Sepän tupa Sepänmäen museossa

Mäntsälässä aivan Hirvihaaran kartanon kupeessa on Seurasaarta mielenkiintoisempi museo. Sepänmäen käsityömuseo esittelee Keski-Uusimaalaista historiaa usean rakennuksen ja todella laajan esineistön avulla.

Tämä museo oli kuin meitä varten, onhan meilläkin pieni Keski-Uusimaalainen tupa.

Vierailimme museossa ensimmäistä kertaa viime viikolla. Vierailu ei tule jäämään viimeiseksi. Meiltä jäi paljon näkemättä. Syy tähän oli paitsi se, että paikassa oli todella paljon nähtävää. Sekä se, että juuri tämä päivä olisikin ollut sellainen jolloin taapero olisi tarvinnut hyvin satunnaisiksi käyneitä päiväuniaan.

Sepänmäellä oli tuona aurinkoisena arkipäivänä lisäksemme vain yksi toinen porukka. Niinpä vietimme jonkin verran aikaa paikan kahvilassa ja kuulimme oppaalta paljon paikan taustasta. Kahvilassa oli muuten erinomaiset pullat, ei mitään massapullaa vaan semmoista oikeasti herkullista. Kuvaa pullasta ei ole, koska se hupeni liian nopeasti.

Tulemme palaamaan tähän vierailuun sanoin ja kuvin myöhemminkin. Nyt esittelemme tämän kaksi huonetta ja eteisen käsittäneen Sepän tuvan.

Sepän tuvan seinässä on lappu, joka kertoo paikasta seuraavaa:

Esittelyteksti Sepän tuvasta

Tervetuloa Sepän tupaan

Tämä tupa kuuluu alueen alkuperäisiin asuinrakennuksiin. Seisoessasi tuvan kuistilla katsoen alapihalle ja karjapihalle , näet Sepänmäen jotakuinkin sellaisena kuin se oli käsityöläisten siellä asuessa. Karjapihaa ympäröivät rakennukset – karjarakennus, riihi ja aitta -ovat alkuperäisillä paikoillaan. Myös kaivo on oikea.

Piha ei kuitenkaan ollut näin hoidettu. Karjapihalla kasvoi lepikkoa ja alapihalla olivat peruna- ja kasvimaa, myös kessua kasvatettiin. Tunkiollakin oli oma paikkansa.

Kaksiosainen ulko-ovi on nimeltään lammas- eli susiovi. Sanonta sanoo, että “se piti lapset sisällä ja sudet ulkona.”

Pihamaa nyt

Sepänmäen Käsityömuseon maalaismarkkinat ovat huomenna 11.8.2019. Huominen on myös museon viimeinen aukiolopäivä tältä vuodelta. Museo aukeaa taas kesäkuussa.

Hirvihaaran kylä
Sepänmäki 10, 04680 Hirvihaara

Museo sijaitsee vain 6 kilometrin päässä Mäntsälän juna-asemalta.

Vieressä sijainneen tulitikkutehtaan tuotos

Hoksasin kyltit museolle mennessämme ensimmäistä kertaa Hirvihaaran kartanoon vierailulle. Tuosta kartonovierailusta on tässä blogissa juttua sen lavatarhan osalta (klick).

12 thoughts on “Sepän tupa Sepänmäen museossa”

  1. Minustakin tämä oli mielenkiintoista ja olisin lukenut pidempääkin. Hauska yksityiskohta että teillä on Keski-uudenmaalainen tupa! Huomasitko yhtenäisyyksiä? Lammasovi jäi vielä epäselväksi millainen olikaan?

    Reply
    • Meidän tupamme on alun perins iirretty jostain paikalleen ja sen jälkeen seuraavat polvet ovat sitä rajusti vuosien saatossa muokanneet. Toisaalta sekin on osa vanhojen hirsitalojen historiaa. Oma tupamme on vaatimaton, kuten museonkin tuvat.

      Lammasovi on kaksiosainen eli “hevostalliovi” ylä- ja alaosa aukeavat tarvittaessa erikseen.

      Reply
    • Suosittelen paikkaa lämpimästi ja ne kauden päättäjäismarkkinat olivat kokemisen arvoinen 🙂

      Reply

Leave a Comment