Varvaspalju, mummon paras keksintö liian kauan järvessä viihtyneille lapsille.
Lapsina kukaan meistä ei kammonnut järvivettä, polskimme Saimaassa, vaikka sinne päästääkseen jäähän olisi pitänyt nakutella avanto. Huulet sinistyneinä, kylmästä täristen vakuutimme olevamme aivan lämpimiä. Kun kylmyys viimein iski, iski se voimalla. Jäinen koleus oli siinä vaiheessa imeytynyt luihin ja ytimiin ja kovakaan saunominen ei sitä sieltä pois saanut. Juuri tässä vaiheessa pelastajana kuvaan tuli varvaspalju.
Isoäiti täytti pesuvadit niin kuumalla vedellä, kuin paleltuneet varpaamme kestivät ja asetteli jalkamme niihin likoamaan. Ja niin me siellä istuimme, rivissä lauteilla, varpaat pulikoimassa kuumassa vedessä. Aina välillä mummi pistäytyi löylyn puolella lisäämässä kuumaa vettä vateihin ja tarkastamassa, joko jalat olivat läpilämpimät.
Sauna ei ollut ainoa paikka jossa varvaspaljua käytettiin. Navakka etelätuuli sopii saunan kuistille ja jäähyllä käyminen nopeutuu silloin liiaksi, ellei ota esiin mummon salaista asetta. Halatti päällä, varpaat kuumassa paljussa voi uhmata säänherroja liki loputtomiin. Tuntuu ettei kylmyys voi millään saavuttaa, jos on lisää kuumaa vettä paljuun lisättäväksi.
Mummon niksi takasi myös meille taaperoille kunnolliset yöunet, mikään ei pidä nukkumattia paremmin loitolla kuin jääkalikkoina tärisevät jalat. Kunnolla lämmitetyt jalat hilpaisivat saunalta tuvalle vauhdilla ja tuvalla jalkoihin pujotettiin paksut töppöset huolehtimaan lämmön säilymisestä. Koleimpina aikoina petiin pedattiin toinen peitto, joka taiteltiin jalkopäähän paksuksi kerrokseksi lämmittämään jalkateriä.
Nyt on taas se aika vuodesta, kun paljua tarvitaan. Löylyistä on ihana istua jäähyllä ja ilma on varpaita viilentävä . Vilustumista ja jäisiä varpaita vastaan palju on aivan lyömätön.