Urbaani viljely kriisivalmiutta parantamassa?

Tämä kirjoitus on julkaistu Tsajujen Bloggerissa olleessa blogissa 16.6.2015

Kaikki alkoi Facebookin uutisvirrasta; Hyötykasviyhdistyksen ja Arkkitehtuurimuseo MFA:n luento aiheesta urbaani viljely kriisivalmiutta parantamassa?

Luennon kuvaus kuului seuraavasti:

Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Taina Laaksoharju esittelee urbaania viljelyä kriisivalmiuden näkökulmasta. 

Mitä tehdä jos tulee pidempiaikainen sähkökatko ja kauppaan ei pääse? 
Voiko kaupungistä löytää ruokaa henkensä pitimiksi? Kuinka urbaani viljely voi auttaa varautumista? 

Esitelmässä käydään läpi muun muassa tavallisimmat syötävät luonnonkasvit, säilömistekniikat, mahdollisuus siemenistä saatavaan pikasatoon ja parhaat ruokakasvit.

Sään salliessa luento pidetään ulkona Arkkitehtuurimuseon kaupunkipuutarhassa Säie-paviljongissa. Puutarha sijaitsee Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon välisellä pihalla. Tapahtuma on maksuton.

Tapahtuma on osa “Porraskiveltä puiden siimekseen” -näyttelyn ohjelmistoa. Tutustu ohjelmistoon: www.mfa.fi/tapahtumat

Käsittääkseni luento oli myös osa KOVA-toimikunnan toimintaa.

Alkuun Taina puhui meille kotivarasta eli siitä varastosta joka meillä jokaisella kannattaisi olla kotona säilössä.

Taina neuvoi meitä miettimään kysymystä mistä ruoka, jos yhteiskunta ei pyöri tavanomaiseen tapaansa. Hän kehotti kartoittamaan oman kriisivalmiusasteen sekä verkostot. Monella kaupunkiasujalla ei ole tulisijaa jolla lämmittää asuntoaan tai edes grilliä jolla valmistaa ruokaa. Ennen kuin voi saada kunnollisen kuvan omasta kriisivalmiudestaan tulisi olla kuva omista tarpeistaan; mitä kaikkea tarvitsisin jos en pääsisi kauppaan kahteen viikkoon? Millä valmistaisin ruokani tuon ajan? Toki pelkällä kaurapuurolla elää kaksi viikkoa, mutta kuinka mielekästä se on ja pitäisikö kiinnittää huomiota myös ruoan laatuun ja ravitsemuksellisiin seikkoihin.

Kun ruokaa on rajatusti, korostuu sen oikea oppinen säilytys, valmistus ja hävikin välttely, niukkoina aikoina ruokaa ei ole haaskattavaksi. Oma ruokaturva on parempi kun on ruokavarastoa ja osaa viljellä ja hyödyntään luonnonantimia.

Urbaaniviljely voisi olla ratkaisu moneen kysymykseen, tällä hetkellä n. 60 % maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Järkevää olisi ylettää ruoantuotantoa sinne, missä loppukuluttajat ovat.

Kaupunkien hukkatilat, joutomaat sopisivat viljelyyn. Sotien aikaan Esplanadinpuistossa kasvatettiin perunaa. Nykyisin Helsingin keskustassa on jo muutamia kattopuutarhoja ja mehiläistarhoja. Lisäksi Helsinkiin on noussut Mustikkamalle syötävä puisto ja satokartta vinkkaa missä muissa puistoissa on ruoaksi kelpaavia kasveja.

Viljeltyjen ja vehreiden asuinalueiden arvo yleensä kohenee, tämä on havaittu monissa Euroopan maissa. Muutkin tutkimukset puoltavat vehreyden ja luonnon hyviä puolia ihmisille joten kaavoituksessa voisi käyttää enemmän vihreää väriä.

