Toukokuussa fiilistellään kasvihuoneita ja omavaraisuussuunnitelmien etenemistä on siis taas kuukauden ensimmäinen maanantai ja #suuntanaomavaraisuus -kirjoitusten vuoro.
Huhtikuu sisälsi meidän poppoolla enemmän internetin ulkopuolista elämää. Olemme viettäneet paljon aikaa ulkosalla ja muu elämä on vähän jäänyt sivuosaan. On äärimmäisen koukuttavaa nähdä kättensä jäljet.
Tänä keväänä molemmat pikkuiset ovat jo sen verran isompia, että olemme kyenneet tekemään hommia ihan eri tavalla. Toisaalta molemmat ovat nyt siinä iässä, että heitä on koko ajan valvottava tarkasti, sillä heille tulee kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia.
Kuvasin vappuna lyhyen videon, jonka jälkiäänitin. Siitä jäi puuttumaan metsäretki eväineen ja risusavotoineen ja moni muu vastaava pieni seikkailu. Ne olisin mielelläni napannut itselleni muistoksi. Some on kuitenkin some, vain pieni osa oikeaa elämää.
Eteneminen huhtikuussa
- 50 m verkkoaitaa
- Huussin nikkarointia
- Porakaivon fiksailua (hana kylkeen)
- Ensimmäinen tilaus taimistolta saapui
- Esikasvatus alkoi (tätä minun ei pitänyt tehdä)
- Hiekkalaatikkoon uudet kannet (lapsilla leluja – aikuisilla mahdollisuus puuhata)
- Risuaitaa
- Konkeloon jääneiden raitojen kaataminen
- Talvivalkosipulin istuttaminen (myöhässä kuten aina)
- Kompostin tyhjennys
- 4 kpl linnunpönttöjä
- Koristepensaiden leikkaus
- Kitkemistä
Suunnitelma toukokuuksi
- Huussi valmiiksi
- Lisää verkkoaitaa
- Istutusten aloitus
- Hakkeen tilaus & levittäminen
- Kanoille rakentelua
Kasvihuone
Kuukauden aihe on kasvihuone ja lyhyesti totean, ettei tuulisen paikan pressukasvihuoneesta ole paljoa iloa. Ja lisäksi kasvihuone vaatii hoitoa, etenkin jos on tämmöinen malli, jossa itse pitää aukoa ja sulkea ovet ja räppänät.
Jos asuisin niin, että minulla olisi oma piha haaveilisin kasvihuoneesta, sellaisesta oikeasta. Nyt kun asumme kerrostalossa ja vietämme kaiken mahdollisen ajan tuvalla, ei kasvihuone tunnu meille tähän tilanteeseen oikealta ratkaisulta.
Kasvuvyöhyke 1
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kasvihuoneikkunoista/
Apilan kukka https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-5-kasvihuone/
Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/05/kasvihuoneunelmia.html
Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-toukokuu-2021.html
Toivola puutarha https://toivolapuutarha.blogspot.com/2021/05/haavelua-kasvihuoneesta.html
Kasvuvyöhyke 2
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2021/05/toukokuu-2021.html
Urban farming kotitarveviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/05/kausarin-halpa-mutta-toimiva-versio.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/05/nayton-paikka.html
Keittiössä, kotona ja puutarhassa https://blogit.meillakotona.fi/keittiossakotonajapuutarhassa/suuntana-omavaraisuus-kasvihuone/
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/05/siemenet-valmiina-kevaan-kylvoihin.html
Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/?p=4858
Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21188
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2021/05/omavaraisuutta-vuodelle-2021-toukokuu.html
Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/05/kasvihuoneet.html
Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html
Caramellia https://caramellia.fi/toukokuu-2021/
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2021/05/omavaraisempaa-elamaa-2021-osa-3.html
Torpan tyttö https://torpantytto.com/2021/05/03/kasvihuone-vai-ei-kasvihuonetta-jahkailun-ennatyksia/
Mikä Itä https://mikaita.fi/?p=755
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/05/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-5.html
Kasvuvyöhyke 4
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/05/unelmana-omavaraisempi-elama.html
Korkeala https://www.korkeala.fi/kasvit-niin-huoneessa-kuin-pihalla-toteutuneet-ja-haaveissa/
Kasvuvyöhyke 5
Puutteela https://puutteela.com/?p=681
Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/05/03/toukokuu-21-kasvihuone/
Miten helpottavaa, että sullakin valkosipikset vasta menivät maahan. Miten sattuikaan, unohdin koko valkosipikset ja ne ovat vasta matkalla meille. Noh, toivotaan pitkää kesää ja lempeää syksyä 😉
Iloista toukokuuta sinne Tsajulaan 🙂
Pidetään peukkuja mahtaville viljelykeleille <3
Onpas siellä ehditty paljon huhtikuun aikana, täällä lähinnä pyöriteltiin peukaloita ja ihmeteltiin lunta. Mutta jospa tässä vähitellen käynnistyisi.
