden parhaita nykypiirtäjiä

Neljä mestaria – Aku Ankka -lehden parhaita nykypiirtäjiä, 2008 Yritän innostaa lapsia taiteen ja kulttuurin pariin, niin että niistä tulisi heille hormaali osa elämää. Uskon asioiden äärelle pysähtymisen, erilaisten tapojen, tulkintojen ja muiden tarkastelun kasvattavan heistä vanhempiaan kultturellimpia. Aku Ankka -sarjakuvissa oli lapsuudessani rikas kielellinen ilmaisu, näin ollen olen kaivanut lapsuudessani hankittuja sarjakuvapokkareita esille ja … Read more