Uunijäätelö

Eilen näin ala-asteen aikaista ystävääni ja tuli puhe uunijäätelöstä. Hänelle herkku oli vieras ja lupasin kaivaa esille ohjeen sen tekemiseen.

Uunijäätelö on kasari-ysäri herkkuja ja meilläkin sitä syötiin kerran. Marengin alla piileskellyt jäätelö ei silloin jostain syystä miellyttänyt meitä lapsia, joten sitä ei enää tehty uudelleen.

Kaj oli tehnyt uunijäätelöä useamman kerran lapsena ja hän valmisti meille tämän annoksen, joka hälvensi vanhat epäluuloni uunijäätelöä kohtaan.

Uunijäätelö

4 annosta

  • 1/2 litraa jäätelöä
  • 3 valkuaista
  • vajaa 1/2 dl tomusokeria
  • 3 passionhedelmää
  • gluteenittomia keksejä/kakkupohjaa

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Painele kakkupohja tai keksimurska uunin kestävän kulhon pohjalle.
Ota passionhedelmistä siemenet ja jaa siemenet annoskulhoihin.
Vatkaa valkuaisista ja tomusokerista kova vaahto.
Tee jäätelöstä palloja ja aseta ne kulhoon.
Peitä koko komeus valkuaisvaahdolla.
Laita kulhot kuumaan uuniin ja anna niiden olla siellä n. 5 minuuttia, kunnes marenki on saanut väriä.
Tarjoa heti.

Kulho on voinut kuumentua uunissa sen verran, että astiat kannattaa nostaa jonkin alustan päälle ja varoittaa myös syöjiä mahdollisesti kuumasta kulhosta.

Äitylit-jäätelö

Katsothan myös muut jätskiohjeemme.

Leave a Comment