Ilmastonmuutos vaikuttaa metsiimme monin tavoin sekä hitaasti että yllättävän nopeasti. Yhä useammin puut joutuvat selviytymään olosuhteissa, joihin ne eivät ole sopeutuneet: pitkittyneistä kuivuusjaksoista, leudoista talvista, lisääntyneistä taudeista ja ahnaista hyönteisistä. Kun yksi muutos laittaa pyörät pyörimään, seuraa usein toinen perässä.
Vuosi 2024 oli mittaushistoriassa lämpimin vuosi Euroopassa Eu:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan. Eurooppa on maailman nopeimmin lämpenevä maanosa.
Tänä vuonna toukokuussa ei ollut yhtään hellepäivää (yli 25,1 astetta). Ero viime vuoteen on suuri. Vuoden 2024 toukokuussa hellepäiviä oli peräti 16 ja parhaimmillaan lämpötila nousi lähes 30 asteeseen. Tällä vuosituhannella vain vuosina 2015 ja 2020 ei ole ollut hellepäiviä toukokuussa.
– Vuodesta 1961 alkavissa digitoiduissa tilastoissa on ollut vain kuusi vuotta, jolloin toukokuun ylin lämpötila on jäänyt alhaisemmaksi kuin tänä vuonna. Vuodesta 1961 alkaen viilein toukokuun ylin lämpötila oli vuonna 1991, jolloin koko kuun korkein lämpötila oli 18,2 astetta, Rinne sanoo.
– Iltalehti 3.6.2025
Metsässä tuhoja aiheuttavat elolliset ja elottamat asiat. Elollisia tuhojen aiheuttajia ovat ihmisen lisäksi hyönteiset, nisäkkäät ja sienet. Elottomia puolestaan kuivuus, myrskyt, tuuli, lumi, routa, roudattomuus ja metsäpalot. Usein metsään tulee ensin elottoman tekijän tuoma tuho, kuten esimerkiksi kuivuus, se stressaa puita ja heikentää esimerkiksi havupuiden kykyä suojautusatuholaisia vasteen pihkalla. Ensimmäistä tuhoa seuraa toinen, usein ötököiden muodossa.
Asiat nivoutuvat yhteen, lämpiminä talvina maa ei välttämättä routaannu ja sen vuoksi myrskyn on helpompi repiä puu juuriltaan. Tuulituhoihin ei siis välttämättä tarvita aiempaa kovempaa tuulta. Jos kaatuneen kuusen juurista osa jää vielä maahan, on kituva kuusi oiva kasvualusta kirjanpainajille.
Saimaan saaressa
Sukumökillä Saimaalla männyt pääasiassa pysyvät kitukasvuisina ja kauniina saaristomäntyinä. Niitä kurittaa paitsi niukkaravinteinen kasvupaikka kallioisella saarella, myös alueen todella kuiva mikroilmasto sekä liki joka vuotinen mäntypistiäisten sankkajoukko.
Mäntypistiäiset olivat ensimmäinen kosketukseni ötököihin, jotka vaikuttavat rajusti puiden kasvuun. Ne ovat ennemminkin esteettinen haitta ja huoli siitä, että jokin söpö mänty menetetään. Me emme saa polttopuuta pikkuruiselta saarelta, joten kasvutappio ei ole niin suuri asia kuin toisenlaisessa metsässä.
Kuumat kesät Saimaalla ja mäntypistiäiset, niistä männyt ovat selvinneet aina ilman valtaisia tappioita. Entä jos sään ja mäntypistiäisten lisäksi männyt saisivat riesakseen pystynävertäjää, okakaarnakuoriaisia, juurikääpää, mesisientä tai etelänversosurma-taudin jota havuparikassieni aiheuttaa. Olisiko stressaantuneilla männyillä mitään mahdollisuutta selvitä?
Puut reagoivat hitaasti, taudit ja tuholaiset liikkuvat vikkelästi.
Muuttuva ilmasto
Hankimme tuvalla polttopuumme pienestä metsästämme ja olemme jo havainneet ilmaston muuttumisesta johtuvia muutoksia siellä.
