Talvi jatkuu #Suuntanaomavaraisuus porukan vinkeillä ja kuulumisilla.
Ennen kuin hyppäämme kuukauden aiheeseen tai kuulumisiin vinkkaan blogiin ilmestyneestä lyhyestä kantopuutarha -postauksesta. Tämän vuoden alusta alkaen olen kovasti yrittänyt laittaa elämääni/elämäämme monella tavalla kuntoon. Kirjoitan projektista tunnisteella Elämäsi kunnossa 2025. Voit huoleti lukea postauksia, sillä eteneminen ei aiheuta kademieltä lukijassa, sen verran verkkaisesti edetään.
Vinkit
Ryhdy toimeen ennakoiden, se on tärkein vinkkini. Toimeen ryhtyminen on tarpeen, jotta jotain joskus tulee aikaiseksi. Ennakointi puolestaan helpottaa omaa urakkaa.
Olisin halunnut aloittaa omavaraistelun kun kaikki olisi ollut otollista, olisi ollut pihaa , oma paikka, tovereita, taloudellisia resursseja ja niin edelleen. Aloitin opiskelun huomaamattani jo ihan sylivauvana. Kasvoin ympäristössä jossa monella oli pieni piha ja siinä hyötykasveja, elin maailmassa jossa marjastettiin ja sienestettiin. Tämän lisäksi perheeni verkkokalasti.
Varsinaisen yksin tekemisen ja harjoittelun aloitin aikuisena aso-kerrostalon pihalta, opettelin leikkaamaan sen pihalla kasvavia omenapuita, kitkin suuren penkillisen kurtturuusua ja loin useamman kukkapenkin. Parvekkeella kasvatin tomaatteja, basilikaa ja ruohosipulia, sato oli niukka.
Seuraavassa asunnossa oli se ihana etupihan tomaattitarha ja kävelymatkan päässä aarin puutarhapalsta. Tässä vaiheessa ymmärsin, että pidän puutarhan hoidosta ja haluan tehdä sitä suuremmassa mittakaavassa.
Tuvan hankittuamme minulla oli jo kokemusta ja ajatuksia siitä mitä haluan ja minkä kanssa juuri meidän kannattaisi aloittaa. Ne ajatukset ja suunnitelmat menivät sitten uusiksi lapsimäärän kasvettua.
Ennakointi on puutarhaan liittyvää; komposti on seuraavan vuoden multa, itse kerätyt siemenet tuottavat satoa seuraavana vuonna. Se liittyy myös omatoimiseen elämään, se on ämpäriin ajoissa kerätty hiekoitushiekka, ennen pakkasia tyhjennetyt rännit ja kuivien polttopuiden pino.
Omatoimisessa elämässä, joka nojautuu vahvasti siihen, että asioita tehdään itse, sen sijaan että asiat tai palvelut hankittaisiin muualta, on tärkeää ennakoida. Jos asia on lipsahtanut mielessä ja luistelet jäistä huussipolkua pitkin huussiin, jota ei ole tyhjennetty, paitsi vessapaperivaraston osalta, niin kyllä se riepoo ihmismieltä. Ennakointi on itsensä hemmottelua ja helpolla päästämistä.
Ennakointi kannattaa myös toimissaan, pyörä kannattaa huoltaa ennen ajokauden alkua, tai siinä vaiheessa kun vaihtaa nastat alta. Työkalut kannattaa säilöä paikoillaan, silloin voi keskittyä itse työhön eikä työkalujen metsästykseen. Erilaiset kausivaatteet ja -tarvikkeet kannattaa hankkia alennusmyynneistä, jos haluaa shoppailla ja nuukailla.
Opettele, se on toinen neuvoni. Itse opettelen blogeja lukemalla ja sellaista kirjoittamalla. Tämä antaa minulle tietoa ja auttaa keskittymään asiaan. Usein muiden kirjoituksia lukemalla ymmärrän, mitä kaikkea voi tehdä, miten monella eri tavalla vi pyrkiä menestyksekkäästi samaan lopputulokseen.
Olen tämän blogin oikeaan laitaan koonnut muutamia kirjoittamiani juttuja joihin suosittelen tutustumaan. Niistä saa ainakin ajatuksia, mihin asioihin voisi ehkä perehtyä enemmän matkalla omavaraisempaan elämään.
Suosittelen lämpimästi Facebookin Puutarhan parhaaksi ryhmää https://www.facebook.com/groups/482821598557090
Nauti. Elämästä ja omavaraistelusta nauttiminen on seikka joka parantaa elämänlaatua ja antaa voimia jatkaa välillä kivikkoistakin matkaa. Tässä lajissa matka on se, josta kannattaa nauttia, valmista ei tule ikinä.
