#Suuntanaomavaraisuus 2024, osa 1

Hyvää alkanutta vuotta! Kuten havaitsette on #Suuntanaomavaraisuus -postausten julkaisupäivä on muuttunut maanantaista sunnuntaihin, mutten homma jatkuu entiseen malliin.

Esittely

Olemme omanlaisemme uusioperhe (lapset ;-96, koululainen, -17, -19) ja harrastamme kotitarveviljelyä tuvalla eli vapaa-ajanasunnollamme kasvuvyöhykkeellä 3. Tupa on hankittu 2015 (ennen iltatähtiä) jonka jälkeen saimme ostettua pikkuisen viereisestä metsiköstä.

Paikan hankkiessamme oli se ollut aikalailla oman onnensa nojassa vuosia. Vanha puutarha on saatu elvytettyä ja uusia kasveja on istutettu paljon. Rakennuksia on kunnostettu ja uusia tehty.

Omavaraisuudessa tähtäämme lyhyellä tähtäimellä pitämään tason samana eli pitämään omaan ja lähipiirimme marja-, mehu-, hillo- ja valkosipuliomavaraisuuteen, omiin polttopuihin ja siihen, että saamme kasvimaalta mahdollisimman paljon herkkuja mahdollisimman kauan. Olemme istuttaneet syys- ja talviomenalajikkeita pidentääksemme aikaa, jolloin olemme omavaraisia omenoista.

Haluamme kasvattaa erikoisempia asioita kuten daikon ja hunajamarja sekä osterivinokkaita, osterivinokkaiden kanssa viimeisimmät rutikuivat vuodet ovat vaikuttaneet satoon todella negatiivisesti. Lisäksi haluamme pitkän satokauden mansikoista, tähän olemme päässeet istuttamalla aikaisia mansikoita, jatkuvasatoista Ria-mansikkaa sekä erilaisia kuukausimansikoita.

Pihalla kasvaa kriikunaa ja kirsikkaluumuja, niistä olemme saaneet satoa. Sato on usein kriikunassa ollut heikkolaatuista luumukääriäisen vuoksi. Olen koettanut pyytää niitä feromoniansoilla. Jostain syystä kirsikkaluumut ovat vielä säästyneet niiltä. Luumut syömme tuoreina.

Saamme suuren taloudellisen hyödyn mansikoissa. Viisihenkisessä perheessä litra mansikoita ei tunnu missään. Me syömme paljon mansikoita, pakastamme, lisäämme mehuun ja keitämme siitä hilloa. Emme kuitenkaan ole omavaraisia mansikasta. Veikkaan, että syömme keskivertokansalaista enemmän mansikoita.

Yhdestä parhaassa satoiässä olevasta mansikkapehkosta saadaan kesän aikana keskimäärin litran verran ja oikein hyvin tuottavasta pehkosta parikin litraa marjoja. Viidestäkymmenestä taimesta saadaan siten viitisenkymmentä litraa, mikä on jo sopivan runsas määrä keskikokoisen perheen taloudessa. — Jos taimet istutetaan siksak-riviin 4 tainta metrille, yhden penkin pituudeksi tulee 12 metriä. Hoidon kannalta on silloin kätevintä sijoittaa keksi 6 metrin penkkiä rinnakkain.

Suomalainen piha ja puutarha -kirja

Mikäli mansikoiden kasvatus tai se miten paljon maata omavaraisteleva perhe saattaa tarvita, niin kurkkaa postauksen linkkien takaa.

Kuulumiset

Meillä on podettu pitkään ja hartaasti erilaisia kurkkukipuköhiä. Pikku hiljaa tauti valuu läpi koko porukan, niin että aina vähintään yksi on toipilaana.

Vuoden taittuessa tein lupauksen laittaa elämä tämän vuoden aikana kuosiin. Onnekseni en luvannut mitään kuntokuuria, sillä tässä on päivystetty sohvankulmauksessa tätä alkavaa vuotta.

