Remontit alkavat

Olemme asuneet tuvalla, mökillämme, siitä asti aktiivisesti kun jäin äitiyslomalle toukokuussa 2019. Lopullisesti muutimme tänne maaliskuun alussa. Ajattelimme tilanteen jatkuvan samankaltaisena; paljon aikaa tuvalla (n. 28 m2) ja jonkin verran aikaa kotikodissa kaupungissa (51 m2). Halusimme taaperon palaavan päiväkotiin saamaan ikätovereistaan seuraa. Kaupunkielämässä oli tulevaisuutemme kannalta myös muita houkuttelevia tekijöitä. Aikuinen esikoiseni Miina sai Helsingistä … Read more

Taapero mukana rempoissa

Taaperomme elää vahvaa minä itse -vaihetta. Hän haluaa tehdä itse. Hän haluaa osallistua. Kaikki tämän vaiheen lapsen kanssa eläneet tietävät, että nämä hetket ovat hivenen rasittavia, vievät paljon aikuisten aikaa ja hidastavat toimintaa. Toisaalta nämä haluan tehdä itse, haluan harjoitella vaiheet ovat mainio hetki opettaa lapselle uusia taitoja. Lapsi oppii tekemään yhdessä perheen kanssa perheen … Read more

Muutokset tuvan sisustuksessa

Blogin tapahtumat sijoittuvat pääasiassa vapaa-ajan asunnollemme, tuvalle. Meiltä on kyselty jonkin verran tuvasta, sen sisustuksesta, koosta ja siitä miten paljon vietämme aikaamme tuvalla. Erilaiset vanhempainvapaat ja muut pikkulapsiarkeen kuuluvat vapaat mahdollistavat sen, että saatamme jonain viikkoina käydä vain kaupungissa kääntymässä, muuten elämme tuvalla. Joskus Kaj on myös töiden vuoksi yksin tuvalla nukkumassa. Paljon ei ole … Read more

Haapalankkujen tekeminen moottorisahalla

Tämä kirjoitus haapalankkujen tekeminen moottorisahalla on yksi vanhan blogimme aarteista. Halusimme hyödyntää haapaa muunakin, kuin polttopuuna. Päätimme tehdä niistä lankkuja. Toivomme kuivasta haavasta tehtyjen lankkujen pysyvän suorana, tuoreesta haavasta tehdyt lankut saattavat herkästi vääntyä ja halkeilla. Useita vuosia sitten kaulatuista haavoista valmistui paksuja lankkuja moottorisahalla. Tämä homma muistuttaa todella paljon blogissa aiemmin ollutta pelkkahirrenveistoa. Työvälineet … Read more