Olemme asuneet tuvalla, mökillämme, siitä asti aktiivisesti kun jäin äitiyslomalle toukokuussa 2019. Lopullisesti muutimme tänne maaliskuun alussa. Ajattelimme tilanteen jatkuvan samankaltaisena; paljon aikaa tuvalla (n. 28 m2) ja jonkin verran aikaa kotikodissa kaupungissa (51 m2).
Halusimme taaperon palaavan päiväkotiin saamaan ikätovereistaan seuraa. Kaupunkielämässä oli tulevaisuutemme kannalta myös muita houkuttelevia tekijöitä.
Aikuinen esikoiseni Miina sai Helsingistä opiskelupaikan ja palaa Suomeen 7 britanniassa vietetyn vuoden jälkeen.
Keskellä kesää puhelimemme soi ja saimme kuulla, että taloyhtiöstä, jota olimme kauan katselleet “sillä silmällä” olisi tulossa myyntiin asunto. Tiesimme yhtiön, tiesimme asunnon pohjan ja tiesimme sen sijainnin helpottavan arkea huimasti.
Lähdin lasten kanssa kaupunkiin etsimään pätevää syytä hylätä 74 neliöinen läpitalon perheasunto. Päätyasunto oli ihanan avara ja valoisa nykyiseen kotikotiimme verrattuna. Emme löytäneet syytä hylätä tätä tilaisuutta.
Kesken kesän kiireiden jumppasimme asuntolainakuviot ja myyntikiemurat kuntoon. Pakko sanoa, että hommassa meinasi usko loppua. Siis ei muilta, minulta vain. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuivat suurilta, sillä olin kerinnyt näkemään itseni asunnossa jossa on sisävessa ja juokseva vesi ja huoneita.
Nyt tilanne on seuraava: aloitamme remontoimaan perheasuntoa, sillä aikaa Miina saapuu tuvalle karanteeniin. Kun karanteeni on ohi on toivottavasti vuorossa muutto. Muuton jälkeen on Miinan vuoro tarttua maalitelaan ja remppailla pikkuisen entistä asuntoamme.
Kaupunkikaksio, jossa olemme eläneet on itseasiassa isomummoni peruja. Muutin siihen vuokralle aikanaan, kun Kajn kanssa taajoimme missä oikein aikoisimme asua. Nyt tyttäreni saa asua siinä hetken. Asuntohan on pääosin siinä kuosissa, kuin mihin isomummoni sen 60-luvulla jätti. Paperitapetit ovat tiensä päässä ja odotan innolla mitä Miina saa aikaiseksi.
Pääset seuraamaan remontteja Instagram-tililtämme MISAHILA sekä täältä blogista tämän kaltaisina viikkoyhteenvetoina. Muutoin tämä blogi keskittyy lapsiperheen elämään tuvalla.
2 thoughts on “Remontit alkavat”