Olemme käymässä maallista omaisuuttamme läpi ja järjestelemässä paikkoja. Hoitamassa rästiin jääneitä hommia kuntoon ja sen sellaista. Tässä joulun alla vaikutti taas siltä, että saan palkkasotkut vuosilta 2021 ja 2022 selvitettyä ja ison taakan harteilta. Tämä vuosi alkoi kuten edellinenkin, taas on Helsingiltä kadonnut ihminen jonka kanssa hoidin asiaa ja nyt koko homma on taas levällään.

Palkkasotku todella suuren toimijan kanssa on laskenut paljon luottamustani ja saanut arvostamaan kotivaraa, puskurirahastoa ja nuukaa elämäntapaa, ne kaikki ja vielä muualta toimeentulonsa saava kumppani ja perhe kannattaa olla, mikäli aikoo olla Helsingillä hommissa. (Olen hyvin kärttyisä aiheesta).

Joka tapauksessa voit seurata elämäsi kuntoon 2025 matkaa blogissa.

Hunajamarja

Haluan painottaa, että vaikka meistä näyttäisi siltä, että jollakulla on resurssit kunnossa, on maata jossa kasvattaa, marjapensaita ja hedelmäpuita, on rahaa, on aikaa. Niin ei tuomita tai katsota pahalla, jos sato jää korjaamatta ja kasvimaa puskee rikkaa. Koskaan ei voi tietää mitä toinen käy parhaillaan läpi. Haastavat vaiheet eivät aina näy muille.

Tavoitteet ja suunnitelma 2024

Reippaasti laskien olemme seitsenhenkinen perhe, kun mukaan lasketaan esikoisen kumppani. Tämän lisäksi läheisimpään lähipiiriin kuuluu 4 henkilöä. Kun jokaisella on omanlaisensa maku tulee pihan tuotto suunnitella niin, että jokainen saa jotain mieleistään.

Ennen seuraavia kohtia suosittelen kurkkaamaan viime vuodelta kirjoituksemme, jossa mietimme kotitarveviljelyn merkitystä itsellemme ja sitä voitaisiinko nälkää ehkäistä laajemmalla kotitarveviljelyllä. Tekstiin pääset tästä.

Uusi hedelmätarha kukkineen

Tavoitteet

Ensimmäinen tavoite on aina pitää saavutettu taso, ainakin monivuotisten kasvien kanssa. Talven kireät pakkaset ovat saaneet miettimään, miten omenapuut ja muut selviävät hengissä ja miten rankka vuosi, viime kesän kahden kuukauden kuivuus ja sitä seurannut vedenpaisumus ja sitä seurannut sahaavien kelien syksy sekä nyt nämä pakkaset vaikuttavat kaikkeen. Olen sanonut, että jos haluat muuttua krooniseksi murehtijaksi ryhdy viljelemään omaa ruokaasi, pikkuisen kaikkea voi kokoajan murehtia, ennalta ja jälkikäteen.

Haaveilen oman pihan rypäleistä. Ihastuin Lohjansaaren Fruticetumissa Valiant-rypäleeseen ja sille haluan löytää paikan pihalta.

vitis valiant rypäle ja taustalla Boraksen tapetti

Sitten niihin oikeisiin tavoitteisiin.

Tavoitteenamme on saada satoa vadelmista. Viime talvena edellisenä vuonna istutettujen vadelmien suojaus unohtui ja rusakot herkuttelivat pensaat mataliksi. Tänä vuonna olemme koettaneet suojata vadelmat.

Uuden hedelmätarhan viimeiset hedelmäpuut pitäisi valita, taimistoina käytän Savonlinnan taimistoa sekä Hirvensalmen taimistoa. Kahdelle pienehkölle puulle on paikat valmiina. Uuteen hedelmätarhaan siirrettiin muutamia perennoja ja syksyllä istutin sinne sipulikukkia, tämä on vasta alkua eli lisää kasveja istutetaan tänä vuonna. Uudesta hedelmätarhan alueesta on tarkoitus tulla pölyttäjien paratiisi, joka tarjoaa silmäniloa meille ihmisille.