Ostaessamme tuvan keväällä 2015 kasvoi yhdellä naapurilla pihallaan komea vaahtera, toisella puolestaan tammi. Muutaman vuoden kuluttua nämä molemmat puut oli kaadettu. Niiden jälkeläiset alkoivat nousta metsikössämme. Vaahteran taimia on runsaasti, tammen taimia vähemmän. Metsässämme ei ole yhtään vaahteraa tai tammea, joka olisi kasvanut siellä ennen tuvan hankintaa. Jotain on siis muuttunut. Ja ei, kyse ei ole siitä, että juuri ostaessamme tuvan puut olisivat kasvaneet ikään, jolloin niiden leviäminen olisi ollut mahdollista. Molemmat puut olivat iäkkäitä pihapuita.
Vaikka metsien terveyden, monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen yhtälössä on vielä monta tutkittavaa muuttujaa, niin yksi asia on varma: monimuotoinen ekosysteemi kestää häiriötä paremmin ja toipuu niistä nopeammin kuin yksipuolinen verrokkinsa. Jos haluamme pitää metsäekosysteemimme vastustuskykyisenä ilmastonmuutoksen tuomia haasteita vastaan, meidän ei itse kannata pahentaa tilannetta heikentämällä niiden monimuotoisuutta,
Metsä ja ilmastonmuutos, Melin, Mäkilä, Ässämäki
Lehtipuut kestävät ilmaston lämpenemistä havupuita paremmin ja sitovat enemmän hiiltä. “Yhtäkään lehtipuuta ei saa hävittää”. Sen (Erkki) Lähde sanoo painokkaasti. Hänestä lehtipuita pitäisi olla metsissä enemmän kuin metsissä yleensä on, koska ilmastonmuutos etenee. Hän uskoo kiihtyvyyden lakiin eli siihen, että seuraavan kolmen vuoden kuluessa luonnossa tapahtuu enemmän ikäviä muutoksia kuin kymmenen viime vuoden aikana. “Toivon olevani väärässä, todella toivon.”
Suomen Kuvalehti 47/2021
Erilaisista puista kerrotaan usein niiden kylmänkestävyys. Meidän tulisi kiinnostua myös niiden vaatimasta lämpösummasta, liian pieneksi jäävä lämpösumma voi jättää niiden kasvun heikoksi, jolla voi olla vaikutuksia myös talvehtimiseen.
Äärevöityneet säät vaikuttavat, keväällä tai syksyllä voi olla poikkeuksellisen ääreviä säitä, jolloin lämpösumma kertyy. Vaikka keväällä ja syksyllä olisi lämpimämpää kuin ennen, voi sopivasti osunut halla tehdä pahaa jälkeä. Kuivuus- ja sadejaksot voivat olla aiempaa pidempiä ja aiheuttaa omia haasteitaan. Kuumat ja kuivat kesät lisäävät puiden stressiä ja osaltaan helpottavat tuholaisten iskemistä puiden kimppuun. Vaikka lämpötilat eläisivät pysyy päivän pituus samana eli lämpimämmät syksyt eivät sisällä sen pidempiä päiviä kuin ennenkään.
Kirjanpainaja, havununna ja muut havupuiden piinaajat
Kasvukauden pidentyminen ja ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu, etenkin jos keskilämpötila ei juuri kohoa, nopeuttaa puiden kasvua. Pidentynyt kasvukausi ja lämpö nopeuttavat myös hyönteisten lisääntymistä, siinä missä ennen esimerkiksi kirjanpainajat lisääntyivät vain kerran kesän aikana, saattavat ne nyt lisääntyä kahdesti saman kesän aikana.
Kuuluisimmat havupuiden tuhoötökät meillä ovat kuusia vaivaava kirjanpainaja sekä mäntyjä sinistäjäsienen kanssa tappava okakaarnakuoriainen. Näiden lisäksi havupuita uhkaavat myös kuusentähtikirjaaja, aitomonikirjaaja, pikkukirjanpainaja ja kiiltokirjanpainaja. Neulasia syövä havununna on leviämässä meille, , muualla Euroopassa se on aiheuttanut suuri metsätuhoja.
