Mökillä syksyllä

Puoli vuotta asumista mökillä ja sen jälkeen pitkä aika kaupungissa, miltä paluu maalle tuntui? Ohessa video ensimmäisestä syyskesän vierailusta tuvalla. Samalla tehdään pieni pihakierros, ihmetellään kesäkanojen hylkäämää kanatraktoria ja muistellaan elämää ankkojen kanssa. Mikäli piha kiinnostaa, niin tässä pihakierroksessa ankkojen kanssa näet maisemia kesältä. Maanantaina blogiin tulee laajemmin kuulumisia, sillä silloin on taas kuukauden ensimmäinen … Read more

Retkeilyä Vuosaaressa, Kallahdenniemi ja Horisontti

Viime viikonloppu oli lämmin ja innosti meidät retkeilemään lasten kanssa Helsingin Vuosaaressa. Lauantain kohteeksi valikoitui meille kaikille entuudestaan tuntematon Horisontti ja sunnuntaina kävelimme minulle lapsuudesta tutulla Kallahdenniemellä. Aloitetaan tarina Kallahdenniemestä, tuosta helsinkiläisittäin oudosta hiekkaisesta harjusta ja uimarannasta, jonka pitkä matala ranta on tehnyt siitä lapsiperheiden suosikin. Kallahdenniemi on jäänyt vahvana mieleen lapsuuteni kesäisistä päivistä. Meillä … Read more

#Suuntanaomavaraisuus osa 10, 2020

Lokakuussa on aika kertoa miten tämä satokausi sujui, sekä tuttuun tapaan kertoa itä kaikkea on viimeisen kuukauden aikana puuhasteltu ja mitä tullaan tekemään kuluvana kuukautena. Eli joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina ilmestyvä #suuntanaomavaraisuus -sarja on taas täällä. Olimme aikeissa pitää iisimmän vuoden. Useampi rankka vuosi oli takana ja kesälle oli kasattu tekemistä. Piti mennä viimeinkin katsomaan … Read more