Kuulumiset
Omavaraistelun saralla on ollut hiljaista. Sairastelu, kiireet, mitä näitä tekosyitä nyt onkaan. Olen koettanut lukea omavaraisuutta sivuavia kirjoja ja lehtiä, katsoa ohjelmia ja YouTube-videoita sekä löytää innostusta Instasta.
Viime viikonloppuna talloin hangen omenapuiden ympäriltä tasaiseksi ja mietin mitä sillä on tarkoitus estää, myyriä ja rusakoita? Ainakin laiskistunut puutarhuri sai siitä kivan jumpan.
Kylvin juuri paprikat ja chilit. Vanhimmat siemenet olivat vuodelta 2007 joten saa nähdä nouseeko mullasta mitään.
Kolmikerroksinen kirjosieponpönttö hilattiin sopivaan puuhun. Sen asennusta parannellaan vielä pikkuisen, lisätään toinen naru (mukaan otettu sähkölanka ei ollut riittävän pitkä) ja pönttö suoristetaan apulaudan avulla.
Erilaiset linnunpöntöt ovat tapamme tarjota pienille apulaisille pesintäpaikkoja. Olemme tehneet lukuisia puukiipijänpönttöjä, muutaman tavallisen linnunpöntön ja nyt ostin tämän kerrostalon. Kirjosieppojen sanotaan syövän hyvän määrän kaikenlaisia hyönteisiä, joten toivottavasti naapurin rajalle laitettuun pönttöön muuttaa monta itikan syöjää.
Niitä ei omavaraistelevia kuulumisia tulee nyt joka viikko tunnisteella Elämäsi kunnossa 2025. Tämän lisäksi koetan julkaista reseptejä, kirjaesittelyitä ja pieniä faktapitoisia juttuja. Blogissa alkaa siis olla taas enemmän sisältöä ja ennen kaikkea taas muitakin kuin kotitarveviljelyyn liittyviä asioita.
Linkit
Kasvuvyöhyke 1
Kakskulma https://kakskulma.com/tavoitteena-taloudellinen-riippumattomuus?
Krutbacken https://www.krutbacken.fi/mita-omavaraisuustavoite-on-opettanut-suuntana-omavaraisuus-helmikuu-2024
Tillin tilan Anna https://www.tillintilananna.fi/suuntana-omavaraisuus-nikseja-ja-kuulumisia
Apilan kukka https://apilankukka.fi/umpiointi/
Kasvuvyöhyke 2
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2024/02/helmikuu-2024-suuntanaomavaraisuus.html
Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2024/01/suuntana-omavaraisuus-yhteiskirjoitus-2.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2024/02/mita-loytyy.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2024/02/toimiva-komposti-varmistaa-sadon.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2024/02/suuntana-omavaraisuus-2024-helmikuu.html
Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2024/02/suuntana-omavaraisuus-helmikuu-2024.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2024-osa-2/
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=18117
Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2024/02/helmikuun-yhteispostaus.html
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2024/02/suuntana-omavaraisuus-2024-osa-2-niksit.html
Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/kotivaraelon-kiintopisteet
Purolan kyläkoulu https://purolankylakoulu1933.blogspot.com/2024/02/helmikuu-2024-omavaraisuus-blogeissa.html
Ihan vaan Tiia https://ihanvaantiia.blogspot.com/2024/02/vinkkeja-omavaraisempaan-elamaan.html
Kasvuvyöhyke 4
Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2024-niksi-omavarisuuteen
Sweet food O’Mine https://www.sweetfoodomine.com/puutarha/omavaraisempaa-elamaa/
Kasvuvyöhyke 6
Farm escape https://farmescape.fi/omavaraisempi-elama-riippumattomuus-ja-vapaus
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/02/04/helmikuu-2024-pienet-teot/
Ennakointi on hyvä vinkki, ihan niin kuin kaikessa elämässä (ja etenkin lasten kanssa). Ennakoiden lähden nyt levittämään koirankarvaa pitkin puutarhaa, jospa se pitäis edes vähän jänikset poissa puiden kimpusta verkkojen lisäksi.
Toivottavasti keino auttaa. Nyt on taas kuulemma monella ollut jäniksiä ja rusakoita hedelmäpuiden kimpussa.
Siis kyllä, ennakointi on kyllä yks i parhaista vinkeistä (ja vasta nyt tajusin et itse mietin vaan tosi tosi konkreettisia vinkkejä, jos olisi aivot osanneet ajatella hiukan laajemminkin, olisi voinut olla enemmänkin asiaa ????). Mitä enemmän asioita tehtävänä (ja mitä enemmän lapsia, myös), sitä enemmän ennakoinnista ja suunnitelmallisuudesta tuntuu olevan apua.
