#Suuntanaomavaraisuus 2024, osa 7

Kesä on edennyt vauhdilla ja ollaan jo heinäkuussa. Tässä kuussa #Suuntanaomavaraisuus -sarjan bloggaajat kertovat kellareista. Tuttuun tapaan osa kertoo samalla kuulumisiaan. Kellari Kellarista tulee ensimmäisenä mieleen mummolan rintamamiestalon kellari, se jossa säilöttiin perunat, mehut ja talviomenat. Pienen pieni koppero kätki sisäänsä suuren määrän herkkuja. Hapankaali ja karpalot säilytettiin viileässä verannalla. Keittiössä oli viileäkaappi, joka oli … Read more

#Suuntanaomavaraisuus 2024, osa 6

Tällä kertaa #Suuntanaomavaraisuus -postauksissa käsitellään rakennusprojekteja. Meillä on viimeistelty viime kesänä rakennettua nukkuma-aittaa. Suosittelen tutustumaan kirjoituksiini rakennuksen kunnostus projektin hallinta ja rakennuksenkunnostus raha. Lisäksi Tubesta löytyy kolmen videon mittainen tarina huussin rakentamisesta. Tuttuun tapaan postauksessa on myös kuulumisiamme ja suunnitelmia tulevaisuutta varten. Nukkuma-aitta Aloimme viime keväänä rakentamaan vauhdilla nukkuma-aittaa odottaessamme perheenlisäystä. Tiedossa oli, että saapuva … Read more

#Suuntanaomavaraisuus 2024, osa 5

Se on ilmoja pidellyt! Tällä kertaa #Suuntanaomavaraisuus -blogeissa puhutaan ilmastosta ja säästä. Meillähän nämä postauksiin osallistuvat blogit listataan kasvuvyöhykkeittäin, joten teema on jokaisessa postauksessa vähintään sillä tavalla esillä. Ilmasto on sään pitkän ajan keskiarvo Suomi jaetaan 8 kasvuvyöhykkeeseen ja pohjoisin bloggaajamme on vyöhykkeeltä 7 ja me toimimme kasvuvyöhykkeellä 3. Kasveja hankkiessa niiden perustiedoissa yleensä kerrotaan … Read more

#Suuntanaomavaraisuus 2024, osa 4

Kuukausi vaihtui ja tällä kertaa #Suuntanaomavaraisuus -bloggaajat kirjoittavat omavaraistelun aloittamisesta sekä siitä millaista tyydytystä tuottava elämä on heille. Tuttuun tapaan osa kertoo miten omavaraistelu etenee ja mitä on pian tiedossa. Aloitin omavaraistelun tavoittelun kaupungissa viljelypalstan saatuani. Samaan aikaan rivitalon edustalla kasvoivat tomaatit laatikoissaan. Meitä oli silloin kaksi, esikoinen ja minä. Sitten esikoinen lähti maailmalle ja … Read more