#Suuntanaomavaraisuus 2023, osa 3

Maaliskuussa kirjoitetaan ensimmäisen kerran kestävän kehityksen inspiroimasta aiheesta, nälästä, omavaraisuuden kannalta. Lisäksi kerrotaan miksi kirjoitamme blogia. Ja tietenkin tuttuun tapaan osa, kuten me, kerromme mitä kaikkea on tullut tehtyä ja mitä aiomme seuraavaksi. Tuttuun tapaan on kuukauden ensimmäinen maanantai ja #suuntanaomavaraisuus -postausten vuoro.

Bloggaaminen

Aloin kirjoittamaan blogia, jotta olisin saanut läheiseni tutummaksi tietokoneen kanssa. Homma ei ihan onnistunut, blogi jäi elämään. Silloin ammoin elin elämää joka tuntui hyvältä, ei kuitenkaan omalta. Aloin kirjoittamaan enemmän ja enemmän niistä asioista joita toivoin lisää elämääni. Pidin reseptikirjaa ruokaohjeista, päiväkirjaa omavaraisemmasta elämästä ja niin edelleen.

Käytän blogia jonkinlaisena oppimispäiväkirjana, pysähdyn sen äärelle raportoimaan tekemisistä tai kokoamaan tietoa mieltäni askarruttavista asioista. Raportointi eli asioiden kirjaaminen ylös tänne ja instaan on auttanut esimerkiksi hataraa nimipäätäni muistamaan osan pihaan istutettujen kasvien nimistä. Asioiden kirjaaminen muistiin tai eri vaihtoehtojen pohtiminen kirjoittamalla ne julkisesti luettavaksi ovat niitä asioita jotka ovat osa tätä omavaraistelevaa harrastusta.

Sitten on se toinenkin puoli, se että asioista on puhuttava, kirjoitettava, otettava kuvia, tehtävä videoita ja tuotava kaiken eri tavoin esille, jotta niistä tulisi ihmisille tutumpia, arkisempia, tavallisia asioita. Ja toisaalta tämän kaltainen elämä on edelleen monelle ihan arkista, vaikka niissä arkisissa ympyröissä ei usein kohtaisi kaltaisiaan.

Maalta muutto katkaisi monen suvun kosketuksen ruoan kasvattamiseen ja omavaraiseen elämään. Samalla, kun menetimme yhteyttä niihin aloimme kohdella luontoa aina vain tylymmin. Uskon luontosuhdetta vahvistamalla ja edes pikkuisen omavaraisemmalla tavalla elää saisimme ratkaistua joitakin nykyajan haasteita.

Kolmantena nostan esille vertaistuen. Meillä hommat eivät aina mene putkeen ja joskus sato jää niukaksi tai marjat pensaisiin. Se kuitenkin on elämää. Aina ei voi onnistua eikä edes olla paras versio itsestään.

Vertaistuen kaipuu sekä halu lukea mukavia kirjoituksia aiheesta on myös syynä siihen miksi olen äärimmäisen onnellinen siitä, miten moni ihminen haluaa osallistua näihin #suuntanaomavaraisuus -postauksiin.

Kirjoitus jota suosittelen tähän aikaan vuodesta on etupihan tomaattitarha, tuo aika elämässäni osoitti, että aina omavaraisempi elämä ei vaadi suurta tilaa, vaan sitä voi kokeilla helsinkiläisen rivitalon ulko-oven kupeessa.

Nälkä

Kannanko luissani menneiden sukupolvien nälkää? Selittääkö mennyt sen miksi ihan mukavasti opiskelleet Helsingissä syntyneet vanhempani katsoivat että meidän lasten piti oppia keräämään sienet ja marjat, käymään kalassa ja osata liikkua luonnossa.

Minulla oli lempeä isoäiti, se joka antoi kaikkien olla omanlaisensa. Kummastelin hänen kaipuutaan luontoon, hän oli kallion friiduja ja ylpeä siitä. Tästä huolimatta hän halusi siirtolapuutarhamökin ja myöhemmin rivitalon pienellä pihalla. Hän oli isovanhemmistani se, joka oli todella kaupunkilainen ja silti hänellä oli outo kaipuu ja ikävä omaan maahan.

Vasta myöhemmin luin ajatuksella siitä miten sukumme hänen puoleltaan tuli pakon sanelemana kaupunkiin ja aloitti aivan erilaisen elämän. He lähtivät pakon edessä ja se jätti kaipuun joka kulkee sukupolvelta toiselle. Ja vaikka he joutuivat lähtemään laitettiin sukumme lapsia maalle, aina kuin oli mahdollista. Olin ensimmäistä sukupolvea jolle näin ei tehty.