Kirjanpainajista ja niitä syövistä puukiipijä -linnuista olen kirjoittanut postauksen.
Kuivuudesta kärsivien puiden aineenvaihdunta ja vastustuskyky on heikentynyt ja lämpimässä säässä hyönteiset kehittyvät nopeammin.
Jos minun pitäisi nyt istuttaa puita, jotka kestävät jälkipolville, valitsisin tammia ja mäntyjä. Ne menestyvät todennäköisesti hyvin ilmastonmuutoksesta huolimatta.
Erikoistutkija Eeva-Maria Tuhkanen, Viherpiha 2/23
Okakaarnakuoriainen
Erikoistutkija Tuhkanen suositteli Viherpiha -lehdessä 2023 istuttamaan mäntyjä. Vuonna 2019 Luonnonvarakeskus eli LUKE alkoi saada ilmoituksia mystisesti kuolleista männyistä. Terveiltä vaikuttaneet männyt alkoivat kuolla latvasta alkaen. Tuhojen vauhti on viime vuosina kasvanut.
Männyn latvus ruskettuu ja puu voi huonosti. Lounaisranikolla ja -saaristossa sekä pienempinä esiintyminä Satakunnassa ja Keski-Suomessa. Okakaarnakuoriainen voi iskeä minkäikäiseen ja kuntoiseen puuhun vain.
Okakaarnakuoriainen toimi kuten muutkin kaarnakuoriaiset, se munii puun kuoren alle, nila kerrokseen. Toukat syövät nilakerroksessa käytäviä. Nilakerros on se paikka johon puu sekä säilöö sekä sen avulla se kuljettaa ravinteita.
Okakaarnakuoriainen tuo mukanaan sinistäjäsienen. Sinistäjäsienen rihmasto katkoo pintapuussa eli mantopuussa vedenkuljetuksen juurista latvaan ja näin puu kuolee lopulta janoon.
Okakaarnakuoriaisen tuhoamista puista on löydetty myös havuparikas-sientä, sen vaikutuksesta puuhun tai sen tuhoon ei vielä ole tarkempaa tietoa.
Okakaarnakuoriainen kuuluu Suomen luontoon ja se on yksi lajeista jotka ovat hyötyneet todella paljon viime vuosien säätiloista.
Monimuotoisuus
Monimuotoisuus on metsän paras turva muutoksen keskellä. Kun metsässä kasvaa eri-ikäisiä ja -lajisia puita, se kestää paremmin yksittäisten tuholaisten tai tautien aiheuttamia vaurioita. Esimerkiksi kirjanpainaja iskee nimenomaan kuusiin, okakaarnakuoriainen mäntyihin – mutta lehtipuillakaan ei ole ollut helppoa.
Siksi olisi tärkeää, ettei metsän rakenne perustu vain muutamaan puulajiin. Monilajinen metsä voi sisältää niin havupuita kuin lehtipuitakin – nuoria, vanhoja ja luonnollisesti kaatuneita yksilöitä. Lahopuu ei ole roskaa, vaan arvokas osa metsän ekosysteemiä. Se tarjoaa ravintoa ja suojaa sadoille lajeille, ja toimii samalla osana metsän omaa palautumisjärjestelmää.
Ilmaston ja metsän muuttuessa emme voi tietää tarkalleen, mitkä lajit pärjäävät parhaiten tulevaisuudessa. Juuri siksi monimuotoisuus on niin tärkeää – se antaa metsälle mahdollisuuden sopeutua.
Vaikka muutokset voivat tuntua suurilta, metsällä on kyky uusiutua ja löytää tasapainonsa uudelleen kunhan annamme sille aikaa, tilaa ja monimuotoisuutta.
Pienet teot, kuten lahopuun säästäminen, eri puulajien suosiminen ja luonnon havainnointi, ovat osa suurempaa tarinaa, jossa metsä saa jatkaa elämäänsä.
