Tällä viikolla olen pohtinut arjen helpottamista ruoanlaittoa järkeistämällä. Nykyisin käytämme aivan liikaa aikaa pohtiessamme, mitä milloinkin laitamme ruoaksi ja käymme aivan liian usein kaupassa. Tähän asiaan haluamme aikaansaada muutoksen.
Lähtökohta
Tällä hetkellä meillä on ollut aamiaisena kaurapuuroa, marjoja ja leipää oheistarpeineen. Iltapalana lapsella on ollut puuroa ja hedelmä. Aikuiset ovat syöneet iltaisin hedelmän, leipää satunnaisesti jukurttia tai jättäneet iltapalan väliin.
Taaperon aloitettua päiväkodin, on kolme arkiaamua muuttunut niukemmiksi. Näiltä aamuilta on puuro jäänyt, sillä lapsi kiikutetaan tarhaan ja siellä suoraan aamupalapöytään. Toivon mammalomalle jäädessäni saavani palautettua puuron aamiaispöytään.
Päivän lämpimät ruoat on kokattu ruoka kerrallaan, ilman erityisempää suunnitelmaa. Taaperolle on aina pakastimessa ruoka-annos kiireisiä päiviä varten.
Tällä hetkellä meillä ei synny paljoa hävikkiä. Olemme pari vuotta kompostoineet Bokashi-menetelmällä, joka on tuottanut paitsi uskomattoman upeaa multaa, myös avannut silmät hävikille. Bokashissa kompostoitava keittiöjäte laitetaan kerran päivässä kompostiin pieneksi silputtuna. Siinä kun iltaisin laitat pieniksi koko päivän aikana kertyneen biojätteen, niin se herättää asiaan 😉
Nykyisin meillä menee enemmän aikaa ja rahaa ruokaan, kuin mitä haluamme. Haluamme jatkossa päästä helpommalla ja syödä paremmin. Ja tietenkin huolehtia siitä, että kauppalaskuun uppoavat varat käytetään parhaalla mahdollisella tavalla.
Suunnitelma ja toteutus
Suunnitelmamme oli seuraava:
- Listaamme erilaisia ruokia
- Teemme alustavan kauppalistan
Ensimmäinen vaihe oli yllättävän haastava, miten koostaa fiksu, helppo, herkullinen ja terveellinen ruokalista viikoksi? Osa kokkailusta tapahtuu tuvalla, jossa meillä on edelleen äärimmäisen alkeelliset ruoanlaitto mahdollisuudet. Ennen kunnon kevätkelejä emme tuo kattavaa kuiva-aine varastoa tuvalle, vaan koetamme selviytyä minimillä.
Kierrätyskeskuksesta hankittu jääkaappi-pakastin helpottaa osaltaan ruoanlaittoon ja säilytykseen liittyviä asioita. Pakastin mahdollistaa sen, että voimme esimerkiksi oikaista kalakeiton teossa ja käyttää pakastekalaa. Tiskaaminen tuvalla on edelleen hankalaa ja en halua käsitellä herkkiä elintarvikkeita yhtään enempää, kuin on pakko.
Alustavan kauppalistan tekeminen oli helppoa. Ennen Kaj:n kotivanhemmaksi jäämistä meillä oli kerran viikossa kauppapäivä, jolloin haimme isomman satsin ruokaa kaupasta. Tuona aikana saimme alustavan käsityksen siitä, mitä ja miten paljon, meillä kuluu erilaisia ruokatarvikkeita viikossa.
Ensi maanantaina olisi tarkoitus pyöräyttää uusi systeemi käyntiin ja katsoa, kuinka nopeasti saamme omaksuttua sen osaksi arkea.
Haasteet
Kävimme siis aiemmin kerran viikossa tekemässä isommat ruokaostokset. Tapa jäi pois vahingossa. Syynä ihan käytännöllisen, arkea helpottavan ja taloudellisen tavan poisjääntiin taisi olla tarpeemme höllätä joistain rutiineista. Kun toisen elämä vapautui hetkeksi työn aiheuttamista rutiineista ja velvotteista oli mukavaa elää hetkessä.
Alkuun oli mukavaa keksiä mitä tänään syötäisiin. Sitten koitti arki. Työpaikka ruokailuun tottuneena oli hankalaa keksiä jopa 14 eri lämmintä ruokaa viikossa. Ja muistaa samalla huomioida, että kaikkea tulisi syötyä tarpeeksi. Meillä oli kuukausia, kun lapsi söi reippaasti kalaa ja me vanhemmat puolestamme söimme sitä paljon suosituksia vähemmän.
Osa rutiineista on meille mieluisia ja helppoja noudattaa ja osan kanssa on haasteita. Toivomme, että tämä rutiini muodostuisi nopeasti miellyttäväksi ja elämää helpottavaksi tavaksi.
Kannustus
Asiaan perehtymistä on auttanut esikoiseni Miinan kokeilu tammikuussa. Hän food preppasi eli valmisteli viikon ruokia tai ainakin suunnitteli niitä ennalta. Hänen positiivinen kokemuksensa aiheesta sai minutkin innostumaan. Näin se vain joskus menee, lapsi opastaa vanhempaansa 🙂
Tapasin torstaina vanhan tuttavani ja keskustelin hänen kanssaan aiheesta ja sain sieltäkin suunnalta vahvan suosituksen toimeen tarttumiseen.
Aiomme siis kokeilla uudenlaista tapaa, mutta koska olemme kovapäistä sakkia, aiomme ottaa kokeiluajaksi pidemmän jakson. Yleensä sanotaan, että uudet tavat omaksutaan kolmessa viikossa. Arvioimme, että kaltaisillamme luupäillä saattaa mennä kauemmin ja nostimme ajan kolmeen kuukauteen.