“Kun vanhempani vuosisadan vaihteessa muuttivat Helsinkiin, se merkitsi todellisempaa maaltapakoa, kuin nykyisin. Maaseudun ja kaupungin – varsinkin talonpoikaisen maaseudun ja pääkaupungin – asumisen ja elämisen muodot olivat silloin erilaisemmat kuin nykyisin…..
…Vanhempani olivat syntyneet pian 1860-luvun suurten nälkävuosien jälkeen – 1871 ja 1874 – jolloin maaseudulla oli todellista köyhyyttä ja perheiden oli hajaannuttava; lähdettävä oli niiden, jotka uskalsivat ja kynnelle kykenivät.
–
Hänet (Vanhaäidin) muistan suurena originaalina ja kuin kuvana kaukaisilta ajoilta. Hän teki keväisin talossa tarvittavat taiat lehmien päästessä laitumelle, hän seurasi tarkoin maan kasvua ja teki pitkiä yksinäisiä kävelyretkiään, joilta palatessaan hänellä aina oli esiliinassaan jotakin tuotavaa lapsille; ensimmäisiä marjoja, herneenpalkoja, nauriita, pitkiä viljankorsia kasvun edistymisen merkiksi, koiranputki, ensimmäisiä kukkia, saunavihdan aineksia….”

Eino Kauppinen, Vanhempani 20 tunnetun henkilön muistelmia 1967

Sukuni, niin äitini kuin isäni puolelta, lähtivät kuka mistäkin syystä. Taustalla siellä oli aina jonkinlainen pakko. Yksi isovanhempani lähti kahdesti lehmien kanssa ja viimeiseltä reissulta ei ollut palaamista kodin jäätyä uuden rajan taakse. Muut lähtivät tavoittelemaan muista syistä nälätöntä elämää.

Lapsuuteni mummolassa oli perunamaa, hedelmäpuita ja marjapensaita. Ne kaikki olivat vanhoja, edellisten asukkaiden istuttamia, ja kaikki niiden sato kerättiin ja säilöttiin. Näin tehtiin vaikka siihen ei ollut taloudellista pakkoa ja vaikka nämä askareet häiritsivät muuta elämää. Mökillä kalastimme pikkuipanoista alkaen ja käsittelimme itse saaliimme. Sienestimme ja marjastimme. Näin tehtiin koska niin vain kuului tehdä, koska niin oli aina tehty, sillä joskus se oli ainoa keino selviytyä.

Pienviljelyn merkitys meille

Isovanhempieni rintamamiestalon puutarha oli satoisa. Oma lapsuudenkotini oli uudempi ja silti sinnekin piti saada muutama marjapensas, mansikkamaa ja pieni kasvimaa. Näin oli meillä ja monella naapurilla. Kahdeksankymmentäluvun pääkaupunkiseudun pihoilla alkoi olla muunkinlaisia puutarharatkaisuja, sellaisia joissa ei kasvatettu syötävää.

Oma kotitarveviljely alkoi herkkujen kasvattamisella, mikä onkaan parempaa kuin tuoreet vadelmat ja mansikat, uudet perunat ja mustajuuri? Nämä Helsingissä aarin palstalla kasvatetut herkut pienensivät kauppalaskua, tuoreet marjat ja uudet perunat ovat tunnetusti heikkouteni ja kulutan niitä paljon.

Tuvan ja kasvaneen perheen myötä olemme miettineet mistä saisimme parhaan vastineen työpanoksellemme. Yksi asia josta talvella nautimme on aamupuuromarjat. Juhlissa tarjoamme oman pihan antimista mehustamolla tehtyä mehua. Lettukesteissä kuluu oman pihan marjoista ja omenoista keiteltyjä hilloja. Ja tuoreet marjat, syömme niitä satokautena valtavat määrät. Tämän vuoksi olemme panostaneet ja tulemme panostamaan marjojen kasvattamiseen.

Syysomenoissa ja päärynöissä olemme olleet nuorimman Eero-kummin tuliaisten ja kaupan antimien varassa, toivon tämän pian muuttuvan tuvalle istutettujen puiden päästessä satoikään. Meillä omenaa menee sellaisenaan sekä esimerkiksi leivän päällä viipaleena.