Metsän rytmi on hidas, mutta vahva. Kun pidämme siitä huolta, se pitää huolta myös meistä vuosikymmeniä ja -satoja eteenpäin.
Oletko huomannut muutoksia metsän kasvillisuudessa tai tuholaispaineessa? Entä mitä mieltä olet, pitäisikö metsäluonnon hoitoa nyt miettiä aivan uusista näkökulmista?
Otitpa aiheen esiin. 🙂
Valitettavasti tän propagandan keskellä suurin osa luulee että meillä on puhdas luonto ja hyvin voivat metsät. Ja kun toimittajien, median, yleistieto sivistys laskee koko ajan, ei julkisuuteen edes analyyttistä keskustelua edes synny tai tule.
Tosiasia on että metsänhoitoa olisi pitänyt miettiä uusiksi jo vuosikymmeniä sitten.
Nykyisen hoidon perusta luotiin jo 1920-luvulla ja vaikka tiedon näärä on lisääntynyt niin siitä huolimatta järkijättö on yleinen ilmiö metsänhoidon yhteydessä. Kantojen repiminen, kyntäminen, metsäojat, lannoittaminen jne jne jne Metsäänhän voi luvallisesti levittää kaksinkertaisen määrän mm typpi ja fosfori lannoitusta hehtaarille kuin pahimpaankin Suomessa sallittuihin tehomastalousmääriin nähden. Miksi?
Mikä on tämä Suomen maailman paras metsän hoito?
Maksimaaliseen puukuidun tuottoon tähtäävä oppi, joka samalla tuottaa ekokatastrofin.
Ongelma on koko maaseutua koskevan ajattelu tällä hetkellä.
Kuinka moni on tajunnut että maalla, siis taajama-alueen (kaava-) ulkopuolella asuu nykyään vain 13% väestöstä.
Kylässä kaava-alueella asuva ei asu maalla.
Taajama-alueet kattavat Suomen pinta-alasta vain 2,3%
Ylivoimaisesti (n 95-97%) eniten hakkuita teetättävät tahot joiden (ihmiset ja yhteisöt) kotipaikka on taajama ja siten ovat vastuussa ns vallitsevasta metsänhoidosta.
Nyt THL on aloittanut kampanjan puun pienpolttoa vastaa. Syy on helppo nähdä. Metsäteollisuuden tarvitsemat hakkuumäärät on luokattomasti yli kestävän rajan ja kun venäjän raja ei ole aukeamassa josta puuta saisi tarpeaksi edullisesti niin sitä on saatava muualta. Lisäksi taajamien kaukolämmön tuotto on siirtynyt entistä enemmän biomassalla tuotettavaksi, eli käytännössä puulla, niin puun tarve senkun kasvaa. Viimeimpänä juuri Helsinki. Suunnitelmat oli olemassa jo 10 vuotta sitten ja jo silloin laskelmat osoittivat ettei puuta riitä kaikille.
Mutta kas, puun pienpolttoon menee vuosittai n 8 milj m3 ja sen kieltämällä teollisuudelle ja taajamille riittää enemmän.
Eikä tämä ole salaliittoteoriaa vaan matematiikkaa ja julkisia lähteitä!🙂
Kiitos kommentista. Olen samaa mieltä siitä, että metsätaloutta tulee tarkastella eri näkökulmista. Teitä reunustavat pusikot ovat aika surkea näky. Suuria puita on vuosi vuodelta vähemmän reittiemme varsilla.
En omista metsää, kuin sen verran mistä juuri nuo polttopuut talveksi aina saa. Kuulun tuohon vähemmistöön joka asuu taajaman ulkopuolella. Naapurilla on suuri määrä vanhaa metsää, ei se niitä hakkaa eikä hoida. Nyt sinne metsään on vuosien aikana tullut joku tauti, joka leviää lähemmäs meitä. Puista tippuu kuori ja puut kuolevat pystyyn. Toivoisin että naapuri tekisi suuret hakkuut ennenkuin se jokin (vaikuttaa ötökältä)leviää meille asti.
