Kesäkanat saapuivat
Tänä kesänä meitä ilahduttaa Apilankukka -blogin kääpiökoch ja silkkikanojen risteytykset.
Lapsiperheen punainen tupa ja perunamaa
Tänä kesänä meitä ilahduttaa Apilankukka -blogin kääpiökoch ja silkkikanojen risteytykset.
Koronakeväänä uskoimme kesän menevän tiukkaakin tiukemmin tuvalla. Totesimme tilanteen olevan omiaan haaveiden toteuttamiseen. Olen haaveillut kanoista pitkään ja ankoista vähän aikaa. Nyt sain ne molemmat kesäksi. Kajlla on kanoista ja ankoista aiempaa kokemusta, minulle elämä siivekkäiden kanssa oli täysin vierasta. Onneksi sekä kanojen, että ankkojen omistajat ovat olleet avuliaita ja vastanneet kaikkiin kysymyksiimme. Monet pitävät … Read more
Alkaessamme haaveilemaan kesäkanoista nousi ensimmäisenä esille kysymys kanalasta. Meillä ei ollut valmiiksi sopivaa rakennusta ja halusimme selvitä ilman rakennuslupia. Ratkaisu ongelmaan löytyi kanatraktorista eli siirrettävästä kanalasta. Idea kanatraktorista oli Pinterestistä ja muualta netistä tuttu. Emme olleet ikinä nähneet yhtään versiota luonnossa. Kartoitimme ensin omat tarpeemme. Halusimme kanalan joka: On siirrettävissä yhden ihmisen voimin Jonne mahtuu … Read more