Olen muutamaan kertaan maininnut, että taloudessamme on ruokarajoitteita ja se on näkynyt kasvimaallakin. Söimme pitkään koko perheenä liki samaa ruokaa, nyt olen alkanut tehdä useammin useamman eri ruoan ja tämän vuoksi laitoin tänä vuonna useamman chilin siemenen multiin. Erilaiset ruokarajoiteet saattavat olla kuten meillä, eivät henkeä uhkaavia, mutta uuvuttavia. Nyt tilanne on sellainen, että aikaa ja tarmoa on laittaa sellaisiinkin kasvatuksiin, jotka päätyvät vain osan lautasille.

Lähdimme rakentamaan omavaraisuutta omien voimavarojemme mukaan. Se tarkoitti ettei meillä ollut suurta kasvimaata, sen sijaan panostimme hedelmä- ja marjatarhaan. Halusimme käyttää rajalliset voimavaramme niin, että ponnisteluista olisi vuosikymmenten hyöty.

Tänä vuonna koetamme saada aiempaa suuremman sadon heti käytettäväksi. Viime vuonna ihastuimme vahapapuihin ja niitä haluamme saada jälleen sen verran, että ne alkupaloina ilahduttavat lukuisia kertoja niin meidän kuin läheistemmekin ruokapöydässä.

Vuosi sitten palkkioideni maksuissa alkoi olla ongelmia. Maksuongelmat ja kaikenlainen säätö ovat herättäneet minussa vahvaa rahaan liittyvää huolta ja epävarmuutta. Tämä siitä huolimatta, että Kajn palkka tulee ajallaan ja oikein, huolimatta siitä että kotivara laitettiin kuntoon ongelmien alkaessa ja sitä kerrytettiin viime kevään ja kesän aikana hurjasti. Olemme tilanteessa ettei haittaa vaikka palkkioni tulee miten sattuu, tämän takaa jo yksistään kotivara ja puskuritili. Se mitä tämä meistä johtumaton rahasäätö aiheuttaa etenkin minulle henkisesti on siksi hankala pukea sanoiksi.

Itsestä riippumattomat raha-asioiden sotkut ovat nostaneet turvattomuuden tunnetta. Hallinnantunteen saadakseni hankin syysalennusmyynneistä siemeniä, joita en ehkä aivan välttämättä tiennyt tarvitsevani. En kuvittele kykeneväni elättämään perhettämme itsekasvatetuilla porkkanoilla. Ne itse kasvatetut porkkanat sen sijaan antavat tunteen, etten ole lastu elämän myrskyn laineilla, vaan koetan ohjata purtta.

Pienviljelyn merkitys läheisillemme

Se mitä kasvatamme ei mene vain omaan pöytäämme, vaan siitä riittää myös sukulaisille, ystäville, tuttaville ja naapureille. Kahvipullan sijaan satoaikana saatamme kerääntyä sopivan marjapensaan ympärille maistelemaan marjoja. Ja niitä marjoja saa aina poimia mukaansa.

Viime kesänä ihastuimme vahapapuihin ja niitä oli sitten jaettava kaikille vierailijoille, vietävä tuliaisiksi ja hehkutettava kyllästymiseen saakka. Toisena vuotena osterivinokkaista tuli niin hurja sato, että kilometrin päässä asuva naapuri, jota en siis silloin edes tuntenut, sai palata koiranulkoilutusretkeltään mukanaan suuri kassillinen osterivinokkaita.

Viime kesänä olimme poimineen marjoja mehustamoon pikkuisen liian aikaisin, emme meinanneet omista marjoista saada tarpeeksi kypsiä marjoja kannattavan mehusatsin tekemiseen. Hommaan osallistui yksi sukulainen keräämällä omalta pihaltaan marjoja antamalla minun kerätä pihaltaan esimerkiksi vadelmia (meillä niitä ei kasvanut), naapurin emäntä poimi omia marjojaan ja tyhjentämällä pakastimestaan mustikoita. Saimme ihanaa sekamehua marjoista ja jaoimme kulut.

Keräsimme pihalta nopeasti puuromarjat ja muut (niitä on riittää vieläkin pakkasessa ja hillokellarissa) sen jälkeen hilpaisin kiireistä elämänvaihetta elävän naapurin pakeille ja kerroin, että halutessaan hän saa poimia loput marjat poissaollessamme. Ja niin hän tekikin, poimintamatka oli sopivan lyhyt, sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Ja ei, meitä ei olisi haitannut vaikka loput marjat olisivat jääneet pensaaseen, niin joskus käy kun elämä on kiireistä.

