Remonttipäiväkirja osa 5, muutto alkaa

Muutimme 6 kuukauden mökillä asumisen jälkeen kaupunkiin elokuun puolessa välissä. Sen jälkeen aloimme remontoimaan uutta asuntoa ja taas saavutimme sen elämäntilanteen, että muutto olisi ajankohtainen.

Viikonlopun suunnitelmat levähtivät, kun pitkästä aikaa oli tarve käydä päivystyksessä. Meidän tapauksessamme nopeatkin reissut vievät tunteja perillä.

Sunnuntai meni ikkunoita pestessä. Ikkunat ovat 60-luvun arkkitehtuurille tyypillisesti valtaisat ja niitä kaikkia ei saa kunnolla auki sen jälkeen kun huonekalut on muutettu sisälle.

Maanantai ja muuttopäivä koittivat ankeina. Vuokrapakun hakemisessa kului ekstra-aikaa, sillä se oli hyvin klommoilla, klommoilla joita ei papereissa lukenut. Klommot piti siis dokumentoida ennen ajoon lähtöä, sillä emme halunneet niiden menevän meidän piikkiin.

Vinkki

  • Vuokraa pakettiauto hyvämaineisesta paikasta
  • Tarkasta auto huolellisesti ennen ajoon lähtöä
  • Dokumentoi huolella kaikki klommot ja vastaavat
  • Mikäli jokin epäilyttää, ole yhteydessä vuokraamoon

Maanantai oli ankea minut saavuttaneen flunssan vuoksi. Päiväkodissa edellisen viikon riehunut nuha-kuume tavoitti lapset loppuviikosta ja itse välttelin tartuntaa aina maanantaihin asti.

Ensimmäinen muuttokuorma meni Kaj:n ja minun kantaessa tavaroita. Seuraaviin kuormiin saimme onneksi veljeni avuksi.

Maanantain ja tiistain välinen yö sujui jännityksen ja flunssan vuoksi huonosti nukkuen uudessa kodissa.

Keskiviikkona oli pakko sännätä tuvalle ennen lähenevää myrskyä ja laittaa muovinen telttakasvihuone pois, korjata sato ja leikata nurmikko.

Meidän ei pitänyt hankkia uutta asuntoa, meidän ei pitänyt remontoida, meillä ei yksinkertaisesti ollut moiseen aikaa ja voimavaroja. Nyt ne asiat, joille tämä syyskesän pätkä oli ajallisesti budjetoitu kaipaavat kipeästi huomiota. Muutto jää siis ikävästi vaiheeseen. Ensi viikolla Kaj palaa isyyslomalta töihin ja meillä alkaa se arki, joka on uusi normaali.

Tule seuraamaan miten muutto etenee ja koska esikoiseni Miinan remontti puolestaan alkaa MISAHILA.

Leave a Comment