#Suuntanaomavaraisuus2025, osa 8

Elokuussa keskitymme #Suuntanaomavaraisuus -bloggaajien kanssa sadonkorjuuseen niin puutarhassa kuin metsässä. Valmistelemme puutarhaa syksyyn ja harjoitamme vaihdantataloutta.

Sadonkorjuu

Sadonkorjuun aika koitti meillä vähän eri tahdissa kuin aiemmin. Mansikoiden pääsato kypsyi. myöhään, sen sijaan punaherukat olivat ihan ajallaan mustaherukoiden ollessa pikkuisen aikataulusta jäljessä.

Yhtään kurkkua, kurpitsaa tai tomaattia emme ole vielä avomaalta saaneet syödäksemme. Ensimmäiset kantarellit on löydetty ja syöty.

Keräämme lasten kanssa aamupuuroon marjoja. Keruuastiana meillä on puolen litran pakasterasiat. Pienet rasiat täyttyvät nopeasti joten niihin on tyydyttävää kerätä. Pieni määrä marjoja on meille myös oikea määrä puuroa varten, meillä kun marjojen lisäksi puuroon menee usein myös hilloa.Lisäksi näin elokuun alussa pihalla ei ole enää marjoja suuria määriä kerättäväksi. Kuukausimansikat, pienen vadelmapenkin epätasaisesti kypsyvä sato, viinimarjapensaiden rippeet, mustikat.

Seuraavaksi alamme etsimään sieniä. Tarkoituksena olisi saada talven varalle useampaan kastikkeeseen, wokkiin ja paistokseen sienet. Pieni määrä puolukkaa ja jos oikein onnistuu karpaloita ja olisin äärimmäisen tyytyväinen.

Syksymmällä teen omenoista uuniomenahilloa ja nappaan pakastimesta sinne laittamani aprikoosit ja keitän lemppariksemme muodostunutta omena-aprikoosihilloa.

Vaihdantatalous

päävaihtovälineemme on mehuasemalla tehty mehu. Homma alkaa jo mehumarjojen kanssa. Naapuri kerää syksyllä marja-aroniaa pakastimeen seuraavan vuoden mehua varten. Lisäksi hän kerää omien pensaiden satoa. Laitamme kaikki marjat yhteen, mehustamme ne mehuasemalla ja jaamme kulut sopimassamme suhteessa, joka huomioi naapurin vaivan marja-aronioiden säilytyksestä.

Nämä kolmen litran mehupussit päätyvät läheisillemme, niille joilta saamme valikoiman erilaisia hilloja, muuttoapua, puutarhaneuvoja ja muuta.

Vaihdantatalouteen liittyen pihamme pörriäisiä ruokkii parhaillaan useampi perenna, jotka ovat päätyneet meille vaihdossa.

11.11.2023 sienessä lapsen kanssa

Luonnon antimien kerääminen

Sieniaika alkoi kanttiksilla. Lapset löysivät ja keräsivät pienen määrän jo vähän kuivahtaneita kantarelleja. Alkukesän sateista on enää muisto ja sienet olivat loppukesän paahteen vuoksi kuivahtaneita. Se ei kuitenkaan haitannut, maku niissä oli aivan kohdillaan.

Meillä yksi lapsista on intohimoinen sienestäjä, joka ei voi ymmärtää miksemme tunnista kaikkia sieniä. Hän itse ei niin piittaa sienistä, vaan kerää mieluummin muille. Tai näinhän ajattelee.

Osa lapsista ajattelee kokkausteni joskus ottavan pannunpohjaan kiinni, siinä kun on tummia kohtia. En kuitenkaan kärväyttele ruoka apohjaan, vaan kyseessä on kuivattu ja pieneksi murusteltu mustatorvisieni. Suppilovahverot ja tatit eivät aiheuta samaa kiinnijäämistä.

Syksyisin lapset keräävät maasta hevioskastanjan siemeniä sekä tammenterhoja, ne istutetaan omaan metsään. Hevoskastanja kaipaisi parempaa hoivaa, yksikään siemen ei ole kasvanut taimeksi. Tammia sen sijaan metsiköstä löytyy, osa lienee naapurista jo kaadetun tammen jälkeläisiä.