Olen istuttanut kiinanlaikkuköynnös Annikin ja sitrusköynnöksen pihalle, muutaman vuoden pihalla olleista viiniköynnöksistä myöhäisin heräsi vasta heinäkuussa. Aion yrittää näitä, sekä köynnöspinaattia saada parantamaan kasvuaan, jotta jossain vaiheessa pääsisimme korjaamaan satoa.

Siemenet

Tähän mennessä kauden suurin menetys on, kun Ruokavirasto päätti että Suomessa tuotetuilla siemenillä on tiukemmat laatuvaatimukset kuin ulkolaisilla. Tämä kaatoi maamme parhaan luomusiemeniä tuottaneet yrityksen siemenmyynnin. Kyseessä on Siementarha, joka myi laatua johon en muualla ollut törmännyt. Tämä on äärimmäisen paha takaisku koko maalle ja meille kaikille kasvattajille. Toivoisin, että me kaikki nostaisimme tätä epäkohtaa esille.

Kannatan vahvasti turvallisia siemeniä. Ei ole oikein vaatia yhdeltä yksittäiseltä toimijalta paljon enemään kuin muilta.

Kesäkurpitsoissa olen vuosia kasvattanut Latino F1 sen satoisuuden ja lasvuvarmuuden vuoksi. Tätä kurpitsaa syömme niin ihan pieninä grillin kautta, kuin valtaisina pötköinä, jotka raastamme kastikkeisiin ja kakkuihin.

Viime vuonna kasvatin ihania Brattomate ja Principe Borghese tomaatteja, joita haluan lisää. Näiden huonopuoli oli se, että puolisoni, joka ei ole tuoretomaatteihin hulluna, ei muistanut sitä näiden kohdalla.

Viime vuonna kasvatimme kahta paprikaa, joista ehdoton lempparimme oli makea suippopaprika Ramiro C. annuum. Tämän lisäksi mieto, satoisa , kaunis ja helppo, joskin tylsähkö Sweet Pickle C. annuum taitaa päästä multiin tänäkin vuonna.

Vain terveet kasvit tuottavat satoa. Erityisesti näin keväällä haluan painottaa kaikenlaisen ruoantuotannon aloittamista mahdollisimman puhtailla siemenillä ja terveillä taimilla.

Kasvien terveyttä vahingoittavat kasvintuhoojat, joita ovat virukset, bakteerit, sienet, viroidit, fytoplasmat ja tuholaiset, kuten hyönteiset, punkit ja ankeroiset. Ne aiheuttavat huomattavia satotappioita maa-, metsä- ja puutarhataloudessa.

Jaana Husu-Kallio https://www.biotalous.fi/kasvinterveys-koskettaa-jokaisen-elamaa/

Siemeniä ostan Hyötykasviyhdistykseltä, Maatiaiselta, Siementarhalta, Fataliilta ja ruokakauppojen ja puutarhaliikkeiden hyllyistä.

Suosittelen kasvattamaan kuukausimansikat siemenistä, näin taimet tulevat edullisiksi, kuukausimansikan satokausi jatkuu pakkasiin.

Kasvimaasuunnitelma

Meillä on suunnitelmia kesäksi ja ne suunnitelmat vievät huomiotamme. Sen lisäksi meillä on ruoan kasvattamisesta innostuneita lapsia. Taidamme tehdä saman kuin aiempina vuosina eli luoda simppelin kasvimaan, joka ei tule saamaan paljoa hoitoa.

Tällä hetkellä ajatus on pitää homma simppelinä ja pienenä joten listaus on tämmöinen:

  • Peruna
  • Porkkana
  • Salaatti
  • Tilli
  • Punajuuri
  • Kesä- ja talvikurpitsa
  • Herne
  • Vahapapu
  • (Talvivalkosipuli)

Mattojen ja muiden tekstiilien lumipesu

Kipakat pakkaset ovat sopiva hetki puhdistaa villamatot ja vastaavat tekstiilit puhtaalla lumella.