Tuulisuus on kyllä kasvihuoneiden haaste, niinhän se meni meilläkin nurin kasvilavan päälle laitettu viritelmä. Toisaalta oli hyvä huomata että voi ne tomaatit avomaallakin pärjätä. Mutta jospa nyt kuitenkin saisin jonkinlaisen kasvihuoneen viriteltyä niin saisi ehkä tomaatteja muutenkin kuin tuoreena syötäväksi. Edelleen haaveilen omasta tomaattisoseesta…
Oma tomaattisose on minunkin haaveeni. Tosin se on niitä haaveita, jotka on siirretty hamaan tulevaisuuteen odottamaan 😀
Kaikkea voi unohtaa.
Mekin unohdettiin siemenperunat viime vuonna. Kauheasti perunamaata kaivettiin ja kun valmista, ei siemenperunoita oltu muistettu hankkia.
Ja sitten kun niitä edes löytyi, oli ne kylmästä säilytyksestä eli eikun neljä viikkoa idättämään ja maahan juhannuspäivänä puoli-ituisina.
Oli sinulta kilttiä tänä keväänä ottaa perunat puheeksi, ettei vaan taas unohtuisi ☺️.
Arvaa kenellä on potut vielä idättämättä. Niin sitä aiheesta puhuu ja silti unohtaa 😀
Tuttu tilanne. Kun asuu maalla ja kaupungissa jommassakummassa tapahtuu katastrofeja. Kodin kastelujärjestelmä on pettänyt tällä kertaa. Pari isoa kasvia, joita en voi kuljettaa mökille, taitaa olla lopullisesti kuivuneita.
Eikä, tosi harmillista. Aina sattuu ja tapahtuu. Tämä monipaikkaisuus on omalla tavallaan todellinen palapeli, missä osa paloista on joskus aika hyvin hukassa 😀
Meillä on huhtikuu ollut melkoinen hakekuu. Saatiin kahdelta naapurilta niin paljon risuja samaan aikaan, että kului tunti ja toinenkin niitä hakettaessa. Paljon sitä kuluukin, vaikka kovin paksua kerrosta ei laittaisikaan maassa. En tohdi edes ajatella, mitä ne tuhannet ja tuhannet litrat olisivat maksaneet, jos olisi pitänyt ne tilata ja maksaa.
Me kokeilimme sitä hakkeen ostamista ja voin kertoa, että se maksaa. Kunnon haketin olisi mahtava. Meillä on semmoinen hyvin ohuiden oksien haketin, harmi että tämän tontin oksat ovat aikalailla järjestäen sille liian paksuja.
Teillä on ollut työntäyteinen rupeama takana. Esim. noiden konkelopuiden kaatamista ei voi jättää tuonnemmaksi. Ne saattavat olla vaarallisia.
Kahdessa paikassa asuminen ja pienet lapset ovat yhdistelmä, joka laittaa punnitsemaan valintoja tarkkaan.
Oikein hyvää toukokuuta!
Joo, metsän kanssa on omanlaisensa hommat. Onneksi metsä on pieni, sillä tuon kokoinenkin (hoitamaton) metsä aiheuttaa yllättävästi hommia. Onneksi nyt alkaa olla kaikki pystyyn kuolleet kosteikossa kasvavat puut ja nuo konkelot poistettua, mitään ei pitäisi kaatua naapureiden tonteille.
Meillä on metsikössä todella kosteita alueita ja niistä piti kaataa noita kaulattuja haapoja pois, sillä epäilimme yli kymmenen vuotta sitten kaulattujan haapojen kestävyyttä märässä maassa. Ja vielä kun naapurin rakennukset olivat mahdollisesti vaarassa, niin ei uskaltanut ottaa riskejä.
Meillä loppui omat valkosipulit aikoja sitten ja nyt jouduttu olemaan ostosipuleilla. Mies kuori sellaisia pikkiriikkisiä kynsiä ja totesi, että ne kynnettömät ovat kyllä kätevämpiä. Yksikyntisiä saa nimenomaan siten, että ei laita syksyllä valkosipuleita maahan, vaan vasta keväällä, jolloin ne eivät ehdi jakaantua.
Joo, tätä en tajunnutkaan. Muutamana keväänä laitellut sinne tänne valkosipuleita ja en yhdistänyt niitä yksikyntisiä tähän. Aina oppii 🙂
Täytyy todeta, että internetin ulkopuolinen elämä näemmä kannatti – olette saaneet huhtikuussa kadehdittavan paljon aikaan 🙂 Ihanaa toukokuuta sinne!
Se kannatti, on niin koukuttavaa nähdä kun hommia valmistuu. Niin monta vuotta mennyt valmistelussa ja aloittelussa, että on huikeaa saada asioita valmiiksi 🙂
Mä heräsin valkosipuliin kuukausi sitten ja laitoin esikasvatukseen. Kun joku meni sanomaan sen onnistuvan tiedä sitten miten taas käy. Meillä on maa vielä niin jäässä ettei mitään sinne uskalla laittaa.
Toivottavasti kevät ja kesä saapuvat sinnekin pian. En tiedä miten meidän valkosipuleille käy, jatkuvasti käyn kurkkimassa niitä 😀
Minäkin piipahdan internetissä vain harvakseltaan näinä aikoina, pihalla on niin paljon puuhaa. Terveisiä kanoilta!
Kiitos ja kanasille terveisiä 🙂
Näyttää kyllä siltä, että teillä aika kuluu ja tekemistä riittää ilman kasvihuonettakin!
Olemme päätyneet samaan 😀