Arki voi olla luksusta, jos vain mahdollistat sen itsellesi. Kaikki lähtee liikkeelle pysähtymisestä. Ensin pitää pysähtyä ja miettiä, mitkä asiat voisivat tehdä arjestasi luksuksen. Ja seuraavaksi mietitään, miten sen voi taata itselleen.
Arvostatko arjessasi piristävää aamukahvia vai rentouttavaa iltateetä? Vai parantaako arkeasi hyvä unikirja tai tunnelmointi kynttilänvalossa? Oli arkeasi parantava asia mitä vain, huolehdi että saat sen varmasti silloin kun sen haluat.
Tämä juttu on muokattu postauksesta, jonka julkaisin kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen on markkinoille tullut toinenkin hyvä kasviskahvimaito, nimittäin Oddlygoodin Barista.
Mikäli nautit laillani aamukahvista, niin pidä kaapissa vähintään yksi kahvipaketti jemmassa. Samaan jemmaan kannattaa tarpeen mukaan hamstrata suodatinpusseja, kahvimaitoa ja sokeria. Ihan vain siksi, ettei aamulla joudu toteamaan kahvin jäävän vain haaveeksi.
Meillä mies varautuu vielä asteen enemmän, hän lataa aikaisten aamujen iloksi kahvinkeittimen illalla valmiiksi. Valmiiksi ladattu kahvinkeitin säästää vain muutaman hetken aikaa aamulla, mutta tuntuu sitäkin paremmalta.
Sama idea pätee muihinkin arkisiin hemmotteluhetkiin. Jos nautit iltateestä kynttilänvalossa, niin pidä muutama ylimääräinen pakkaus teetä ja kynttilöitä. Ihan vain sen vuoksi, että ansaitset pienen ihanan hetken.
Itseään voi hemmotella, ennakoimalla tarpeensa.
Taaperon ollessa puolivuotias aloin saamaan oireita ja niiden aiheuttajaksi epäilin lehmänmaitotuotteita. Jouduin hylkäämään tavallisen maidon ja siirryin herkullisen ja samettisen iKaffen käyttäjäksi. Kyseessä on kahviin mainiosti soveltuva kauramaito. Tätä nimenomaista maitoa myydään molemmissa suurissa ketjuissa.
Kaikki sujui hyvin, kunnes koitti se aamu, jolloin olin unohtanut ostaa uutta maitoa odottamaan ja edellisenä aamuna oli mennyt viimeisen tölkin viimeiset tilkat. Päätin suunnata päivään ilman kahvia ja etsiä heti ensimmäisestä kaupasta maitoa.
Maitoa ei löytynyt ensimmäisestä kaupasta, eikä toisesta. Kolmaskin kauppa tuotti pettymyksen ja sain kuulla tukulla olevan vaikeuksia toimittaa tuotetta. Onneksi naapurilta löytyi ylimääräinen tölkki ja aamuni olivat hetkeksi pelastetut.
Heti seuraavan tilaisuuden tullen hamstrasin kaksi tölkkiä maitoa talteen, ihan vain kaiken varalta. Aloittaessani kirjoittamaan tätä postausta piipahdin lähikaupassa ja näin erikoismaitohyllyllä tutun tyhjän kohdan siinä missä iKaffejen olisi kuulunut olla. Onneksi tällä kertaa kotivarastoa oli täydennetty ja en jäänyt ilman aamukahviamaitoani.
Kotivara
Selviäisinhän minä ilman kahvimaitoa. Arki ilman kahvimaitoa ei ole kamala koettelemus. Se mikä minut laittoi miettimään asioita oli kaupan tyhjä hylly. Jo aiemmin syksyllä törmäsin kaupassa tyhjään hyllyyn etsiessäni hillo- ja marmeladisokeria. Silloin opin, ettei kaupoissa ole mitään varastoja, kaikki tuotteet ovat siinä hyllyssä ja jos ei ole niin on loppu.
Kaupan tyhjä kasvimaitohylly ja tukun ongelmat toimittaa tuotteita sai muistamaan tyttäreni Miinan kertomuksen 2016-2017 talvesta. Englannissa oli pulaa tuoreesta pinaatista ja parsakaalista Espanjan ja Italian sääolojen vuoksi. Kyseisiä tuotteita säännösteltiin.
Kun jossain päin maailmaa tapahtuu jotain, vaikuttaa se meidän ruokakassimme sisältöön. Viranomaiset suosittavat pitämään kaapeissa ruokaa ja tarvikkeita kolmeksi vuorokaudeksi.