Linkit

Käy ensiksi kurkkaamassa onnistumiset 2023 postaus ja sitten lukemassa miten vuosi pyörähti käyntiin muilla bloggaajilla.

Kasvuvyöhyke 1

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/vuosisuunnitelma-omavaraisuuteen-suuntana-omavaraisuus-tammikuu-2024

Tillintilananna https://www.tillintilananna.fi/suunnitelmia-vuodelle-2024/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2024/

Kasvuvyöhyke 2

Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/01/suuntanaomavaraisuus-tammikuu-2024.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/01/tammikuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/01/puutarhakauden-2024-suunnittelu-alkaa.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/01/katse-tulevaan.html

Finland urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-yhteiskirjoitus-1.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-1-vuosi-2024.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-1

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18079

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/vuodelleni-2024

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-1-suuret.html

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisempi-elama-2024.html

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2024/01/uuden-vuoden-haaveet-2024.html

Myco2quota https://myco2quota.wordpress.com/2024/01/07/puutarhasuunnitelmia/

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2024/01/tervetuloa-vuosi-2024.html

Purolan kyläkoulu https://purolankylakoulu1933.blogspot.com/2024/01/tammikuu-2024-omavaraisuus-blogissa.html

Kasvuvyöhyke 6

Farm escape https://farmescape.fi/suunnitelmia-ja-haaveita-vuodelle-2024/

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/01/07/tammikuu-24-uuteen-vuoteen/

nuori makeakirsikka lumipeitteisenä

15 thoughts on “#Suuntanaomavaraisuus 2024, osa 1”

  1. Hyvät suunnitelmat. Perusaineksilla mennään meilläkin, lajikkeita en ole vielä valinnut, se pitäisi kyllä tehdä jotta saa tilattua juuri niitä lajikkeita joita haluaa.

    Reply
    • Meillä on perusjutuissa siemenet jo valmiina, hyödynsin syysalennuksia kun kerrankin osuin kunnolla niihin.

      Reply
    • Meillä lumipesuun pääsivät tänään pehmolelut ja seinän ryijy odottaa vielä vuoroaan. Tosin se höyrypesu tekisi varmasti hyvää sohvalle, edellisestä kerrasta on jo aikaa.

      Reply
  2. Huomasin vasta nyt, että teillä on tosi upea ikivihreä aita tuossa “hedelmätarha kukkineen” kuvassa. Onko se tuijaa ja leikkelettekö sitä kuinka usein? Meillä on joitain ajatuksia vaikeuttaa hieman pohjoistuulen pääsyä salin puolelle taloa ja tuollainen tiivis ikivihreä on siihen juuri omiaan. Sellaisen olen ajatellut tälle vuodelle laittaa aluilleen, mutta lajiketta olen miettinyt. Tuo teidän näyttää juuri sellaiselta, joka toimisi hyvin.

    Saas muuden nähdä miten meidän rypäleiden kävi. Ensimmäisethän eivät selvinneet talvesta ja nyt on ollut niin kamalan kylmä pidemmän aikaa, että täällä on ollut jopa pakkasjäristyksiä. Yhden tutun talosta oli kivijalkakin haljennut, joten poikkeuksellisen kylmää on ollut. Sen myötä pahoin pelkään, että viime vuonna istutetut rypäleet eivät ehkä tästä selviä, vaikka ovat taloa vasten omassa kasvarissaan.

    Reply
    • Heti alkuun, älä hätiköi rypäleiden kanssa, meillä viimeinen heräsi vasta heinäkuussa, en tiedä mistä se otti nokkiinsa.

