Viime viikonloppu oli lämmin ja innosti meidät retkeilemään lasten kanssa Helsingin Vuosaaressa. Lauantain kohteeksi valikoitui meille kaikille entuudestaan tuntematon Horisontti ja sunnuntaina kävelimme minulle lapsuudesta tutulla Kallahdenniemellä.
Aloitetaan tarina Kallahdenniemestä, tuosta helsinkiläisittäin oudosta hiekkaisesta harjusta ja uimarannasta, jonka pitkä matala ranta on tehnyt siitä lapsiperheiden suosikin.
Kallahdenniemi on jäänyt vahvana mieleen lapsuuteni kesäisistä päivistä. Meillä oli tapana käydä siellä isänä kanssa uimassa ja nauttia eväitä hiekalle levitetyn pyyhkeen päällä. Uimaranta sijaitsi lapsuudessani samalla paikalla, kuin nytkin. Osa uimareista etsi suojaisia paikkoja rantaniityn kaislikosta, jonne oli tallottu pieniä alueita oleiluun. Nyt nuo alueet ovat onneksi kasvaneet takaisin umpeen.
Me emme lapsuudessani koskaan käyneet tulistelemassa Kallahdenniemessä, makkaranpaistoretket suuntautuivat Uutelan rannoille. Nykyisin Kallahdenniemessä on hyvät grillit, joissa voisi paistaa makkaraa tai paahtaa vaahtokarkkeja retkeläisten eväiksi.
Ilmeisesti retkeilijöitä palvelee uimarannan luona vain yksi bajamaja, jäätelökioskin vessojen ollessa näin syksyllä kiinni.
Kallahdenniemen uimaranta
Rantapaadentie 2, 00980 Helsinki
Horisontti on uudempi nähtävyys Vuosaaressa. Olen aika ajoin lukenut siitä lehdistä, vierailu paikassa on tähän asti jäänyt. Nyt päätimme tehdä sinne syksyisen retken.
Autolla pääsee näköalatasanteesta 1,1 kilometrin päähän ja loppu matka on hyvää suoraa hiekkatietä, juuri sopivaa potkupyörälle ja rattaille.
Horisontin näköalatasanteelta näkee paitsi kauniit maisemat, myös sataman vilskeen.
Horisontti- näköalatasanne
Auringonnousunranta, 00980 Helsinki
Meille nämä pienet retket ovat olleet suuria seikkailuja. Vietimme puoli vuotta aikaa tuvalla, puuhastelimme puutarhassa, hoidimme kesäkanoja ja -ankkoja ja nautimme elämästä. Nyt kun se elämänvaihe on toistaiseksi ohi, niin nautimme retkeilystä ja koetamme opettaa lapsillemme erilaisia tapoja olla ulkona ja nauttia luonnosta.
Tupamme tarjoaa lapsille näkymän kuusimetsään, peltoihin sekä puutarhaan. Suvun Saimaan mökki sijaitsee saaressa ja tuo järvielämän tutuksi. Näiltä retkiltämme haemme toisenlaisia kokemuksia, kokemuksia maamme monipuolisesta luonnosta.