Helsingillä on kaupunkiviljelynperustamisopas, josta saa lisätietoja miten omaa hanketta voisi viedä eteenpäin. Jokainen voi myös omalta osaltaan koettaa vaikuttaa alueensa kaavoitukseen, sillä muutos lähtee yksilöistä. Yhteiskunta voi mahdollisuuksia antamalla ja luomalla tukea asiaa, mutta oikeaan muutokseen tarvitaan ihmisiä.

Kaupunkiviljely on oikein tehtynä hyvin ekologista. Kaupunkiviljelyssä jää usein pois pitkät kuljetusmatkat, kun ruoka viljellään lähellä loppukuluttajaa eikä varastointiakaan tarvitse niin paljoa. Myös kaupunkien hulevesiä, niitä jotka aiheuttavat ongelmia kaatosateiden aikaan, voisi paremmin hyödyntää viljelyssä. Maa sitoo vettä, asfaltti ei.  

Viljely on sosiaalista puuhaa kaupungeissa, kauaa ei tarvitse tomaatteja hoitaa ulko-ovensa luona kun naapuri jos toinenkin pysähtyy jutustelemaan. Viljelyä harrastaessa oma ravitsemus kohenee ja itselle ja perheelle tulee käsitys siitä, mistä ja miten ruoka tulee.

Tutkimusten mukaan liikenteen päästöt eivät ole suurkaupungeissa ongelma. Kasveista kannattaa pestä pölyt ja lika pois ennen niiden nauttimista. Asia erikseen on pilaantunut maaperä eli vanhojen tehtaiden tai huoltamaiden puhdistamattomalle maalle ei kannata perustaa viljelmää. 

Helsingissä ja aivan sen tuntumassa on hyvät hortoilumahdollisuudet, tämän luennoitsija todisti esittelemällä museon kupeesta poimimaansa villiyrttivalikoimaa. Hän oli löytänyt esimerkiksi nokkosta, litulaukkaa, voikukkaa, vuohenputkea, vesiheinää ja muita tavanomaisia villiyrttejä.

Lisäksi Helsingissä ja sen reunuskunnissa on mainiot sienimaastot, marjametsät ja Helsinki rajautuu mereen josta voi pyytää kalaa.

Luennolla käsiteltiin kysymystä kuinka suuren omavaraisuusasteen kaupungissa voisi saavuttaa. Maailmalla tehtyjen tutkimusten mukaan kaupunkien omavaraisuusaste voisi olla mitä vain 20 -100 % välillä. Toki kaikki tutkimukset eivät ole meille sovellettavissa ilmastomme vuoksi. Lisää tutkimusta aiheesta tarvittaisiin.

Meillä Suomessa viljelyn perinneketju, sukupolvien ketju on katkennut. Nykyisin valtaosalla meistä ei ole kotoa opittuna pienviljelyn ja omavaraistalouden oppeja vaan joudumme ne opettelemaan alusta.

Nyt uusi innostus villiyrtteihin on nostanut esille syötävät luonnon kasvit, niiden tunnistamisen, käytön, sadonkorjuun ja säilönnän.

Elintarvikeomavaraisuus on meillä pientä, karjan rehu, maatalouden lannoitteet ja ihmisten ruoka tulee hyvin suuressa määrin rajojemme ulkopuolelta. Eihän meidän toki tarvitse kaikkea itse tuottaa, mutta muilta ostaessa olemme riippuvaisia heidän myyntihaluistaan. Yleisöstä eräs herra kertoi kerran laskeneensa, että mikäli kaikki hirvemme kaadettaisiin ruokkisi sillä väestömme kahden viikon ajan.

Luennolla yleisöstä kohosi kysymys miten omavaraisia olemme siemenistä ja vastaus oli masentava; meillä ei Suomessa ole varastossa siemeniä joita kasvattamalla voisi edes teoriassa ruokkia koko kansan. 

Sama tilanne on kaikilla viljelijäkavereillanikin, ei meillä kenelläkään ole varastoissa kaikkia niitä siemeniä joita aiomme ensikesänä kylvää. Me luotamme siihen, että jostain saa hankittua juuri niitä siemeniä joita keksimme silloin kaivata.

