Nappasin Saman Otavan alla-blogista lähteneen 10 faktaa haasteen. Ohessa omat 10 faktaa minusta ja puutarhasta.
1.Ensimmäiset puutarhamuistoni
Mummolan piha. Mummola oli rintamamies talo ja sen pihalla oli lukuisia vanhoja omenapuita ja herukkapensaita. Alapihalla oli kasvimaa, jossa kasvoi perunan lisäksi muita kasviksia ja salaattia. Mummolassa nurmi oli sammaleen vuoksi pehmoista jalan alla.
2. Vahvuuteni puutarhurina
Kyky innostua joka vuosi uudelleen, vaikkei edellinen satokausi olisi ollut niin suuri menestys kuin olisin halunnut.
3. Haasteeni puutarhurina
Tähänkin vastaan kykyni innostua 😀 Intoudun helposti ja haluan kaiken. Minun pitäisi panostaa enemmän koko kokonaisuuden suunnitteluun.
4. Unelmieni puutarha
Unelmieni puutarha on boheemi, runsas ja satoa tuottava. Siellä on asuinpaikka monille hyönteisille, matelijoille, linnuille ja nisäkkäille.
5. Puutarhakirja pöydälläni
Lavatarhuri (Haapalahti, Lehtonen, Tuisku), haaveilen kasvilavojen rakentamisesta. Haluaisin kasvattaa niissä esimerkiksi parsaa.
6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani
Ringeblumma, kuten vaari sanoi. Kehäkukat kuuluvat kasvimaalle ja puutarhaan. Lisäksi olen lapsesta saakka rakastanut kukkivaa ruohosipulia.
7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani
Peruna. Oman maan uudet potut ovat parasta mitä tiedän. Ja toki aina on jossain ainakin muutama mansikka. Niistä en kyllä välttämättä kerro ulkopuolisille, sillä olen huono jakamaan mansikoita kenenkään kanssa. Tai no, lapset saavat niitä kyllä popsia, mutta muutoin olen ahnaspossu 😉
8.Paras puutarhavinkkini
Kokeile!
9. Lempipuutarhatyökaluni
Lapio, sitä on tullut heiluteltua uusia istutusalueita luodessa.
10. Mottoni
Maa on lainassa lapsiltamme.
Ihanat vastaukset! Allekirjoitan niistä monta itsekkin; herukkapensaat ja omenapuut on kyllä minunkin lapsuuden puutarhamuistoissa vahvasti. Ja ajattele, mitä muistoja me teemme omille lapsillemme ja lapsenlapsillemme! =D
Ainakin esikoiselle olen onnistunut antamaan ikuimuistoisia puutarhamuistoja , osa hyviä ja osa vähän karumpia 😀
Mahtavaa, sulla on suosikkina peruna. Perunaan on minullakin rakkaussuhde. Tulee syötyä jotain sata kiloa vuodessa. Toiseksi eniten meneekin sitten kauraa. Olen noudattanut sun vinkkiä mm mustajuuren ja maa-artisokan suhteen epäonnistuen. Joskus olen onnistunut onnistunutkin muilla kasveilla.
Peruna vain on niin hyvää ja eri lajikkeiden välillä on suuria maku- ja koostumuseroja.
Harmi ettei mustajuuri ja maa-artisokka ole toimineet. Mutta ihanasti sinulla on kaikkia muita vaihtoehtoja viljelyssä.
Voi mansikka! Tuohon samaistun. Mansikkamaalla tulee jopa kiirus popsia mansikoita ettei muut vain vie! Tuoretta, makeaa mansikkaa ei vain voita mikään
Mansikka on ihanan makuinen ja kaupan mansikoista saan joskus ikävää suun kutinaa. Liekö ne kaikki “kasvinsuojeluaineet” mitkä sen tekevät. Oman maan mansikka vastapoimittuna <3
Kivoja vastauksia! 🙂
Kiitos 🙂
KIva, että tartuit haasteeseen! Kehäkukka on muuten myös hieno lääkeyrtti, josta voi tehdä vaikka mitä. Mulla on suunnitelmissa yrittää myös hyödyntää sitä ensi kesänä.
Hieno motto!
Kiitos vielä ihanasta haasteesta. Olen joskus kurssilla tehnytkin kehäkukasta voidetta, mutta muutoin olen vain popsinut sitä koristeena. Pitäisi laajentaa sen käyttöä.