Valitettavasti myös puiden elinikäkin on rajallinen, vaikka miten on perikunnan mailla vanhaa metsää yritettiin säästää, niin viime vuoden talvimyrsky teki selvän ikivanhasta kuusikosta. Se on yksi rytelikkö enää. Ei olla päästy yhteisymmärrykseen sen kohtalosta. Nyt jo suurin osa käyttökelvotonta. Ei kelpaa yhtiölle, eikä kukaan pysty käsipelissä niitä siivoamaan, liian vaarallista. En ole aiemmin ollut mitään mieltä sen säästämisestä tai kaatamisesta, mutta jälkiviisaana sanon, että kumpa olisi kaadettu se ennen myrskyä. Oikeastaan jo silloin kun äiti kuoli. Sillä rahalla olisi hoidettu myös talo, jonka kuluista nyt kiistellään. Pitäisi olla selkeämpi laki perintöasioissa, nyt yksi vastarannan Kiiski ja yksi luonnonsuojelija saavat vain aikaa kulutettua kinasteluillaan, eikä mitään saada aikaiseksi. Metsät mätänee ja talo on kohta asuinkelvoton. Kukaan ei tee mitään kun ei päästä mihinkään lopputulokseen. Yhdenkin vastarinta on koko homman seisauttaja. Tätä samaa peräänkuulutan kaikilta metsästä puhuvilta, mikä sitten on järkevää metsänkäyttöä? Eikö se, että kun metsä tulee tiettyyn ikään, se kaadetaan ja metsäinsinööri arvioi mitä siihen kannattaa istuttaa. Sitten saadakseen mahdollisimman suuren tuloksen, tehdään näitä “järkyttävän näköisiä” toimenpiteitä, kuten nostetaan kantoja ja äestetään. Taimivaiheessa on hyvä että vähän pusikoituu, sitten puut kasvavat suorina pituutta. Harvennuksen jälkeen vahvistuvat. Kuka voi neuvoa maanomistajaa mitä on oikeus metsillään tehdä? Luonto muuttuu koko ajan, vaikka siihen ei koskettaisi pitkällä tikullakaan. Rapautuminen on se oikea sana kun kuvataan ihmiskuntaa ja luontoa. Evoluutioteorian vastakohta on rapautumisteoria, jolla jälkimmäisellä on myös tieteellistä näyttöä. Mitään uuttahan ei synny, vaan koko ajan jo oleva heikkenee ja aavikot lisääntyvät. Nyt tämä kierre on vauhdittunut. Muuttujia on niin paljon ettei tutkijat pysy perässä, mikä on suurin rapautumisen kiihdyttäjä? Onko se Siperian sulavat ikijääsuot kaasupäästöineen, onko se kiinan teollisuus, onko se mikromuovi vai ohut otsonikerros? Vai kenties onko suurin syypää pikku suomi kun poltetaan muutama klapi päivässä uunissa lämpöä saadakseen..
Se on jännä, että tätäkin asiaa kommentoi aina eniten ne, joilla ei itsellään metsää ole, ainakaan siinä määrin että sille pitäisi miettiä mitä sille tehdään. Vähän sama, kuin lastenkasvatusohjeita sataa eniten niiltä kenellä ei ole omia lapsia. Sellainen ihminen ei käsitä asioista mitään ja ovat valmiita lyömään niitä jotka asioiden kanssa joutuvat elämään ja päätöksiä tekemään. Ei metsä kasva automaattisesti ikimetsäksi. Ei kaikki maapohjat anna mahdollisuutta perustaa lehtimetsää. Eikä siinä järkeä olisikaan. Havuissakin on hyötynsä. Ojituksellakin on tarkoituksensa, näytti se kaupunkilaisen silmissä miltä tahansa. Tämähän on jo ihan lasten koulukirjoissa, “kuinka vihataan avohakkuita”. Se on joku outo käsitys että se on joku ongelma, todellisuudessa avohakkuu on paljon terveempi tapa hakata puuta kuin moni muu nykymuoto.