Toisaalta tämä on juuri näissä kirjoituksissa niin mahtavaa, tulee todella laajalla skaalalla vastauksia ja kokemuksia.
Ennakoinnista, veikkaan että seuraava tiukkapaikka lasten aiheuttamien ruuhkavuosien jälkeen voi olla omien vanhempien ikääntymisen tuomat ruuhkahuiput, kun niihin osaisi jotenkin fiksusti varautua…
Hyvä kirjoitus!
Ja kiitos, kun sain hypätä mukaan joukkoonne.
Oli itse asiassa aika haastava sanoittaa ensimmäinen postaus, kun mietti, että on monia, jotka eivät koskaan ole tätä omavaraistelua miettineet tai edes suunnitelleet. Että mikä on sellainen helppo lähestymiskulma asiaan 🙂
Oli ihanaa saada sinut mukaan. Olen samaa mieltä, osa ei ole ikinä ajatellut koko asiaa, eivät edes kaikki ne jotka muiden silmissä ovat ikänsä eläneet omavaraistelevasti.
Omavaraistelu voi muodostua elämää rajoittavaksi ja voimia kuluttavaksi. On tosi tärkeää sallia itselle armollisuutta tasossa ja tahdissa. Eräs 5 lapsen äiti, jolla on todella mahtavat maatilaolosuhteet, ajautui rankkaan uupumukseen, kun jumiutui ajatukseen, että kaikki pitää kasvattaa itse. Omavaraistelu on ihanaa ja elämää rikastuttavaa, kun saa pysyttyä keskipolulla, omien voimien ja mahdollisuuksien rajoissa. Jostain syystä polulta haksahtaa helposti sivuraiteille. Onneksi on muiden blogeja, jotka muistuttavat, että elämää ei voi käsikirjoittaa ennalta.
Tässäkin lajissa pitää muistaa kuunnella itseään ja läheisiään herkällä korvalla. Sellainen katovuosien jälkeinen raatamisen meininki ei ole kenellekään hyväksi.
Kiitos, juuri näin! Kun nyt kaataa polttopuut, kahden vuoden päästä on ihanan lämmin.
Tämä oli meillä sunnuntaina teemana tuvalla. Ja kyllä ne kuulemma nyt lämmittivät ihan mukavasti ensimmäisen kerran 😉
Onpa mukavaa tekstiä! Omavaraistellut olen hyvin kauan monella eri tapaa ja se on meillä elämäntapa, jota olemme saaneet siirrettyä lapsillekin. Ennakointi ja armollisuus ovat kaksi hyvin tärkeää asiaa tässäkin asiassa! Meillä on maapaikka, jossa on aina ollut rusakoita, mutta nyt viime vuosina ihan pihassa asti kauriita sen sen vuoksi ensi kesä hieman jännittääkin – pitääkö kasvimaan ympärille virittää aita? Myös tuo armollisuus – ihan kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Tuohon ennakointiin vielä – tilaan siemenet ajoissa, jotta saan mitä haluan. Kivoja nämä omavaraisjutut kaikkinensa
Ihana kuulla kokemuksiasi ja vinkkejäsi <3
Kauriit ovat aika haastava juttu, jos ne oikein innostuvat puutarhan antimista. Toivottavasti ne eivät siellä käy liian tuttavallisiksi.
Ennakointi ja armollisuus tuntuvat linkittyvät usein toisiinsa, ja aina ei saa olla liian vaativa itseään kohtaan, se ei johda mihinkään hyvään.
Ennakointi on kyllä tärkeää, miten se unohtuukin. Sitä vaan menee pää kolmantena jalkana ja palaa sitten takaisin hakemaan milloin mitäkin työkalua, käsineitä tai astiaa.
Itselläni tämä on jo pidempään ollut harjoittelussa ja tuskin luonteellani valmista tulee. On kuitenkin kiva, kun olen saanut sitä kaikista turhinta säätöä vähän karsittua 🙂
Lunta on nyt kolmatta talvea todella paljon. Metriset verkot puiden ympärillä ei riitä mihinkään. Tamppaamista on täälläkin harjoitettu!????
Lunta todellakin on. Osalla puista on korkeammat verkot, niiden kanssa vain on kaikki hankalampaa. Korkeat verkot ovat hankala laittaa yksikseen ja niiden pitää olla kauempana puusta, oksien vuoksi eli verkkoa menee enemmän.