Nyt suurin syy varautumiseen eli kotivaran ylläpitoon on lapset. Olen kotona vauvan ja taaperon kanssa. Elämä on yllätyksiä täynnä. Milloin kamppaillaan uhkaavaa rintatulehdusta vastaan, milloin taapero nappaa jonkun pöpön itselleen ja milloin taas yö on mennyt vauvan kanssa valvoessa.
Kotivara eli ruokaa ja tarvikkeita kaapeissa, tekee sen, ettei meidän koskaan ole ihan pakko mennä kauppaan, vaan voimme keskittyä muuhun niin halutessamme.
Vessapaperi on mainio esimerkki. Käytämme vessapaperia ja emme halua tilannetta, jolloin se on täysin loppunut kotoa. Hankimme uutta vessapaperia ennen kuin edelliset ovat aivan lopussa. Tämä osoittautui viisaaksi ratkaisuksi sairastuttuamme Noroon tai vastaavaan tautiin. Meidän ei tarvinnut elää ilman vessapaperia, käydä kaupassa kesken potemisen eikä edes soittaa naapureita tuomaan välttämättömyystarvikkeita.
Kotivara osana taloudellista elämää
Kotivaran täydentäminen tapahtuu normaaleiden kauppareissujen aikana. Tämä koko kotivara-asia on arkinen homma niille, jotka eivät asu kaupan vieressä tai eivät halua asioida kaupoissa joka välissä. Tässä kotivarailussa vain ei koskaan päästetä kaappeja täysin tyhjiksi, vaan niitä pidetään aina tietyn verran täysinä.
Meillä kaapeista löytyy aina ne kahvit, kahvimaidot, sokerit, jauhot, makaronit, säilykkeet, tietyt lääkkeet ja vitamiinit. Ja niitä ostetaan lisää tarjouksia hyödyntäen.
Kotivara mahdollistaa erilaisten ruokien loihtimisen ilman kaupassa käyntiä. Meillä tahtoo nälkäisenä kaupassa niin sanotusti mopo karata ja ostoksien joukkoon päätyy asioita, joita ei välttämättä olisi ollut tarve hankkia. Maha täynnä ja kauppalistan kanssa asiat menevät kaupassa paremmin.
Tällä hetkellä taloudellinen tilanteemme on vakaa. Ollessani esikoisen kanssa teiniäiti ja harjoitellessani taloudenpitoa niukoilla varoilla oli kotivara myös keino huolehtia siitä, ettei mikään tärkeä pääse loppumaan sellaisena hetkenä, kun rahat ovat tiukilla.
Teininä kotivaraani ei ikinä kuulunut pulloa hyvää punaviiniä. Silloin siihen ei kuulunut edes kahvia. Kulutustottumusten muuttuessa ja elintason kohotessa myös kotivara muuttuu. Sen ydin on edelleen sama; arkisten tarpeiden kattaminen. Kotivaran pääasiallisen syyn, arjen sujuvoittamisen lisäksi kotivaraa voi käyttää keinona lisätä arkeen niitä omia hemmottelujuttuja.
Lapsiperhearjessa saattaa tulla ennakoimattomia hetkiä viettää aikuisaikaa. Näitä hetkiä varten kannattaa varautua, varata kynttilöitä, herkkuteetä ja lautapelejä tai mitä ikinä tarvitaankaan siihen omaan tapaan viettää aikuisaikaa ilman lapsia.
Pieni varautuminen on järkevää ja se tekee arjesta mukavampaa.
Pienet arkiset hemmottelutuokiot tekevät arjesta juhlaa. Pysähdy nauttimaan niistä, keskity onnellisiin hetkiin. Elämämme on pääosin arkea, joten tehdään siitä nautinnollista!
Lisää tietoa kotivarasta löytyy täältä.
Arkeen on hyvä lisätä pikku ripaus luksusta. Sen ei tarvitse edes olla isoa!
Aivan 🙂
On tosiaan tärkeää osata nauttia arjen pienistä iloista, itselle se on pehmeä viltti ja kynttilät hyvän sarjan parissa :).
Kuulostaa ihanalta <3
Arki on parasta.
Itse tilaan paljon hävikkiruokakaupasta tuotteita, joilla täytän ruokavarastot 🙂
Todella loistava tapa ja kyllä arki on parasta 🙂
Arki on parasta elämässä -eritoten kun sinne juuri ripottelee niitä tavallisia asioita, jotka saavat pientä hemmottelua hulinapäivienkin keskelle. Ihana postaus! <3
Olen aivan samaa mieltä 🙂