Jutussa affiliate-linkki, mainoslinkit on merkitty *-merkillä
Arvostelukappale on saatu kustantajalta
Kevään ehdottomasti paras kirjauutuus on Leena ja Heikki Luodon Puutarhan parhaaksi -kirja. Kirja on Luotojen tuttua korkeaa laatua. Tieto perustuu tutkimuksiin, ei uskomuksiin ja olettamuksiin.
Tiesitkö esimerkiksi, etteivät kaikki sammaleet kavahda kalkkia? Niiden häätäminen kalkitsemalla ei toimi. Sen sijaan puutarhan kalkitseminen helpottaa etanoiden ja kotiloiden elämää. Tästä kirjasta saat oikeat ohjeet puutarhan hoitamiseen.
Puutarhan parhaaksi
Leena ja Heikki Luoto
Readme.fi
2020
Tiesitkö muuten, että Hyötykasviyhdistys ja YLE luottavata vakaasti Leena ja Heikki Luodon asiantuntemukseen? Leena on käynyt luennoimassa usein Hyötykasviyhdistyksessä ja heitä on käytetty monesti YLE:n uutisten ja artikkeileiden asiantuntijoina.
Koulutukseltaan molemmat kirjan tekijät ovat FM biologeja.
Kirjan rakenne
Kirjan rakenne tulee tietokirjoissa parhaiten esille sen sisällysluettelon kautta, joten kirjoitin sen teille tähän pääpiirteittäin:
Kasvukausi alkaa
Siemenpussista taimiksi
Kasvualustan valinta
Kylvöksen kosteuden hallinta
Lannoitus taimikasvatuksessa
Taimien kouliminen
Lisävalo kasvatuksessa
Taimikasvatuksen ongelmakohdat
Kevään ensimmäiset pihatyöt
Suojaus kevätauringolta
Eläinten tekemien tuhojen torjunta
Pensaiden ja puiden kevätleikkaus
Puiden ja pensaiden kevätruiskutus
Jäkälät puiden ja pensaiden rungoilla
Kasvihuoneen kevätkunnostus
Puutarha herää kasvuun
Tarpeen tai tavan vuoksi?
Hyvän mullan ominaisuudet
Maaperän pieneliöt ja maan kunto
Puutarhan kasvillisuuden lannoitus
Hiilen lisääminen maaperään
Eloperäisen aineksen lisääminen maaperään
Puutarhamaan pH ja sen muuttaminen
Ensimmäiset kylvöt ja istutukset
Hallanvaara ja kasvien totuttaminen ulkoilmaan
Kasvivalintojen perusteet
Kohopenkistä ja kasvulavasta tehoa viljelyyn
Ruukkuistutukset
Katemateriaalit ja niiden käyttö
Kitke oikein
Tuholaisten torjunta
Pölyttäjille kevätkukkijoita ja suotuisat olosuhteet
Kesä puutarhassa
Kuivuus ja kastelu
Lannoitus kesällä
Kesätoimet kasvihuoneessa
Nurmikon hoito
Sammal nurmikossa
Sammaleet kukkapenkeissä ja kasvilavoissa
Kukkaistutusten kesähoito
Hyönteisystävällinen puutarha
Perhospuutarha
Luonnon kasvinsuojelu
Kasvitaudit puutarhassa
Muurahaiset puutarhassa
Nilviäiset puutarhassa
Ensimmäinen sato ja kesän kylvöt
Lannoitus syksyä varten
Syksy saapuu
Sadonkorjuu
Siementen kerääminen
Monivuotisten syysistutukset
Sipulikukkien istutus
Kukkapenkkien ja kasvimaan syyshuolto
Kasvihuoneen syyssiivous
Nurmikko talvikuntoon
Puiden ja pensaiden lehtien sekä männynneulasten käsittely
Kasvijätteiden kompostointi
Sienet puutarhassa
Kasvien talvisuojaus
Talvettaminen sisätiloissa
Talvitoimet
Lumen tuoma suoja
Talvetuksessa olevien hoito
Joulukukista iloa puutarhaan
Omat puutarhahavainnot
Suunnitelmat
Puutarhatöiden ajankohtia
Havaintoja puutarhasta
Säähavaintoja
Kirjan ulkonäkö
Kirja on selkeä ja helppolukuinen, seikka joka ilahduttaa aina tietokirjoissa. Sen taitto tukee tiedon helppoa löydettävyyttä. Kuvat, kaaviot ja vastaavat tukevat hyvin tekstin sanomaa.
Kenelle kirja on tarkoitettu
Puutarhan parhaaksi -kirjan yksi lukuisista hyvistä puolista on se, että se sopii todella laajalle lukijakunnalle. Kirja käy siis yhtälailla vasta-alkajan kuin konkarin luettavaksi.
Mikäli aiot hankkia vain yhden puutarhakirjan, on tämä todella loistava vaihtoehto siksi kirjaksi.
Miksi haluaisit lukea tämän kirjan?
Puutarhasta on monia uskomuksia, kaikki niistä eivät pidä paikkaansa ja osa voi olla jopa haitallisia kasveille ja ötököille. Tämän kirjan avulla saat oikeaa tietoa helposti omaksuttavalla tavalla kerrottuna.
Pihaan hoitaminen muuttuu monin verroin paremmaksi, kun sen saa sujumaan tai kun kiperien tilanteiden kohdalla on jokin, josta tarkistaa oikea tieto.
Mitä lukijana saat?
Kirja on ensisijaisesti tietokirja, se siis sisältää todella paljon helposti omaksuttavaan tapaan kerrottua tutkittua tietoa. Sen lisäksi kirjan kuvitus on todella upea. Kirjassa ei kuitenkaan ole ylenmäärin valokuvia, kuten nykyisin monissa lifestyle-tyyppisissä kirjoissa on. Kuvat myös tukevat ja täydentävät tekstiä todella hyvin.
Miksi tämä kirja puhuttelee minua?
Tapasin Leena Luodon Hyötykasviyhdistyksen luennolla, jossa hän oli puhumassa. Jo tuolloin minuun teki suuren vaikutuksen hänen valtaisa tietomääränsä ja se, miten hän osasi kertoa asiat niin, että kaltaiseni maallikko ymmärsi ne hyvin ja sai monta ahaa-elämystä.
Kirja ja omavaraisuus
Mikäli aiot viljellä menestyksekkäästi suosittelen tätä kirjaa enemmän kuin lämpimästi. Tämä on perusteos, jonka tietojen pohjalta on hyvä edetä eteenpäin.
Hankkisinko kirjan?
Aion hankkia tämän kirjan joululahjaksi ihmiselle, jonka kirjahylly on minimalistinen ja jonne kirjan päästäkseen tulee olla erityisen hyvä ja ajaton. Sanomattakin lienee selvää, että olisin ostanut kirjan myös omaan hyllyyni, ellen olisi saanut lukukappaletta kustantajalta.
Tilaa kirja *Adlibrikseltä
5 thoughts on “Puutarhan parhaaksi -kirja”