Olemme kaikki kuulleet termin ruuhkavuodet usein. Nyt lanseeraan sen rinnalle käsityksen ruuhkaviikot. Tiedättehän nämä kiireiset kevään viikot, kun pitäisi kiiruhtaa toimesta toiseen ja jossain välissä keretä fiilistelemään luonnon heräämistä talviunestaan?
Oma kiiruhtamiseni on valitettavan hidasta ja tapahtuu suuren ähinän säestämänä. Maha tuntuu roikkuvan polvissa ja olevan tiellä. Mahassa asuu todennäköisesti jokin durasell pupu, sen verran siellä on kokoajan menoa ja meininkiä. Voisi sanoa tämän liikkuvan saman kuin kaksi edellistä yhteensä.
Kaj touhuaa ulkona hillitöntä vauhtia. Valmista syntyy kokoajan, siis hänen osaltaan listaa. Itse sain apua perheeltäni pihahommiin ja nekin ovat edenneet ihan kivasti. Tosin parantamisen varaa olisi aina.
Kaikki liikenevä aika menee nyt tuvalla. Pihatien sorakasoja liikutellaan paikasta toiseen ja muuta sen semmoista aikaa vievää ja hikeä irrottavaa.
Onnistuin taaperon kanssa pyydystämään todella ärsyttävän ja sitkeän kevätkröhän. Tauti yhdistettynä siitepölyn määrään sai minut toivottamaan sateet onnellisena vastaan. Mikä tahansa mikä vain helpottaa oloa.
Tuulettumassa
Tiedättehän miten jokaisella kultaisella pilvellä on harmaa reunus? Me pääsimme Kajn kanssa kahdesti tuulettumaan. Emme ole olleet muualla kuin ultrissa ja lääkärissä kahdestaan sitten taaperon syntymän. Ja nyt sitten kävimme ulkona viettämässä parisuhdeaikaa. Illat olivat ihania, mutta se väsymys niiden jälkeen vaati oman aikansa kaikotakseen.
Kun vuorokauteen tarvittiin yhtäkkiä tuplapäikkärit mietin tosissani humputtelun mielekkyyttä. Oliko hetken riemussa oikeasti niin paljon sellaista, jonka vuoksi seuraavat vuorokaudet menivät sumussa? No oli niissä.
Yhteinen aika oli tarpeen. Ei sillä, että sitä olisi nyt erityisesti juuri tällä hetkellä kaivattu tai että meillä olisi jotenkin haastavaa aikaa. Nyt oli mahtavaa käydä ulkona hetkeä ennen kuin taas käperrymme vauvakuplaan tulokkaan kanssa.
Esikoiseni Miinan vierailu ja lapsenvahtina toimiminen mahdollisti ensimmäisen illan ja toisena iltana äitini ja taaperon kummi viihdyttivät häntä.
Iltojen tarkoituksena ei ollut vain käydä kaksin viihtymässä. Tarkoituksena oli myös antaa taapero hoitoon, niin että hän nukahti ilman seuraamme. Meillä saattaa olla mahdollisuus saada taapero hoitoon synnytyksen ajaksi ja tämän vuoksi hoidossa olemista on hyvä harjoitella valmiiksi.
Arkisin taapero on muutaman päivän viikosta päivähoidossa eli päivisin erossa oleminen on jo hänelle ja meille tuttua. Jännitystä aiheutti vain yöt. Nyt sitäkin on kokeiltu.
Sisustamisongelmia
Laskettuaika lähenee vääjäämättömästi ja samalla olen alkanut lievästi panikoimaan tulevaa arkea. Haluaisin mahduttaa kesään niin tavattoman paljon.
Se mikä oli suloisen vanhanaikaista tupaa hankkiessa, on nyt muodostunut uudella tavalla hankalaksi. Huussi seisoo siellä ihan pihan perällä, kaukana tuvasta. Puhdas vesi tuodaan kaupungista. Varsinaista keittiötä ei ole vaan ruoanlaitto tapahtuu kolmessa eri pisteessä. Ja tupa on auttamattoman pieni.
Koetamme ratkaista haasteita yksi kerrallaan. Kaikkien ratkaisut eivät vain ole nopeita ja suurin osa vaatii myös tukun rahaa.
Sänky ongelma
Taapero nukkuu tuvalla lainatussa matkasängyssä. Olemme hankkimassa hänelle uutta sänkyä. Ongelma vain on se, millaisen haluamme?
