Tänä vuonna olemme keskittyneet puihin. Olemme pikku hiljaa lisänneet hedelmäpuiden määrää pihassa ja tämä tulee jatkumaan vielä muutaman vuoden. Tämän lisäksi tarvitsimme pohjoisrajalle aidan tuulta vastaan ja päätimme kokeilla aidaksi metsälehmusta.
Keskittyminen puihin johtuu kahdesta seikasta, ensiksikin pihan työt ovat siinä vaiheessa, että tilaa oli näille puille. Toisekseen halusimme kevääseen painottuvan pihan kehittämisprojektin, joka ei vaadi huomiotamme samaan aikaan kuin pian saapuvaksi odotettu vauva.
Kerroin aiemmin tästä tilauksesta Savonlinnan taimistolle (klick). Suuri tilaus saapui ennen äitienpäivää ja sen istuttamisesta pääset lukemaan täältä (klick).
Henkilökohtainen puutarhaneuvojani ja lapsemme kummi Eero suositteli meille käyttämäänsä Savonlinnan taimistoa (www.taimet.net). Teimme Eeron ja Johannan kanssa kimppatilauksen sinne.
Neuvottelin taimiston puutarhurin kanssa pitkään meille ja Johannalle tulevista omenoista. Meidän piti kumpaisenkin tilata vain yksi puu, mutta….niin meille taas kävi, että hyvistä aikeista huolimatta innostuimme tilaamaan kumpikin kaksi, Dacen ja Baya® Marisan.
Kirsikan suhteen annoin puutarhurille vapaat kädet. Kerroin millaiseen paikkaan aioin istuttaa puun täällä kolmos vyöhykkeellä ja esitin toiveen mausta. Ainoa vaatimus oli, ettei puu saisi olla hillittömän kokoinen.
Kirsikka Allmän Gulröd Bigarrå melko pienellä perusrungolla valikoitui meille. Tämä on ilmeisesti ruotsalainen imeläkirsikka ja väritys on kellanpunainen.
Meille on myöhemmin tulossa lisää kirsikoita, lajike ehdotukset olisivat enemmän kuin tervetulleita.
Tilauksen sisältö
Meille tuli
- Metsälehmus 90/110 x 35
- Luumu Pietarin Lahja eli Podarok LT/CE
- Kirsikka Allmän Gulröd Bigarrå LT/W2
- Omena Dace LT/A
- Omena Baya® Marisa PT/kääpiöivällä Malus B9:llä
- Sidosnauha
Johannalle
- Omena Dace LT/A
- Omena Baya® Marisa PT/kääpiöivällä Malus B9:llä
Eerolle
- Luumu Reine Claude d´Oullins LT/JA x 2
- Luumu, Mirabelle de Nancy LT/CE x 2
- Liljakanukka 70/90 x 2
- Lisäksi erikoistilausomena, joka ei kuulu taimiston normaaliin valikoimaan
Johannan ja Eeron tilaukset istutettiin kolmeen eri paikkaan, joista jokainen on kasvuvyöhykkeellä 2, oma kasvuvyöhykkeemme on 3.
Aiempia tilauksiamme
Tämä oli ensimmäinen tilausemme Savonlinnan taimistolle. Olemme aiemmin ostaneet Hirvensalmen taimistolta päärynän, pilariomenapuita ja ruusukvittenin. Olemme olleet myös heidän toimintaansa tyytyväisiä.
Tämän lisäksi tilasin itselleni entuudestaan tutusta “kukkakaupasta” pilariomenapuun viime syksynä. Viherpeukaloiden Punainen helminauha oli löytö, jonka halusin saunatuvan edustan hyötytarhaan (klick).
Näiden kolmen taimiston kanssa asioiminen on sujunut hyvin ja kaikki puut ovat lähteneet hyvään kasvuun.
HUOM! Tämä ei ole yhteistyö-kirjoitus. Suosittelen Savonlinnan ja Hirvensalmen taimistoja Eeron pitkäaikaisen ja oman lyhytaikaisen kokemuksen perusteella. Maksoimme tuotteista normaalin hinnan.
Mä en ole itse mikään viherpeukalo, mutta täytyy sanoa, että oli ihana muuttaa taloon, jossa oli valmiina istutuksia! Toivotaan, että saan ne pysymään kauniina ja hengissä 😀
Pidetään peukkuja 🙂
Wau, teillä on aina niin mielettömiä projekteja menossa, että ihan tässä kummastelen teidän energiaa moiseen puuhasteluun 😀 Toisaalta meillä ei omaa pihaa ole, ehkä jos sellainen olisi, niin jaksaisi myös laittaa sitä kuntoon.
Meillä on ollut nyt isompi vauhti päällä ja tarkoitus olisi ottaa loppukesä iisimmin 🙂
Olisi kyllä ihanaa, kun pääsisi tuolla tavoin laittamaan ja toteuttamaan pihaa <3
Tämä on kivaa ja koukuttavaa 🙂