Päivähoito
Päivähoidon kriisistä on paljon puhetta. Olemme säästyneet paljolta nykyisessä yksityisessä päiväkodissa. Valitettavasti sekään ei ole lintukoto. Olemme todella ikävien asioiden äärellä. Syksyllä meillä on enää yksi päiväkoti-ikäinen lapsi, joten ihan nopeasti ei ole tulossa “luonnollista” ratkaisua asioihin.
Hankaluudet varhaiskasvatuksessa tai koulussa ovat asioita, joiden kanssa kokee itsensä pieneksi. Onhan noissa paikoissa ne elämämme tärkeimmät ihmiset.
Terveys
Useampi perheen hyvinvointiin liittyvä asia nytkähti eteenpäin. Nämä menevät niihin seikkoihin joissa olisi kiva olla vertaistuellinen ja samaan aikaan nämä ovat niitä asioita joista lienee paras vaieta, ne kun eivät ole omia asioitani.
Liikunta
Tällä viikolla pääsivät ensimmäistä kertaa keilaamaan. Homma oli mukavaa, tunnin aika nuorimman makuun liian pitkä. Aiomme ehdottomasti jossain vaiheessa mennä uudelleen keilaamaan.
Oma kinttuni ja käteni jaksavat haaverin jälkeen jo paremmin eli tepsuttelin hitaasti viikonloppulenkkini. Arkiliikunta oli suppeaa, vain koululaisen harrastuksesta nouto kävi lenkistä.

Mieliala
Viikko on sisältänyt erinäisen määrän epämukavuutta, ikäviä asioita, surullisia asioita, ihmisten laiskuutta ja typeryyttä. Onneksi viikonloppuna oli mahdollisuus pysähtyä, oleilla luonnossa, olla perheen kesken keilaamassa, nukkua päiväunet ja puhua pitkiä puheluita.