Risuaita

Meillä on pieni pläntti metsää, joka on ollut hoitamatta ainakin parikymmentävuotta. Osa alueesta oli pahasti risukoitunut ja aloitimme siellä harventamaan pahimpia puskia. Tai nyt sanoin väärin, homma alkoi jo useampi vuosi kun Kajn sukulainen kävi kaatamassa raivaussahan kanssa pahimmat puskat. Kaj siisti tietä häiritsevät puut. Ja sitten elimmekin jonkun aikaa risukasojen kanssa.

syksyn viimeinen kehäkukka ja taustalla risuaita

Risukasat tukevat luonnon monimuotoisuutta, mutta ne eivät meillä olleet mitenkään metsän kaunistus. Lisäksi jatkuvasti seikkailualuettaan laajentava taapero on saanut meidät aitaamaan aluettamme enenevässä määrin.

Tarvitsimme lisää aitaa ja halusimme siistiä pihan lähellä olevaa metsää kuljettavaan kuntoon. Ratkaisu oli yksinkertainen: Risuaita.

Kaj teki pystypuita varten rautakangella reiät ja iski ne sitten paikoilleen moskalla tai pajavasaralla. Tässä oli taas yksi hetki, kun olin onnellinen kumppanini voimista. Itse olisin saanut paljon lyhyemmän pätkän aidan tolppia pystyyn kovaan metsämaahan.

Seuraavaksi keräsin risuja tolppien väliin. Koetin saada pitkiä rankoja laitoihin ja lyhyitä keskelle. Työnsin myös risuja pystyyn kasatun aidan oksien lomaan koettaen näin vahvistaa aidan rakennetta.

Urakka on vielä kesken, mutta olemme saaneet jo monta kasaa siistittyä ja paksummat rangat saimme kylässä käyneiden sienestäjäkundien ja Miinan avustuksella pois metsästä.

korkea ja kapea risuaita

Risuaitamme on melko kapea ja korkea. Kapeudella haemme sitä, että saisimme risut riittämään pitkään aitaan ja korkeuden olisi tarkoitus hidastaa taaperon karkumatkoja. Tämä risuaita on syönyt nimensä mukaisesti risuja, vähänkään paksummat rangat on kerätty polttopuuksi tai odottamaan muita projekteja.

Risuaidan hyödyt

  • Saa käsiteltyä “jätteen” omalla pihalla
  • Elinympäristö hyönteisille, sienille ja eläimille
  • Tukee luonnon monimuotoisuutta
  • Suojaa tuulelta
  • Luo mikroilmaston lähelleen
  • Rajaa pihaa
  • Toimii kulkua estävänä aitana

lainaus aidantarkoituksesta

Risuaita on valtaisa ötökkähotelli. Osaa ötököistä voi miellyttää postauksen Pölyttäjien ravintokasvit puutarhassa kirjoituksen kasvit. Käy kukkaamassa juttu tästä (klick).

Lisäksi omista aineksista koottu aita on taloudellinen ratkaisu. Lisää säästövinkkejä puutarhaan löytyy täältä (klick).

18 thoughts on “Risuaita”

  1. Enpä ole aiemmin ajatellut tällaista näkökulmaa! Tästä lähtien katselen risuaitoja ihan er tavoin!

    Reply
  2. Suuresti ihailemani tanskalainen maajussi teki myös näitä joskus ja siitä asti on minullakin idea muhinut pääkopan syövereissä. Tarvii vaan vissiin olla pääosin havupuuta? Meiltä löytyy pientä mäntyä ja ihan vain muutama koivu. Aika hyvin taaperon retkiä on estänyt myös ne maahan makaamaan jätetyt risut.

    Reply
    • Meillä on aidoissa lehtipuutakin, jatkossa varmaan enemmän kuusia. Lehtipuu lahoaa nopeammin, mutta toisaalta meiltä taitaa vielä löytyä paaaaljon risuja aitojen täytteeksi. Tanskalaisen maajussin aidat ovat vähän komeammat, kuin meidän 🙂

      Reply
  3. Tein lyhyen risuaidan viime kesänä palstalle nimenomaan ajatuksella: vadelmanvarret käyttöön helposti. Nyt se suojaa vähän tuulelta kasvustoja ja antaa hyönteisille asuinpaikkoja. Ensi kesänä teen lisää aitoja muihin kohtiin. Tosi hauskoja!

    Reply
    • Ihana kuulla. Täytyy muistaa nuo vadelman varret, kun saamme jonain päivänä istutettua niitä tuvan pihaan.

      Reply
  4. Meillä risuaita tehtiin rajaamaan eläinten laidunta kasvimaasta. Jotenkin en luottanut pelkkään sähkölankaan ja siihen että se pitää meidän märehtijät poissa herkkujen äärestä. Joten meidän aita on aikas syvä.
    Mutta sen tarkoitus on saanut tässä vuosien varrella syvempääkin tarkoitusta luonnon monimuotoisuuden vaalijana. Pikkulinnut tekevät pesiä aidan sisään ja hyönteisiä pörrää siellä. Rakastan tuota meidän aitaa!

    Reply
    • Muistankin nyt teidän aidan. Se on todella komea. Leveä aita olisi ihan huippu. Me teemme ensin tämmöisen kapean, koska tätä tarvitaan ihan mielettömän pitkä pätkä taaperon vuoksi. Tosin toivon tämän ohjaavan myös peurojen liikkeitä. Kun aitaa on tarpeeksi, niin pitää leventää sitä sopivassa kohtaa, josko mekin saisimme lintuja sinne pesimään 🙂

      Reply
  5. Jes, tää on loistava aita ainakin niin pitkään kun se ei mätäne, mutta silloinhan voi tehdä uuden. Meillä tuo pysyi hyvänä reilu 10 vuotta mökillä, jonka jälkeen investoitiin vähän parempi aita, koska se kuitenkin sijaitsi ihan mökin pihapiirissä. Minusta tuo risuaita on niin romanttinen <3.
    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle Satu <3.

    Reply
    • Ihana kuulla kokemuksestanne 🙂 Kymmenen vuotta olisi hyvä aika tällekin aidalle.
      Mukavaa viikonloppua teidän porukalle!

      Reply

Leave a Comment