      Tuija-aita on edellisten istuttama Brabant ja saksin saksilla sitä pari kertaa vuodessa. Jokin leikkurisuristin olisi fiksumpi. Tuijat ovat kuulemma tarkkoja missä syvyydessä ovat ja ne on saatettu jo taimistolla ruukuttaa väärään syvyyteen. Jos ne saa viihtymään niin ovat ihan kivoja, joskin työläitä. Toki tuijan voi antaa kasvaa vapaasti, tuossa kohdassa haluan tämmöisen matalan parimetrisen aidan.

      Reply
  3. Täällä myös haaveillaan viinirypäleistä, taitaa kyllä olla sellainen haave joka jää tuleviin vuosiin. Ja kiitos että jaoit ihan hyväksi todettuja lajikenimiä, viime päivät olen käynyt läpi mm kasapäin puutarhalehtiä ja yrittänyt päättää, mitä siemeniä sitä nyt ryhtyisi tilailemaan!

    Reply
    • Itse tykkään selailla hyötykasviyhdistyksen siemenluetteloa, nyt ei vain voi, kun on sen verran valmiina siemeniä 😀 Sieltä löytyy kivoja siemeniä.

      Reply
  4. Olen pitkään yrittänyt saada tavarapaljoutta kuriin. Se alkoi kun taloyhtiö hankki jätelavan talon eteen ja kävin vintillä ja kauhistui, mitä kaikkea siellä oli. Osa lähti silloin ja joka kerta kun käyn kaupungissa, tavoitteena on hävittää tai viedä kierrätykseen jotain. Vanhoja villavaatteita en onneksi ole hävittänyt, niille on tänä talvena ollut käyttöä.
    Olen hävennyt sitä, että olen helsinkiläinen kun olen lukenut palkkasotkuista. Välillä olen hävennyt sitäkin, että olin töissä Ruokaviraston edeltäjässä.

    Reply
    • Vintille ja muualle kertyy helposti kaikkea. Ja ei siinä mitään, jos ovat sellaisia joille tulee käyttöä. Meillä on todella paljon pienten lasten tavaroita ja vaatteita, joista nyt hankkiudumme eroon.
      Palkkakaaos on jotain sanoin kuvaamatonta ja tuntuu epäreilulta että sen tilaaja palkittiin. Joskus tuntuu, että pomoporras saa tötöillä vaikka miten ja silti palkitaan. Ruokavirasto on tehnyt paljon hyvääkin ja siellä on kivaa porukkaa töissä 🙂

      Reply
  5. Kuvissasi näkyy ihana valo! On hyvä tavoite tuo mainitsemasi “ennallaan”, se täytyy muistaa, että kunhan kasvatteluissa ja korjuissa saa kaiken pysymään ennallaan, on se jo paljon. Ei aina tarvitse lisätä. Tosin tänä vuonna tavoittelen, että pääsen paljon pidemmälle, kun pitää taas kerran lähteä lähes nollista.

    Reply
  6. Todella hyviä nostoja sinulla. Somessa ja oikeassa elämässä ei koskaan tiedä, mitä kaikkea kullakin meneillään. Siementen turvallisuus on tärkeää, en tiennyt tuosta mainitsemasi Ruokaviraston päätöksestä aiemmin. Tein vuoden vaihteessa herkkulakon, jos vaikka saisin saavutettuja kiloja pois. Pyrin myös lisäämään kasvisruuan määrää, joten ehkä se näkyy ensi vuonna puutarhassa. En tosin uskaltanut vielä suunnitelmiin laittaa siitä mitään. Tekemisiänne on aina kiva seurata somessa.

    Reply
    • Kiitos <3

      Meillä on suunnitteilla paljon tällä vuodelle, joten kasvimaa tulee olemaan niukka. Onneksi erilaisia marjoja on paljon ja toivon tulevan marjavuoden olevan erinomainen. Itse olen ihastunut kuukausimansikkaan sillä siitä saa makeita herkkuja ensi pakkasiin saakka.

      Reply

Leave a Comment