Valmistautuminen syksyyn

Heinäkuun loppu ja elokuun alku on tuonut osaan maata myrskyjä ja sateita. Itselleni niihin asennoituminen tuntuu hankalalta, näin pitkän sateettoman ja myrskyttömän ajan jälkeen. Olen helteisten viikkojen aikana kerennyt omaksumaan pahoja tapoja jättää asioita vähän levälleen.

Lyhyet ohjeet sateen ja myrskyn varalle itselleni ovat:

  • Pidä paikat siisteinä
  • Älä jätä mitään ulos
  • Huolehdi kotivara kuntoon
  • Pidä taskulamput toimintakunnossa

Havaitsin, että liki kaikista taskulampuistamme on paristot tyhjät, uusia on kaapissa. Eipä tuo paristovarasto auta sillä hetkellä auta jos pitää pimeässä suunnata huussille tai oikeamminkin kamalassa hädässä kaivella kaapista sekä taskulamppu että paristot.

Tupamme seisoo pihan korkealla, hiekkaisella kohdalla. Heti tuvan hankittuamme laitoimme siihen räystäskourut, pitkät sellaiset. Jo pelkät räystäät tekivät suuren muutoksen, seinät pysyivät tuulen kanssa tulevan sateen kanssa kuivempina.

Tupa on tätä kirjoittaessa liki kokonaan saanut hirsien rakoihin pellavarivettä ja uuden suojaavan keittomaalipinnan. Olemme siis valmiita viileämpiin aikoihin.

Muutama vuosi sitten laitoimme räystäiden päiden kohdalle betoniset kourut johdattamaan räystäistä valuvaa vettä kauemmas rakennuksesta. Räystäiden päihin on tarkoitus jossain vaiheessa laittaa ketjun pätkät ohjaamaan vettä hallitummin alas.

Tuvan vieressä kasvoi komea pihakuusi. Valitettavasti kuusen juurakko oli hyvin toispuoleinen, joten päädyimme kaatamaan tuon mahdollisesti vaarallisen puun ja luomaan sen paikalla alueen johon istutettiin paljon kuusta matalammiksi jääviä hedelmäpuita. Tällä toimenpiteellä halusimme varmistua siitä, ettei kuusi rysähdä joku kerta niskaamme.

Lue aiempi yhteispostaus Myrsky.

Kuulumisia

Kesä kului sukkelaan, oli se yksi kylmä ja sateinen hetki ja sitten oli se tukala helle ja sitten kesäloma olikin tullut liki päätökseensä.

Tupa on taas saatu punastumaan uudella keittomaalikerroksella. Pellavarivettä upposi taas hirsien koloihin, linnut olivat verottaneet sinne aiemmin tilkkeeksi laitettua määrää. Tänä vuonna lapsista oli jo iso apu hommassa.

Pellavarivettä laittamassa

Helteen korventaessa tukalan, järviveden ollessa liian lämmintä virvoittaakseen, päädyimme kantamaan muuttokuormia asunnosta toiseen. Hikinen urakka oli tuskallinen suorittaa. Se päivä oli sellainen jolloin järvestä ei olisi kannattanut nousta ylös.

Uusi asunto tarjoaa meille eri tavalla mahdollisuuksia toteuttaa harrastuksiamme. Keittiö on toimivampi kuin aikoihin, lisätila antaa mahdollisuuden saada tavarat paremmin järjestykseen ja sijainti täällä Etelä-Savossa antaa meille paremmat mahdollisuudet toteuttaa tätä leppoisaa elämäntapaamme.

Linkit

Kurkkaa mitä muut #Suuntanaomavaraisuus -bloggaajat kirjoittivat:

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2025/08/elokuun-puutarhatyot-omavaraisuus.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2025/08/suuntana-omavaraisuus-elokuu-2025.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2025-osa-8/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/elokuu-on-satokuu

Sininen tupa https://sininentupa.blogspot.com/2025/08/sadonkorjuu.html

Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=19551

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2025/08/03/elo-25-koska-on-sadonkorjuun-aika/

Leave a Comment