Elämäsi kunnossa 2025, viikko 2

Siivous

Viimeisen kirjoituksen jälkeen lumipesut jatkuivat ja mattojen ohella pehmolelut tulivat hyisen puhtaiksi.

Eteisen raivaaminen jatkui vielä viime viikonloppuna. Nyt siitä on puolet käyty läpi. Fly Lady -siivousohjelmassa on tällä viikolla vuorossa keittiö.

Laitoin lasten naamiaispuvut myyntiin ja lapset saivat niistä kympin. Pukuja käytettiin vuosia niiden jäätyä jo pieniksi. Nyt ne oli pakko laittaa pois, ennen kuin jokin niistä olisi ratkennut pienuuttaan.

Kunnostus

Ikean, meille käytettynä tulleet, puutarhakalusteet ovat saaneet niskaansa useamman kerroksen öljyä. Rehellisyyden nimissä tämä olisi pitänyt tehdä jo pari vuotta sitten. Lopputulos on lähtökohtaa huomattavasti parempi, silti puutarhakalusteissa on vähän vääränlainen rappioromantiikka vahvasti läsnä.

Saatan käsitellä puutarhakalusteet myöhemmin jolloin muulla uudelleen. Nyt ne on kuitenkin öljytty ja siten suojattu. Puutarhakalusteet nostettiin tuvalla katoksen alle suojaan, odottamaan ensi kesää.

Vaatehankinnat

Koululaiselle hankittiin pussillinen vaatetta kevättä ja kesää silmällä pitäen. Ajankohta on varhainen, sillä ex-naapuri käy läpi varastojaan ja sain mahdollisuuden napata häneltä kasan lastenvaatteita.

En ole perehtynyt lastenvaatteisiin samalla tavalla kuin entinen naapuri. Pidän niiden hankkimista peruskotityönä. Tällä hetkellä lähellämme ei ole laadukkaita kirppareita, joista saisi koululaiselle helposti vaatetta. Olen tämän vuoksi äärimmäisen onnellinen omatessani ex-naapurin joka on vastakohtani.

Koululaisen sängynaluslaatikosta lähti siis kassillinen naamiaisvaatteita ja odottamaan tuli kasa kesävaatteita. Olen hyvissä ajoin liikkeellä.

Takit, kengät, veneliivit ja sen sellaiset käydään keväämmällä läpi ja katsotaan mitä tarvitaan ja mitä laitetaan eteenpäin.

Lapsilla on myös uusia vaatteita ja niitä hankitaan tarvittaessa. Vietämme paljon aikaa ulkona ja kaikki lapset ovat iässä jolloin vauhtia riittää ja polvet ja muut kuluvat kalliolla ja puissa kiipeillessä puhki, sementti syö jälkiä vaatteisiin ja kuuset pihkaavat. Meillä on omat vaatteet tuvalle rajuimpaan menoon.

Pyrimme planetaariseen elämään, joten emme hanki kaikkea uutena. Samalla säästämme rahaa, sillä näköpiirissä on uusi rahareikä sekä omien tulojeni supistuminen. Omat tuloni laskevat ensin tässä kuussa ja seuraavan kerran heinäkuussa.

Parisuhde ja sosiaaliset suhteet

Emme ole juuri ikinä erossa lapsista, saati yön yli. Meille tarjoutui esikoisen mahdollistama tilaisuus olla yö poissa kotoa. Esikoinen kertoi ideasta viikkoa aiottua aiemmin ja jo pelkästään asian ajatteleminen toi uutta fiilistä.

Emme oikein tienneet mihin ajan käyttäisi, sillä olimme päättäneet ettei tämä vapaahetki olisi mikään rästihommien purkuhetki. Saimme tutulta, jonka kanssa emme olleet vuosiin kunnolla viettäneet aikaa, kutsun tupareihin.

Tuparit tai illanistujaiset olivat ennen iltatähtiä normaali osa elämää. Sitten ne jäivät monien syiden vuoksi. Aloimme vähän jo nähdä itsemme ihmisinä jotka eivät ikinä käy missään tai jos kerran vuoteen käyvätkin niin menevät sillä “vain lasillinen” linjalla.

Tuparit olivat mainio keino uudistaa vanha tuttavuus ja parasta oli, kun sieltä pääsi kävellen kotiin.

Uudenvuoden blinit

Meillä on ollut vuosia traditio uudenvuoden blineistä. Ensin osa sukuani vietti uutta vuotta nuorimman kummien kanssa, sitten pikkuhiljaa me kaikki. Uudenvuoden juhlistaminen pääsi tänä vuonna lipsahtamaan aika pitkälle tammikuun puolelle, mutta väliäkös tuolla.

Tällä porukalla olemme yrittäneet kokoontua kahdesta-kolmeen kertaan vuodessa. Useamminkin olisi ihana kokoontua, etenkin kesällä kun tapaamiset kestävät useamman vuorokauden.

Jaetut kokemukset

Pyysin koululaista lukemaan Viisikko aarresaarella eli sarjan ensimmäisen osan. Olemme Kajn kanssa sukupolvea, joka on ne lukenut, samoin vanhempamme. Esikoinen taisi lukea koko sarjan, vaikka ei siitä perustanut.

Satunnaisesti meidän, mukaanlukien sisarukseni, puheissa vilahtelee Fanny-tädin maanmainio hedelmäkakku ja se, miten seikkailua on jo se, kun pääsee järjestelemään säilykepurkkivarastoja ja miten joskus voi hupsista vain käydä niin, että säilykepurkeista irtoaa etiketit ja sitten syödään säilykelihaa ja persikoita samalla aterialla.

Tuskin koululainen tulee suhtautumaan esikoista paremmin aikuisten typeriin Viisikko-viittauksiin, mutta saapahan oma kohtaisen kokemuksen, mistä ne ammennamme. Yhteisten lukukokemusten jakaminen on mahtavaa.

Viisikko-sarja on kuuluisa siitä, että ruoka on siinä vahvasti läsnä, sen kaikki muistavat tuoda esille. Harvempi nostaa esille, että sarjan yksi päähenkilöistä, Pauli (Timi koiran omistaja) on oikealta nimeltä Paula. Pauli on yksi jätkistä. Samoin sarjan joissain osissa tavattu Jo. Kirjoissa asia on selvä ja sitä ei kamalasti korosteta, on lapsia jotka kokevat olevansa yksi jätkistä.

Leave a Comment