Neljä neliötä on aavistuksen suurempi ala, kuin mitä parisänky vie. Neljään neliöön on siitä huolimatta mahdollista saada mahtumaan käyttökelpoisen kokoinen huone. Virallisesti huoneen minimi koko taitaa olla seitsemässä neliössä ja sille on omat vaatimuksensa ikkunoiden ja ilmanvaihdon suhteen. Me kuitenkin leikittelemme nyt ajatuksella, mihin kaikkeen liki puolta pienempi tila taipuu. Neljään neliöön mahtuu hyvin yksi

Galettet Taikina 7 1/2 dl vesi1 tl suola4 1/2 dl tattarijauho Täytteet 6 munaa1 dl juustoraastettapekoniasuolaa mustapippurirucola/pinaatti paistamiseen rasvaa Sekoita vesi, suola ja tattarijauho käsivatkaimella.Lisää tattarijauho vähitellen, niin että taikinasta tulee lettutaikinamaisen paksua. Paista toisella pannulla pekonit kypsiksi.Lisää paistorasva kuumalle pannulle.Paista ohuet letut molemmilta puolilta. Ripottele pannulla olevan, kypsän ohukaisen päälle ohuesti juustoraatetta.Riko kananmuna keskelle räiskälettä.Ripota

Kannoin esikoistani paljon sylissä. Siinä sai käsilihakset hyvää treeniä, mutta se ei ollut ergonomista meille kummallekaan. Ja käsin lasta sylissä kannettaessa on aina vähintään yksi käsi varattuna. Toki saimme kokeilla Baby Björnin rintareppua ja se oli meillä laivareissulla lainassa. Onneksi en innostunut hankkimaan sellaista, sillä nykyisin tiedetään sen olevan hyvin epäergonominen tapa kantaa lasta. Rintarepussa

Vanhan pihapiirin omistajan on hyvä varautua tuleviin korjauksiin ja uudisrakennelmiin. Joutuessamme kaatamaan pihasta muutaman jykevän kuusen teimme rungoista pelkkahirsiä. Me tulemme todennäköisesti tarvitsemaan muutaman hirren hirsinavetan sisäosien kunnostukseen. Pelkka on hirsiaihio, joka on tehty veistämällä tai sahaamalla. Pelkkatukista on poistettu kaksi sivua, jolloin rakennuksen ulko- ja sisäpuolelle tuleva hirsi on sydänpuuta. D-hirsi on vain toiselta