Henkilökohtaisesti olen hitusen epäileväinen, miten omaksummeuuden tavan, joten kaikki kannustus ja kokemukset aiheesta ovat tervetulleita 🙂
Kiva seurata miten ruokasuunnittelu teillä sujuu. Myös meillä lapsettomilla on asian kanssa ongelmia. Olen elänyt niin pitkään ilman keittiötä ja kokin ylläpidettävänä että omat kokkailuideat ovat jotenkin totaalisesti unohtuneet. Yritän opetella hommaa uudelleen. Puolivalmiisiin rempparuokiin ja työpaikkalounaisiin on myös mennyt kuussa kamalasti rahaa. Kaiken lisäksi iiiiinhoan kaupassa käyntiä. Nyt koitti uudet ajat ja säästökuuri ;D
Esikoisen muutettua kotoa ja asuessani hetken ihan yksin oli hankalaa kokata vain itselleen. Määrät olivat hakusessa ja itselle ei aina “tohtinut” kokkailla. Nyt meillä on kokemusta myös noista puolivalmiista rempparuoista ja niistä koetetaan päästä vähän eroon. Täytyy kyllä sanoa, että voisin hyvin kokeilla tuota kokin ylläpitämänä oloa, kuulostaa houkuttelevalta 😉
Onnea ruokasuunnitteluun! Olen itse huomannut, että kauppaan mennessä pitää kyllä olla “joku johtolanka” koska muuten itse sorrun ostamaan kaikkea “heräteostoksia” ja kotona huomaan, että se “mitä piti ostaa” jäi ostamatta. Kaupassakäynti on kyllä paljon helpompaa jos on hahmotellut sen etukäteen ja ne ruoat myös. Tsemppiä!
Kuulostaa niin tutulta 🙂 Ja kiitos tsempistä, sitä tarvitaan!
Tuntuu, että meilläkin menee aivan liika aikaa ja rahaa ruokaan. Olen monesti miettinyt ja vähän yrittänyt suunnitellakin juuri tuota samaa. Tekisi viikon ruokalistan ja ostokset kerralla. Helpommin kai sanottu kuin tehty 😀
Toivon, että tämä olisi melko helposti ja kivuttomasti tehty. Mutta uusien tapojen omaksuminen ei aina ole helppoa 🙂
Kuulostaa mielenkiintoiselta “haasteelta” ja täytyy jäädä kyllä seuraamaan tätä 🙂 Miusta kaikessa syömisessä suunnitelmallisuus on kaiken pohja – aina kun menen ilman kauppalistaa kauppaan, ostan ihan mitä sattuu 😂
Olen samaa mieltä tuosta, että suunnittelemattomilta kauppareissuilta mukaan tarttuu vähän mitä sattuu.
Me suunnittelemme viikonlopun aikana seuraavan viikon ruuat ja käymme kaupassa. Ainakin yksi ruoka mietitään joka arkipäivälle. Kala-, kasvis-, kana- ja lihapäivä ainakin. Olen perhepäivähoitaja, joten joka päivä tarjoan hoitolapsille eri ruokaa. Oma perhe syö illalla jämiä, tuunauksia tai joskus jotain vartavasten valmistamaani tai valmisruokaa. Harrastusten ja kuskausten takia emme ehdi syödä joka päivä yhtä aikaa. Ideoita ruokiin etsin netistä, päiväkotien ruokalistoista tai kyselen lapsilta/kavereilta.
Ruokakaupan kotiinkukjetuspalvelua haluaisin kokeilla.
Kuulisin mielelläni teidän kokemuksia, miten onnistuu. Tuo kompostointi juttukin kiinnostaa!
Teillä tämä taitaa jo pyöriä hyvin 🙂
Bokashi-kompostoinnista kirjoitan varmaan myöhemmin. Fb:ssä on aiheesta hyvä ryhmä. Uskoisin, että hoitolapset osaisivat hoitaa kompostia hyvin. Meillä ainakin taapero on innokas apuri.
Minä en jaksa enää itselleni juurikaan suunnitella enkä tehdä. Lapselle saa kokkailla kaiken erikseen ja valmiiksi pakastimeen, niin itseensä ei jaksa nähdä juurikaan vaivaa sitten enää siihen päälle 😀 Monesti yrittänyt ja se toimii pari viikkoa, kunnes taas jää.. Ehkä joskus kun tuo lapsikin alkaa syödä laajemmin, niin saa taas tehtyä meille molemmille ruokaa 🙂 Mielenkiinnolla jään seurailemaan, miten teillä homma lähtee sujumaan!
On varmasti rankkaa valmistaa monen sortin aterioita. Ja niinhän se tuppaa menemään, että omastaan on helppo tinkiä. Toivottavasti teill tilanne helpottaa <3
Mä vähän puolivahingossa rupesin tilaamaan reilu vuosi sitten citymarketin verkkokaupasta aina viikon ruoat kerralla. Ihastuin ja jäin sille tielle <3 Samalla kun ruokaa klikkaa ostoskoriin tulee väkisinkin tehtyä ruokasuunnitelmaa ja heräteostosten teko on poistunut lähes kokonaan.
Ihana kuulla, täytyy jossain vaiheessa kokeilla samaa 🙂
Tällaista ruokasuunnittelua pitäisi kyllä ehdottomasti tehdä itsekin lisää.
Tämä on vaikuttanut ainakin tähän asti ihan toimivalta 🙂