Punaisen saunatuvan edustan muutos lähti liikkeelle, kun salaojitimme sen edessä olevan pihatien. Samalla salaojitimme saunatuvan oven puoleisen sivun ja lisäsimme rännin katolle.
Saunatuvan edustalla kasvoi villiintyneenä juhannusruusu. Sen viimeinen kukinta oli huikea. Muutoksessa säästimme vain osan ruususta ja istutimme alueelle pienen hyötytarhan.
Alueen kunnostamista on hidastanut se, että olemme säilyttäneet siinä kiviaitaan tulevaa materiaalia. Kivikasat olivat masentavan suuria ja ne seisoivat paikallaan kauan. Se oli näky, jota en silloin halunnut ikuistaa kameralla. Nyt vähän harmittaa, oli se aika kasa, jonka olemme saaneet siirrettyä paikasta toiseen.
Hyötytarhan kasvit
Ensimmäisenä syksynä istutimme alueella 2 pilariomenapuuta ja ruusukvittenin. Oven pieleen jäi osa vanhasta juhannusruususta. Kevään kukiksi valitsimme sekalaisen joukon sipulikukkia.
Ensimmäisen syksyn istutukset
- Pilariomenapuu Dzin
- Pilariomenapuu Senator
- Ruusukvitteni Sirius
- Juhannusruusu
- Kuunliljoja
- Idänsinililja
- Kääpiötulppaani
- Balkaninvuokko
- Tummahelmililja
- Tulppaani
Katteena käytimme hamppukatetta.
Kevääksi istutetuilla kukilla on tarkoitus olla paitsi silmänilona myös ravita pölyttäjiä ja scillojen tapauksessa ehkäistä myyrätuhoja (niitä ei vielä tähän mennessä ole onneksi ollut).
Pilariomenapuut saivat tuekseen vahvat seipäät. Istutuspaikka on huolettavan lähellä katolta tippuvia lumia ja toivoimme seipäiden vastaanottavan pahimmat iskut puuta suojaten, jos oikein hullusti käy. Ja toinen seiväs on torjumassa ohikulkevia ihmisiä. Tuommoinen puolitoista metriä korkea seiväs saa ihmiset paremmin varomaan kulkemistaan, kuin heiveröinen puuntaimi.
Nyt lumisen talven kokemuksella tiedämme istutuspaikan onnistuneen; katolta tippuneet lumet eivät yltäneet vaurioittamaan puita.
Japaninruusukvitteni
Hankimme omenapuiden kanssa samassa tilauksessa yhden ruusukvittenin. Lajiksi päätyi Sirius jolle hankitaan myöhemmin pölytyskaveriksi Venus. Siriukseen päädyimme nimen perusteella, onhan se esikoiseni Miinan yhden lempipotterhahmon kaima.
Ruusukvittenin kukinta on kaunis ja sen pitäisi olla melko vaivaton kasvi. Täytyy vain muistaa valita muut alueen kasvit samanlaisiksi kalkinsuosijoiksi.
Ruusukvitteni kulkee nimellä pohjolansitrus, sen keltaisten pektiinipitoisten hedelmien vuoksi. Sirius ja Venus ovat Suomessa jalostettuja lajikkeita ja niiden pitäisi olla juuri marjantuotantoon jalostettuja.
Meillä ei ole vielä lainkaan kokemusta ruusukvittenin marjojen käytöstä.
Syksyllä 2018 nappasin taimiston alennusmyynnistä ruusukvittenin, täytyy vielä tutkailla löytyisikö ruukku ja sen nimilappu. Kyseessä oli “nimetön” ja piikkinen ruusukvitteni. Se pääsi kuitenkin tuon edellisen viereen. Pihatien toiselle puolelle on aikanaan tulossa näillä näkymin useampi pensas, sekä Siriusta, että Venusta.
Kauden 2018 istutukset
- Mansikka
- Kuukausimansikka
- Ahomansikka
- Ruusukvitteni
- Pilariomenapuu Punainen helminauha
- Lisää sipulikukkia
Hamppukate ei ole riittänyt torjumaan rikkakasveja ja en ole innokas kitkijä. Siirsin puiden juurelle pihalla kasvavaa mansikkaa sekä muutaman itse kasvatetun kuukausimansikan taimen. Lisäksi syksyn alennusmyynnistä löytyneet ahomansikan taimet menivät nyt tänne hetkeksi talteen.
