Päätin koota läheiselleni lapsenvahtipakkauksen, joka toimii niin hänen toimiessaan meille lastenvahtina kuin hänen omilla retkillään. Tämä pieni, mutta kattava pakkaus pelastaa monesta pulmasta – oli kyse kolhusta, kylmästä tai ihan vain ennakoimattomasta piknikistä.
Lapsena luin The Baby-sitters Club -kirjasarjaa. Sarja on Ann M. Martinin luomus, jossa seikkailevat 12-vuotiaat Lisa Thomas, Valerie Kishi, Susan Gill, Anne Spier ja Violet Schafer. Kirjassa kaverukset perustivat lapsenvahtitoimiston ja näillä lapsenvahdeilla oli usein mukanaan pakkaus, jossa oli erilaisia leluja vahdittaville lapsille. Nämä lapsenvahtien pakkaukset olivat mielessäni suunnitellessani omien villikkojeni vahdille pakkausta, joka pelastaisi pulmasta kuin pulmasta.

Oman perheen kokemukset kolhuista ja nirhaumista ovat herättäneet tarpeen varautua paremmin, erityisesti retkillä ja syrjäisissä olosuhteissa. Edulliset ensiapupakkaukset saattavat paljastua pelkiksi laastaripaketeiksi, sen sijaan huolellisesti koottu setti voi auttaa selviytymään pienistä haavereista kunnialla.
Etenkin lasten kanssa liikuttaessa pieni ensiapupakkaus tuo mielenrauhaa niin arkeen kuin luontoretkille. Erityisesti liikkuessamme syrjäisillä alueilla, kuten Saimaan saaristossa, varautuminen voi tehdä odotuksen avun saapumiseen huomattavasti miellyttävämmäksi.
Totuuden nimissä kerrottakoon etteivät ensiaputarvikkeemme ole aiemmin olleet kummoiset. Toki meiltä löytyi erilaisilla söpöillä kuvilla varusteltuja laastareita, desinfiointiainetta ja jääkaapin ovesta kylmäpakkaus, joka auttaa pipeihin yhdessä laastarin kanssa todella tehokkaasti. Autosta löytyy samantyyppinen ensiapu varustus kuin muillakin.
Lasten kasvaessa omat kolhut ja nirhaumat ovat palanneet mieleen. Kun tiettömien taipaleiden takana, niin pitkällä kuin Lemmenjoen jokivene vei, sipaisin sormenpäästä kunnon palasen, oli äitini tyytyväinen että oli pakannut vähän laajemman ensiapupakkauksen mukaan. Pikkuinen muotoilu sormeen sai aikaan suuren sotkun ja olihan niitä verisiä sidetaitoksia vaihdettava välillä. Koska olimme varautuneet, ei retkeemme tullut muutoksia, vaan pääsimme nauttimaan lomasta suunnitelmien mukaan.

Ensiapupakkaus
Läheiseni on alkanut liikkumaan Suomessa laajalti, hän saattaa liikkua autolla, vaikkei hänellä ole omaa. Päätin varustaa hänelle pienen autoilu/retkeilypakkauksen jonka avulla hän selviää lastenvahtikeikoista lastemme kanssa.
Lapsemme viettävät läheisemme kanssa aikaa myös Saimaan saaressa. Saareen on muutaman kerran jouduttu hälyttämään apua (saarella mökkeillään seitsemättä vuosikymmentä) ja kokemuksesta tiedämme, että odottavan aika on syrjäisellä saarella vielä pidempi kuin Helsingissä.
Pakkausta kootessani törmäsin siihen, että monet edulliset pienet ensiapupakkaukset olivat käytännössä ylihintaisia laastaripaketteja. Vaikka laastari ja kylmäpakkaus ovat ne taloutemme käytetyimmät ensiaputarvikkeet, halusin varustaa lapsenvahdin kattavammin.
Hankin lähikaupasta pienen Tarmo-ensiapupakkauksen jota en suosittele muille. Täydensin pakkausta.

Ea-laukku, jossa punainen risti ja heijastin
- Käsidesi
- Desinfiointi
- Turvavyöleikkuri
- Laastari
- Sideharso
- Haavataitos
- Paineside
- Kertakäyttöhanskoja
- Avaruuspeite
- 2 x Lämpöpakkaus
- Vanu
- Haavateippi
- Hakaneuloja
- Siteitä
- Tampponeita
- Pinsetit
- Punkkipihdit
- Taskulamppu
- Pilli
- 2 x Nippuside
- Puiset aterimet
- Suola
- Sokeri
- Pippuri
- Xylitol-pastilli
- Käsienputsaus liina
- Nenäliinapakkaus
- Ohuet hanskat
- Heijastinliivi
- Kertakäyttösadetakki
- Tulitikut
- Oksennuspussi
- Korvatulpat
- Neula ja lanka
Ensiapulaukun ja muut varusteet pakkasin pehmeään kylmälaukkuun, laukussa on kangaskassi lisäeväiden kantamiseen, sekä Comverseken mukana tullut pussi, joka pitää irtosälän kasassa.
Läheisellämme on hyvä termosmuki ja juomapullo. Samoin kaikilla lapsillamme on oma juomapullo. He ovat siis eväitä vaille valmiita retkeilemään.

Jos ensiapukurssista on aikaa,niin kurkkaa Suomen punaisenristin videot aiheesta https://youtu.be/3dsqxuG9lEk?si=JPl6msL0zYmM_oOJ
Ensiaputarvikkeiden kanssa olemme olleet lepsumpia, sen sijaan kesken grillauksen syttynyt kaasugrilli sai meidät muutamia vuosia sitten panostamaan paloturvallisuuteen. Olemme uusineet palo- ja häkävaroittimia sekä hankkineet niin itselle kuin lahjaksi lukuisia sammutuspeitteitä.