Haluammeko kerrossängyn, jossa vauva voisi nukkua kasvettuaan ja jonka yläsängyn voisi näin ensi alkuun napata tavaroiden säilytykseen? Mikäli haluamme kerrossängyn niin olisiko se lyhyt vai pitäisikö sen soveltua myös aikuisen nukkumapaikaksi, jolloin voisimme majoittaa tuvassa vieraita. Toisaalta kuka haluaisi pikkulapsia täynnä olevaan tupaan kanssamme yöksi, jos esikoiseni Miinaa ei oteta lukuun?
Vai pitäisikö meidän hankkia taaperolle lyhyt taaperosänky ja katsoa mahdollista kerrossänkyä myöhemmin? Minkä tahansa sängyn otamme joudumme miettimään minne laitamme pienen vaatevarastomme, sillä tupaan ei mahdu samaan aikaan 4 sänkyä ja lipastoa.
Aikuisten sängyt ovat niin matalat, ettei niiden alla ole käytännössä lainkaan säilytystilaa.
Oikeasti tämäkin asia alkaa löytämään ratkaisuja, kun saamme verantaa valmiimmaksi. Silloin uudelleen sisustamme tupaa ja tuumaamme asioita. Mutta tuohon hetkeen tuntuu olevan ikuisuus. Kattopaneelit kuivuvat nyt keskellä tuvan lattiaa ja vaativat vielä kuivumisen jälkeen maalia pintaansa ennen asentamista.
Ja minä kärvistelen hirmuisessa pesänrakennusvietissäni ja hyperventiloin kehitellessäni kaikenlaisia “ongelmia”.
Summa summarum olemme siis viime viikkoina viettäneet parisuhdeaikaa, henganneet perheeni kanssa ja saaneet heiltä paljon apua. Olemme huhkineet tuvalla, panikoineet, suunnitelleet ja sairastaneet.
Laskujemme mukaan meidän pitäisi pikkuisen tiivistää tahtia ja painaa hurjalla vauhdilla seuraavat kuutisen viikkoa. Mikäli kykenemme pitämään aikataulusta kiinni, niin saamme onnitella itseämme ahkeruudesta. Tosin joku viisaampi voisi miettiä onko tässä minkäänlaista järkeä. Onneksi meillä ei ole moisiin pohdintoihin aikaa 🙂
Huh, tuli hiki lukiessa 😀 Kyllä, ruuhkaviikot ovat kuin kuukausi yhdessä viikossa ja se on tuttua se…Nyt ruuhkaviikot ovat alkaneet niin työssä kuin yksityiselämässä, ssapi nähdä miten kuollut sitä on kun kesä koittaa…
Kuulostaa hurjalta, toivottavasti et ole ihan kuollut urakan jälkeen 🙂
Itsekin huomaan ajoittain eläväni myös ruuhkaviikkoja 😀
Ne kyllä huomaa 😀
Täällä kans melkosta ruuhka-aikaa, talon rakennusta, nykyisen remontointia, uusioperheen arjen järjestämistä. 🙂
Teilläkin meno kuulostaa kiireiseltä 🙂
Huh! Hengästyin pelkästä lukemisesta. 🙂 Paljon on kaikkea, mutta muista että elämä ei tule koskaan valmiiksi. 🙂
Täällä kans paljon kaikkea mitä pitäisi saada valmiiksi ennen vauvan syntymää. Huomenna alkaa raskausviikko 35. <3
Elämä ei tule valmiiksi, mutta jos edes tuo veranta ja pari muuta asiaa 😉
Olette aavistuksen meitä edellä viikoissa. Mukavaa loppuodotusta!
Todella tuttujuttu nuo ruuhkaviikot 🙂 Mutta onneksi ne on meillä ainakin yleensä sellaisia mukavalla tapaa ruuhkaisia 🙂 Siis paljon mukavaa menemistä ja tekemistä!
Teillä on ihana tupa ja ihanat maisemat! <3
Kiitos Katri 🙂 Ja olet oikeassa, onneksi pääasiassa on mukavaa kiirettä 🙂
Ruuhkaviikot todellakin tunnistan 😀 Juuri nytkin tuntuu, että aika loppuu kesken koko ajan. Niin paljon olisi tehtävää 🙂
Samaistun. Voimia ruuhkaisiin hetkiin <3
No huh onhan siinä kaikenlaisten puuhaa ja työtä ja metatyötä 😅 ruuhka viikot on myös mulle tuttuja 🙈 tsemppiä loppu odotukseen 😊
Kiitos Petra 🙂
Ruuhkaviikot ovat todella tuttu juttu myös täällä. Onneksi joskus on niitä rauhallisia viikkoja siellä välissä. 🙂
Rauhallisten viikkojen aikana saa latauduttua…. ja tehtyä lisää suunnitelmia 🙂