#Suuntanaomavaraisuus2021, osa 11

Kuukauden ensimmäinen maanantai ja omavaraistelijat kertovat mitä ostivat ennen ja tekevät nyt itse ja tällä kertaa hommasta on rajattu ruoka pois. Totuttuun tapaan kerromme myös mitä olemme tehneet ja mitä olemme aikeissa tehdä.

Aiemmin hankin kaikki rakentamiseen liittyvät asiat kaupasta. Tätä nykyä minulla on puoliso joka laittelee puunrungot hirsiksi ja lankuiksi ja pienii kivet porrasaskelmiksi. Tämän lisäksi hän muokkaa kasvattamamme kurpitsat koristeiksi. Näillä ei pitkälle pötkitä omavaraistelussa, olemme kuitenkin vasta rakentamassa omaa tapaamme toteuttaa omavaraistelua elämässämme.

Itse halkaistuista kivistä tehdyt portaat

Lokakuussa tehtyä

Viime kuu meni kahdessa paikassa asuen tai siis perheemme oli jakautunut kahtia ja olin lasten kanssa kaupungissa Kajn nukkuessa töiden salliessa tuvalla. Kuten edellisestä voi arvata eivät hommat juuri edenneet lokakuussa.

Viimeiset perunat nostettiin ja sen sellaista pientä. Kuukauden viimeisinä päivinä asiat muuttuivat. Meidän piti viettää rentouttava viikonloppu. Olin pakannut mukaan kirjan ja ajatuksissa oli viettää ihania tuokioita kuunnellen tulen palamista, siemaillen mutteripannussa keitettyä kahvia ja lukien.

Erehdyimme Kajn kanssa menemään pihalle kävelylle, sillä tavalla rauhallisesti, katsoen ihaillen mitä kaikkea olemme saaneet tänä vuonna aikaan. Jotenkin ajauduimme puhumaan niistä vuosia valeistutuksessa olleista tuijista ja siitä multakasasta josta pitää seuloa kaikki lasin sirut ja naulat pois. Niin ja onhan siinä keskellä pihaa kamala kasa valtavia kivenjärkäleitä.

Yhtäkkiä tajusin että olemme kierittämässä satakiloisia kiviä ylämäkeen, kaivelemassa ämpäreittäin savea ja räjäyttämässä yhtä pihan sivua totaalisen auki. Viikonlopun aherruksen tuotoksena syntyi suuri istutusallas kivistä tuijalle ja kolmi askelmaiset kiviportaat kivitasanteella vessapolulle. Toki oli siinä sellaista haravan heiluttelua tuvan vierustalla ja nurmikonleikkaamista. Lisäksi saunoimme pitkän kaavan mukaan lasten kanssa.

Joskus tuntuu ettei mikään etene ja kaiken tekemiseen menee ikuisuus ja sitten on näitä viikonloppuja kun homma hypähtää vauhdilla eteenpäin.

Pihan muovaaminen liittyy omavaraisuuteen siten, että yritämme eri ratkaisuilla luoda pihaan mikroilmastoja, paikka on kasvuvyöhykkeellä 3 ja haluamme jatkossakin kasveilta suojaa paahteelta ja tuulelta. Tosin emme halua pihastamme täysin tuuletonta, kosteana kesänä seisova ilma esimerkiksi hedelmäpuiden latvuksissa ei ole hyvä asia.

Pyrimme erilaisia kasveja istuttamalla suojaamaan tupaa hyytävältä pohjoistuulelta, näin sen lämpimänä pitämiseen ei mene niin paljon polttopuuta. Samoin sopiva suoja paahteelta pitää tuvan inhimillisissä lämpötiloissa mikäli on niin tukala kesä kuin kaksi edellistä ovat olleet.

Ja ne portaat vessapolulla, mehän aikanaan hyödynnämme käymäläkompostin eri kasvien ravintona joten vessajutut ovat olennainen osa pihamme ravinnekiertoa. Sinne huussiin on mukavampi hipsiä, josa polku on mahdollisimman miellyttävä kulkea eri vuoden aikoina ja säissä.

Marraskuussa tapahtuu

Meillä on arkiseen elämään tulossa muutoksia, joten valmistaudumme uudenlaiseen arkeen. Aiomme keskittyä oman asuntomme ja arkemme yksityiskohtien hiomiseen sekä nyysiä pikkuisen sitä kuuluisaa parisuhdeaikaa.