Pilariomenapuut
Pilariomenapuu Dzin sanotaan muistuttavan maultaan Loboa, omenaa josta pidän. Senatoria taas kehutaan herkulliseksi, seikka jonka toteamista saamme odotella jonkun aikaa. Minulla oli joku syy, miksi halusin kolmanneksi puuksi punaisen helminauhan, en vain enää jaksa muistaa mikä se oli 😀
Pilariomenapuu Dzin
- punainen tai punaraidallinen
- makea & viinihappoinen
- terve & kestävä
- keskikokoinen hedelmä
- kypsyy syyskuussa
- hyvä pöytä- ja taloushedelmä
- varasto kestävyys jopa tammikuulle
- Venäläinen lajike
Pilariomenapuu Senator
- punainen omena valkoisin pilkuin
- kypsyy syyskuussa
- hyvä ruven kestävyys
- erittäin herkullinen
Pilariomenapuu Punainen helminauha
- tummanpunainen ja vahapeitteinen
- syys-/talvilajike
- kypsyy syyskuun puolivälin jälkeen
- ruven kestävä
- satoisa
- varastointikestävyys jopa tammikuulle
Näiden pilariomenapuiden on tarkoitus tuottaa muutamia omenoita naposteltavaksi. Sekä Dzin, että Punainen helminauha pitäsi olla varastoinnin kestäviä eli niiden sadon voisi jemmata talvenvaralle. Näiden puiden varaan emme laske hillo- ja mehutuotantoamme.
Dzin ja Senator on ostettu Hirvensalmen taimistolta, josta sain suositukset kyseisille puille. Niitä ei kaikkialla suositella vyöhykkeelle 3, jonne ne istutin. Istutuspaikka on suojaisa ja päätin ottaa riskin.
Punainen helminauha ostettiin viime syksynä postimyynnistä Viherpeukaloilta.
Saunatuvan pääty
Tulevan roskakatoksen takana kasvaa Hirvensalmelta hankittu päärynä Tshizhovskaja. Itseasiassa sain tämän päärynän äidiltäni syntymäpäivälahjaksi 2016 syyskesällä ja hän valitsi lajikkeen Hirvensalmen puutarhurin kanssa meille. Puu on kasvanut ylläolevasta kuvasta ja sitä on leikattu ja taivuteltu. Kuvassa vasemmalla näkyy kiviaitaa, jota olemme kunnostaneet. Tämä saunan pääty on todella aurinkoinen ja koska sen ympäristöä on salaojitettu uskomme sen olevan myös kuiva.
Saunatuvan päätyyn on suunnitteilla kukkapenkki. Roskakatoksen seinää pitkin kiipeilee haaveissani viiniköynnökset.
Saunatuvan kukkapenkki ei tule näkymään oikeastaan minnekään. Siitä tulee salainen kukkamaa. Tarkoituksena olisi luoda äärimmäisen helppohoitoinen ja erilaisia hyönteisiä ja muita eläimiä hyödyttävä keidas. Tällä alueella asustelee muunmuassa sisiliskoja.
Seuraavana vuorossa
Meidän tulee nyt päättää mihin suuntaan alamme kehittämään aluetta. Tällä hetkellä hyötytarhassa kasvaa omenoita, ruusukvitteniä, mansikoita ja päärynä. Ei kovin laaja valikoima hyötytarhaan. Tosin voihan kuunliljojakin kuulemma hyödyntää ravinnoksi, mutta sitä ei ehkä lasketa tässä vaiheessa.
Haluaisimme roskakatosta vasten kasvamaan viiniköynnöksiä ja niiden luo on tarkoitus tulla kukkapenkki. Tuolle kukkapenkkialueelle meidän tulee varmaan lisätä joitakin yrttejä kasvamaan, jotta voisimme käyttää alueesta hyvällä omalla tunnolla nimitystä hyötytarha.
Olemme jo aloittaneet kiviaidan monimuotoisuuden lisäämisen istuttamalla sen päälle kalliokasveja ja sammalta. Tarkoituksenamme on saada se sulautumaan takaisin maisemaan yhtä hyvin, kuin mitä se teki ennen kunnostusurakkaa.
Aina välillä mietin, olisiko paikka pitänyt varata yhdeksi suureksi kukkapenkiksi. Se olisi voinut olla monelta kannalta järkevää. Toisaalta olen halunnut lisätä hedelmäpuiden määrää ja tämä ratkaisu auttoi omalla tavallaan siinä. Meillä ei myöskään ole mansikkamaata ja saamme tähän jonkun verran mansikoita taaperon naposteltavaksi.