Kun luennoitsijalta kysyttiin mikä olisi top 3 siemenissä, joilla ruokkia väki nousi listalle nauris, palkokasvit ja lehtikaalit niiden pienien siementen vuoksi eli suurenkin määrän siemeniä voi säilyttää pienessä tilassa. Tuon kolmikon lisäksi Taina suositteli viljeltäväksi perunaa.

Erilaisista viherkasveista ja villiyrteistä kannattaa tehdä pieneen tilaan mahtuvaa jauhetta ensin kuivaamalla kasvi ja sen jälkeen murentamalla se pieneksi. Viherjauhe tarvitsee vain ilmatiiviin purkin säilyäkseen kauan. Samoin sieniä kannattaa kuivata, kylmätilan tarve vähenee ja sienet säilyvät hyvinä kuivattuina vuosia.

Kellareita on vähän, mikä tuottaa ongelmia ruoansäilytyksen kanssa mikäli sähköllä toimiviin laitteisiin ei voi luottaa. Poikkeusoloissa saattaisi olla mahdollisuus napata osa Helsingin kallioihin louhituista tunneleista varastokäyttöön, sillä mitäpä me metrotunneleilla muuta tekisimme jos metrokaan ei enää liikennöisi.

Poikkeusolot Suomessa, aihe ei ole niin kaukainen kuin luulisi. Omat isovanhempani elivät sodan, yksi lähti evakkoon, kaksi taisteli eturintamalla, yksi eli pommien keskellä Helsingissä. Mustanpörssinkauppaa, viinantrokausta, nälkää, janoa ja romahtanut yhteiskunta se oli heidän nuoruutensa. Vanhemmillani oli lapsina ruokakortit. 

Tyttäreni kertoo ystävistään: “… sait kuulla, että kotikorttelissasi oli edeltävänä päivänä ollut pommi… Mitä sanotaan ystävälle, joka pelkää perheensä räjähtäneen taivaalle poliittisena pelinappulana?… Kerroit, että vanhempasi ensin veivät teidät vuorille, ja pitivät televisiot suljettuina ja sanomalehdet piilossa pienten silmiltä. He kävivät vuorollaan ruokakaupassa, koska matkalla supermarkettiin piti juosta ja varoa pommeja, ja tärkeintä oli pitää edes toinen hengissä, jotta lapset eivät jäisi yksin. Lopulta saitte soiton, joka johdatti teidät juutalaista karkuun sateiselle saarelle. Epäilit, että ilman äitisi toista kansallisuutta, olisitte jääneet loukkuun, ja – – –”

Se, että meillä on kaikki hyvin, se ettei ole myrskyjä jotka katkovat sähköt viikoiksi (Helsingissä, ainakaan vielä), ei ole hakkereita jotka sotkevat järjestelmät, se että palkka tulee ajoissa ja se riittää ruokaan, se ettei ole kriisiä, sotaa, kulkutautia (tämä on kirjoitettu 2015), siinä on syytä onneen, mutta onnessaankaan ei pidä olla sinisilmäinen ja liian luottavainen.

Neljä päivää nälkää ja meistä tulee zombilauma, jonka ainoa ajatus on ravita itsensä hinnalla millä hyvänsä…

Aikaisemmin tontit olivat suuria. Myös perheet olivat nykyistä suurempia ja usein taloudellisesti tiukoilla. Siksi oli tavallista, että omakotipuutarhoissa viljeltiin marjoja, hedelmiä, perunaa ja vihanneksia perheen omiksi tarpeiksi ja vieläpä myyntiinkin.
Etenkin sota- ja pulavuosina puutarhanhoito on painottunut hyötyviljelyyn.

Suomalainen puutarha Oma piha 1988, useita kirjoittajia, oheinen lainaus Hannele ja Juha Vainio