Tuvalla laittelemme paikkoja talvikuntoon ja koetamme olla aloittamatta enempää projekteja. Sen sijaan aikeenamme on saattaa joitain kesken olevia hommia eteenpäin. Näin pimeään aikaan olemme hoksanneet, ettei muutama lisävalo olisi pahitteeksi ja onhan meillä se huussiprojektikin kesken…

Linkit

Kurkkaa mitä muut kertovat kuukauden teemasta ja omista projekteistaan.

Vyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/marraskuu2021/

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/propolis/

Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/11/talvikylvoja-ja-hoylaamatonta-lautaa

Vyöhyke 2

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/11/itse-kasvatettu.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/11/itse-tehtya-multaa-ja-risuhaketta.html

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-11/

Mikä itä https://mikaita.fi/?p=883

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=15972

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/11/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-11-mita.html

Vyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/10/11-unelmana-omavaraisempi-elama-itse-tehtya.html

Vyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/11/01/marraskuu-21-ennen-ostin-nyt-teen-itse?

15 thoughts on “#Suuntanaomavaraisuus2021, osa 11”

  1. Hups meni opiskelukiireissä ihan ohi tämä kuukausi! Mutta onpa mielenkiintoista lukea muiden tekstejä 🙂 Kivien muokkaukselle olisi täälläkin käyttöä, olisipa upeaa osata muovailla niitä!

    Reply
    • Aina on seuraava kuukausi ja uusi mahdollisuus osallistua 🙂

      Kivien muokkaaminen on näppärää kun tontilla on valtava määrä suuria kiviä. Näin ne saa käsipelillä siirrettyä paikasta toisene.

      Reply
    • Joo tämä vaihe on parasta kun homma etenee silmissä, ne edeltäneet vuodet vain olivat joskus henkisesti raskaita kun mikään ei tuntunut etenevän minnekään.

      Reply
  2. Vau, itse tehdyt kiviportaat kuulostaa ihan luksushommalta. Katsoin tuon videon ja ei taida kyllä meidän isännällä, eikä emännälläkään rahkeet riittää vaikka kiviä tontilta kyllä löytyisi useampiinkin portaisiin. Hieno taito osata, ja hirsien veisto myös!

    Reply
    • Onneksi kaikkea ei tarvitse itse osata. Toisaalta kun teillä selvästi on kädentaitoja on uusien oppiminen varmaan tietyllä tavalla helpompaa. sellainen peruskäsitys asioista on jo olemassa 🙂

      Reply
  3. Meillä on harrastettu myös kivien halkomista. On ihan uskomatonta, kuinka tehokkaasti kiiloilla kiven saa halki!

    Reply
    • Kiilat ovat tehokkaat. Pitää käydä kurkkimassa mitä kaikkea te olette kivistä saaneet tehtyä 🙂

      Reply
  4. Oi, nuo kiviportaat! Miten upeat ja miten hyvin asettuvat miljööseensä. Aivan ihanat! Meidänkin pitäisi (aina näitä pitäisi) hieman kiveä kopsutella, kun talon suuri graniittinen astinkivi kerää epätasaisuutensa vuoksi vettä pinnalleen sen verran, että se on talvipakkasilla hieman huonompi juttu. Se kivi on niin suuri, ettei sitä ilman nosturia saa ylös, jotta voisi tehdä hieman kallistusta kiven alle, joten vaihtoehdoksi jäänee pintatasaus. Voin jo kuvitella millainen homma siitä syntyy 😀

    Reply
    • Ei hurja määrä rautakankia ja vipuvoimaa auttaisi kiven säätämisessä? Tuo kyllä kuulostaa potentiaaliselta vaaranpaikalta. Jäätyneet kiviraput ovat varmasti todella ikävä paikka kaatua. Toivottavasti saatte ongelman ratkaistua.

      Reply
      • Se kivi on niin valtava, ettei sitä kangilla siirrä millään. Sitä jo etupihan mylläyksen yhteydessä oikaistiin, ja silloin pihalla kävi maansiirtokone, jolla kiveä sai asemoitua, mutta se on painunut ja kerää siksi vettä. Se on sellainen valtava puoliympyrän mallinen astinkivi. Ei auta kuin taas poistaa jäät kangella 😀

        Reply

Leave a Comment