Kasvimietteitä
Olen miettinyt näitä, meiltä jo löytyviä kasveja päärynäpuun lähelle:
- Ruohosipuli
- Mäkimeirami
- Rohtoruopayrtti
- Rohtopunahattu
Lisäksi meillä on joukko kukkia jotka voisivat menestyä paikassa. Tuvan lähellä olevaa vanhaa unikkoa voisi koettaa siirtää tänne.
Lisäksi mietin myös seuraavia:
- Karhunvatukka
- Viiniköynnökset
Mitä sinä suosittelisit? Miten tässä kannattaa edetä? Pian sulava lumi paljastaa alueen koko karuudessaan ja tsemppiä sen valmiiksi saamiseen kaivataan.
Nämä kuvat saavat odottamaan kesää entistä enemmän – tällä hetkellä tosin tulee TAAS lisää lunta 🙁
Täällä ei sentään tule lunta, mutta komea aurinko meni pilveen ja alkoi hyinen tuuli. Kesä tuntuu juuri nyt olevan aika kaukana 😀
Itse en saa kuin tapettua kaikki kasvit 🙁 Kovasti haluaisin hyötykasveja kasvatella.
Puut ja pensaat ovat onneksi aika helppoja kerran juurruttuaan. Noissa yksivuotisissa on omat kikkansa, joita vielä opetellaan 🙂
Olen äärettömän huono suosittelemaan mitään. Yrtit ja marjakasvit kuulostavat kyllä hyviltä.
Ne kuulostavat, mutta sitten saan uuden idean ja sekin kuulostaa hyvältä ja ja ja… päättämättömyys 😀
Onneksi lunta on paljon tuon paikan päällä, niin on hetki aikaa pohtia.
Rohkea paikka kyllä omenapuulle mutta tulee kaunis kun kasvaa. Kaunis piha kyllä tulee ja mitä ilmeisemmin tulee vielä myös maistuva.
Noiden pitäisi pysyä sutjakoina ja pieninä, mutta toivottavasti niistä varttuu satoisia kaunottaria 🙂
Oi kaunista! Juhannusruusut alkoivat tuoksua tänne asti. Tulee taas kaunis penkki keväällä. Upea muuten tuo kiviaita mikä vilahti kuvassa.
Kiitos 🙂 Sen kiviaidan kanssa hikoilimme kesän kuumina tunteina ja opimme, että paikka on oikeasti todella kuuma ja suojassa vilvoittavilta tuulilta 😀
Meillekin tuli muutama vuosi sitten pari ruusukvitteniä. Jotenkin se oli jäänyt muumeista mieleen niin, että oli pakko kokeilla omaan puutarhaan.
En muistanut niiden esiintyneen muumeissa, missä ja miten ne tulivat niissä esille?
Onpa ihana nähdä tulppaaneista kuvia juuri nyt 🙂 Kvitteni kyllä kiinnostaisi täälläkin, sillähän on todella kauniit kukat! Kypsää hedelmää en ole päässyt maistamaan, ja sekin mitä maistoin joskus oli jotain tuntematonta vanhaa lajiketta. Mietiskelin täälläkin juhannusruusun tilannetta, täällähän kaadettiin iso vaahtera, mikä lähettyvillä ruusu on kasvanut, joten nyt sille tulee enemmän valoa. Kanat ystävällisesti puhdistivat ruusun juuristoalueen rikkaruohoista viime kesänä joten nyt on hyvä tilaisuus antaa kunnon lannoitus ja katsoa mitä tapahtuu… Tuosta teidän saunan kulmasta tulee kyllä todella upea!
Kvitteni on todella näyttävä kukassa ollessaan ja toivon noiden kukkivan upeina. Tosin värisilmäni ei ole paras mahdollinen, niin mietin miltä se mahtaa näyttää tuota punaista seinää vasten 😀
Iso juhannusruusu on aina näyttävä ilmestys, toivottavasti teillä on upea kukinta tulossa.
Onpas upeaa ja ahkeraa viherpeukalohommaa! Itse asun kerrostalossa eikä minulla ole yhtään viherkasvia. Onnistuin tappamaan lempiorkideanikin ja luovutin. Neuvoja ei siis täältä suunnalta ole tiedossa. Mutta hyvää jatkoa teille! Kesää odotellessa…
Sisäkukat eivät ole minunkaan vahvuuteni eli ymmärrän tuskan 🙂
Minulla oli kerran upea silkkiorkidea, se vain alkoi nuupottaa kun isoäitini oli käynyt sitä vahingossa kastelemassa 😀