Voisiko omavaraisuus olla ratkaisu nälkään?

Jätetään nyt laskuista nämä tämän hetken haasteet, lakot, lannoitteiden saanti hankaluudet, sen että maailma etsii taas uusia uomiaan ja sen sellaiset. Puhutaan ihan siitä, että jos pihallasi on pottumaa ja potut päätyvät veteen kiehumaan puolisen tuntia noston jälkeen, niin onhan se maku ihan eri luokkaa. Ja juuri se makuelämys saattaa osalle olla motivaattori aloittaa ruoankasvattaminen. (Tämän peruna asian joku selitti joskus tarkasti minulle, se liittyi perunaan, sen vanhenemiseen noston jälkeen ja tärkkelykseen, se oli hieno selitys ja unohtui aika hyvin).

Vuonna 2050 ruokaa tarvitaan 60 % enemmän kuin vuonna 2019, lisäys nykyiseen on suuri. Voisi olla fiksumpaa pienentää hävikkiä, kuin lisätä tuotantoa määrättömästi.

Mitä lyhyemmän matkan ruoka tekee, sen vähemmän syntyy kuljetuksen vuoksi hävikkiä. Mitä vähemmän hävikkiä sitä vähemmän ruokaa tarvitsee kasvattaa. Mitä vähemmän ruokaa tarvitsee kasvattaa sen vähemmän tarvitaan työtä ja tuotantopanoksia viljelyyn ja luonnontilaisia alueita tarvitsee vallata vähemmän viljelyksille ja se on hyvä asia luonnonmonimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Itsekasvatettua ruokaa, ruokaa jonka eteen on raatanut, ei raaski haaskata, joka puolestaan vähentää hävikkiä. Ruoan kasvattaminen vaatii ravinteita eli esimerkiksi kompostia. Kotipihalla asiallisesti hoidettu komposti ei aiheuta niin suuria kuluja (jollain ne roska-autotkin kulkevat jne) kuin sinne tänne kuskailtu komposti. Eikä se oma komposti ole luonnolle negatiivinen asia, kuten sekajätteeseen päätyvä biojäte.

Vuosittain maailmanlaajuisesti sadosta menetetään 20-40 % kasvintuhoojien vuoksi. Kotitarveviljelyssä on mahdollista kasvattaa laajasti erilaisia lajikkeita ja tarkkailla sadon terveyttä sekä tarvittaessa poistaa esimerkiksi käsin nyppimällä satoa verottavia tai vaurioittavi hyönteisiä käsin pois, tähän ei kaupallisentason viljelyssä kyetä.

Vain terveet kasvit tuottavat satoa. Erityisesti näin keväällä haluan painottaa kaikenlaisen ruoantuotannon aloittamista mahdollisimman puhtailla siemenillä ja terveillä taimilla.

Kasvien terveyttä vahingoittavat kasvintuhoojat, joita ovat virukset, bakteerit, sienet, viroidit, fytoplasmat ja tuholaiset, kuten hyönteiset, punkit ja ankeroiset. Ne aiheuttavat huomattavia satotappioita maa-, metsä- ja puutarhataloudessa.

Jaana Husu-Kallio https://www.biotalous.fi/kasvinterveys-koskettaa-jokaisen-elamaa/

Vatsan saa täyteen edullisesti. Edullinen ruoka ei aina ole ravinteikasta. Kotitarveviljelyn avulla voi kohtuullisella panoksella saada ihan mukavan ja ravinteikkaan lisän lautaselle. Jos tätä täydentää luonnon marjoilla ja sienestämällä kasvaa hyöty entisestään.

Vaikka kaupasta ostettu kesäkurpitsan siemen maksaisi euron, tuottaa siitä kasvanut kasvi todennäköisesti yli kymmenen euron edestä satoa. Oikealla lajikevalinnalla (esim maatiaislajikkeet, ei F1 tms lajikkeita) voi omasta sadosta kerätä seuraavan sadon siemenet. Itse kasvattamalla voi säästää satokauden kauppalaskussa.

Suomea suotuisamman ilmaston maissa itse kasvatettu ruoka näyttelee suurempaa roolia nälän ehkäisyssä. Toisaalta on sitä täällä ennen eletty ja tultu toimeen hyvin omavaraisesti.

