Gluteenittomat letut
1 dl keitettyjä punaisia linssejä
1 dl keitettyä kvinoaa
3 kananmunaa
6 dl (gluteenitonta) kauramaitoa
2 dl tattarijauhoja
(suolaa)
rasvaa paistamiseen
tarjoiluun
hilloa
maapähkinävoita
marjoja
Valuta ja jäähdytä kvinoa ja linssit ja kaada ne kulhoon.
Lisää joukkoon kananmunat ja puolet (3 dl) maidosta.
Soseuta sauvasekoittimella.
Lisää tattarijauhot ja loput maidosta.
Sekoita.
Lisää suola, jos käytät sitä.
Anna taikinan tekeytyä vähintään 10 minuuttia. Jos taikina tekeytyy hetken, voit pitää sitä huoneenlämmössä, jos paistaminen on ajankohtaista myöhemmin, laita taikina jääkaappiin.
Paista pikkuletut lettupannulla.
Sekoita taikinaa hyvin aina ennen kuin otat sitä pannulle, kvinoa ja linssit painuvat pohjalle.
Meillä hoidossa olleet tarhaikäinen ja ala-astelainen kehuivat näitä paremmiksi kuin banaanilettuja. Banaanilettujen ylimpänä ystävänä olen luonnollisestikin erimieltä. Nämä olivat kuitenkin äärimmäisen hyviä lettuja ja tattarijauho teki niistä ihanan maukkaita.
Gluteeniton kauramaito ja tattarijauhot tekivät näistä gluteenittomaanruokavalioon sopivia.
Punaisia linssejä ja kvinoaa keitin vauvalle ruoaksi ja nappasin osan niistä taikinaan.
Meitä oli kaksi aikuista, kaksi lasta ja yksi vauva, joten teimme taikinan kaksinkertaisena.
Vauvoille ei pitäisi paistaa ruokaa usein, joten tarjoa lettuja harkiten ja harvakseltaan vauvalle.
1 thought on “Gluteenittomat linssi-kvinoaletut”