Muistoissa etupihan tomaattitarha

Tervetuloa kurkistamaan muistojeni tomaattikesiin, aikaan jolloin tomaatit kasvoivat heti keittiön ikkunan takana. Siihen aikakauteen jolloin pensaat notkuivat tomaattien painon alla. Tule seuraamaan, kaihoisia muisteluita maailman parhaasta paikkasta kasvattaa tomaatteja, paikasta joka ei enää ole käytössäni.

Asuin aiemmin Helsingissä rivitalossa, jonka etupihalla sain kasvatettua mukavan määrän ruokaa. Etupiha oli pieni, muutamia laattoja ja sitten olikin taloyhtiön norjanangervo. Tila oli kuitenkin tarpeeksi suuri pienelle viljelmälle.

Etupihan yksi parhaita puolia oli sen suunta aamuaurinkoon, tomaatit saivat nauttia heti aamusta auringon lämmöstä. Pihan toinen loistava puoli oli se, että se sijaitsi itseasiassa asunnon yläkerran alapuolella. Vaikka kyseinen ratkaisu teki alakerrasta hämyisän, oli se tomaattien mieleen. Tomaatit kasvoivat laatikossaan katon alla ja nurkassa. Paikkaan ei päässyt tuulet puhaltelemaan ja nurkkaus oli lämmin.

Monesti seisoin keittiössä aamukahvimuki kourassani ja silmäilin ulos etsien samalla kypsiä tomaatteja. Voin sanoa, ettei mikään vedä vertoja yön jäljiltä hitusen viileiden, mutta pinnalta aamuauringon lämmittämille tomaateille. Rohmusin taskut täyteen tomaatteja ja lähdin onnellisena töihin. Päivä ei voi alkaa huonosti, jos se alkaa muutamalla kourallisella makeita tomaatteja.

Alkuun me emme juurikaan olleet käyttäneet etupihaa, sama tilanne oli monella naapurilla. Etupihan pienuuden vuoksi se ei oikein houkutellut oleskelemaan. Asia muuttui, kun sinne laittoi kasveja. Silloin oli hyvä syy oleskella etupihalla, vaihtaa naapureiden kanssa kuulumisia. Istua rappusilla ja siemailla teetä samalla kun kilpikonna laidunsi minimaalisen pientä nurmilänttiä.

Vaikka naapureilla oli etupihallaan tavanomaisempia koristekasveja ja koriste-esineitä, emme koskaan saaneet osaksemme negatiivista huomiota. Päinvastoin, naapurit olivat ihanan kannustavia ja uteliaita pienen kaupunkiviljelmämme suhteen. Moni pysähtyi seuraksi juttelemaan.

Oman kokemuksen kautta uskon erilaisten viljelmien luovan helposti yhteisöllisyyttä. Ruoasta ja säästä löytyy helposti sananen sanottavaksi ja aihe kepeään keskusteluun. Ja kun naapurit tulevat tutuiksi, niin sitten on paljon helpompi pyytää heitä viemään pois osa oman luumupuun ylituotannosta tai pyytää auttamaan lumitöissä.

Tältä se silloin näytti; oven vieressä tontun luona kasvoi mustassa ruukussa koristepensas, sen vieressä valkoisessa altakasteluruukussa kiemursi papu itse tehdyn tuen varassa. Penkillä oli ruukuissa yrttejä, maassa yhdessä ruukussa taisi olla mansikkaa. Sinisessä ämpärissä kasvoi perunaa ja valkoisessa istutuslaatikossa kukoista tomaattit ja basilika. Oikealla, miltein angervon alle jääneenä, näkyy kesäkurpitsa.

Vaikka näistä ajoista ei ole mitenkään tavattoman kauan, näyttäytyvät ne muistoissani lapsuuden kesien kaltaisina; aurinko paistoi aina ja kaikki sujui leikiten. Oikeasti en hörppinyt kovinkaan montaa kupillista teetä tai kahvia etupihalla. Silti nuo kerrat tuntuvat syöpyneen mieleen ikimuistoisina.

Muistoissani tomaattien sato oli yltäkylläinen ja näin se vaikuttaa olevan kuvienkin mukaan. Toinen toistaan herkullisempia lajikkeita tuottamassa satoa koko pitkän kasvukauden ajan. 
Nämä tomaattikesät olivat kesiä jolloin olimme esikoisen, Miinan, kanssa kaksin. Ne olivat kesiä ennen kuin hän muutti pois kotoa Walesiin. Ne olivat kesiä, jolloin elämän pahimmat kuohut olivat jääneet taakse ja olimme suvantovaiheessa. Olimme uupuneita elämän kurimuksen höykytettyä meitä ja olimme oppineet pysähtymään arkisiin hetkiin olemaan onnellisia.

Rakastan nykyisyyttä, Miina on Englannissa, kilpikonna uudessa kodissaan. Minulla on mies, taapero, vauva ja tupa. En vaihtaisi nykyisyyttä pois. Mutta joskus on hyvä pysähtyä muistoissa hetkiin, jolloin meitä oli vain minä, tytär, kilpikonna ja tertuittain tomaatteja.

Muisti on kumma. Katseltuani näitä kuvia tätä kirjoitusta tehdessäni näyttäytyvät nuo vuodet idyllisinä, onnellisina ja seesteisinä. Tiedän, ettei se ihan niin mennyt. Mutta katselen kuvia kauemmin, työnnän muita muistoja kauemmas, kunnes ne hiipuvat ja haalistuvat. Näin haluan muistaa nuo vuodet, onnellisina, satoisina ja lempeinä. Olen onnellinen, että kuvasin tomaatteja näin paljon, ne auttavat minua vahvistamaan kaikkia niitä lukuisia ihania muistoja.