Haluan painottaa, että vaikka meistä näyttäisi siltä, että jollakulla on resurssit kunnossa, on maata jossa kasvattaa, marjapensaita ja hedelmäpuita, on rahaa, on aikaa. Niin ei tuomita tai katsota pahalla, jos sato jää korjaamatta ja kasvimaa puskee rikkaa. Koskaan ei voi tietää mitä toinen käy parhaillaan läpi. Haastavat vaiheet eivät aina näy muille.

Ratkaisumme ruoanhinnan nousuun

Meillä on aiemminkin katsottu kilohintoja, suosittu tarjouksia, pidetty kotivaraa, tehty osittain itse jne. Se mitä olemme nyt tehneet on lihansyönnin vähentäminen aikuisten ruokavaliossa. Olemme korvanneet ja jatkaneet lihaa paljon soijarouheella, pavuilla ja kikherneillä.

Lähikaupan kalapäivänä olen kiitollisuudella ottanut myös muiden asiakkaiden antamat ruodot ja keittänyt niistä kalasoppaa varten liemen.

Hävikkiä meiltä syntyy todella vähän, tilanne on nyt niin hyvä että kehtaan sanoa olevani ylpeä meistä. Tämä saavutus ei minulle ollut ihan helppo, Kaj on tässä aina ollut meistä se tarkempi.

Eilen iltapalalla meillä syötiin riisilettuja, niihin upposi sukulounaalta jääneet riisinjämät. Samalla tavalla muistakin ruoanjämistä muovautuu mitä erilaisempia aterioita, niiden nimi on usein pyttipannu tai wokki.

Helmikuussa tehtyä

Olimme helmikuussa ensimmäistä kerta tänä vuonna tuvalla yötä. Vapaa viikonloppu ja mahdollisuus lämmittää tupa pikku hiljaa yöpymiskuntoon ratkaisivat asian. Pääasiassa aika tuvalla meni paitsi aivan mahtavasti nukutuista yö- ja päiväunista nautiskeluun ja lukuisista vieraista nauttimiseen.

• Linnunpönttöjen puhdistus ja muutaman siirtäminen.
• Puukiipijöiden pönttöjen valmiiksi tekeminen
• Paprikoiden ja chilien siirto suurempiin ruukkuihin
• Ompelukoneen käytön opettelu vaatteiden paikkauksessa
• Vaatteiden paikkausta kotona ja Korjauskaupunki tapahtumassa

Helmikuussa päättyi useita kuukausia kestänyt Pride-kurssi. Emme tiedä johtaako valmistuminen kohdallamme mihinkään. Sen sijaan kurssi on saanut meidät keskustelemaan entistäkin avoimemmin ja syvällisemmin, seikka joka tahtoo kiireisessä arjessa jäädä kaiken muun jalkoihin. Lisäksi kurssi vahvisti kaikkia positiivisia ajatuksia puolisostani. Kurssi antoi eväitä ymmärtää paremmin itseään ja muita. (Ja kyllä, tämä liittyy omavaraisuuteen. Parisuhteen ja perheen tilanne vaikuttaa vahvasti siihen mitä kaikkea haluaa ja kykenee tehdä).

Maaliskuussa tapahtuu

Maalis-huhtikuussa, sopivalla ilmalla leikkaan kuusiaidan sekä ne kuuset joiden kasvuun haluan vaikuttaa.

Nuorten omenapuiden leikkaus

Puukiipijöiden pöntöt kiinnitetään metsän puihin.

Linkit

Ennen kuin hyppäät muihin blogeihin niin käy tutustumassa siementenvaihtotapahtumasta kertovaan postaukseen.

Kasvuvyöhyke 1

Maijalassa https://www.maijalassa.com/haaveita-ruokaturvasta-ja-kestavammasta-maataloudesta/

Kakskulma https://kakskulma.com/miksi-kirjoitan-blogia/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2023/

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/pienviljelyn-vaikutus-omaan-kulutukseen–suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2023

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/03/suuntana-omavaraisuus-maaliskuu-2023.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/03/suuntana-omavaraisuus-15-nalka-pois.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-3/

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2023/03/pienviljelijan-ruokaturva.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/miksi-kirjoittaa-blogia

Caramellia https://caramellia.fi/maalis2023/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/03/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-3-miksi.html

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17186

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2023/03/suuntana-omavaraisempi-elama.html

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2023/03/nalka-pois.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-23-bloggarin-oma-tarina/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/03/unelmana-omavaraisempi-elama-siemenet.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/03/06/maaliskuu-23-miksi-blogi/