Terassin sisustus saarimökillä ja kuulumisia

Mökkikausi tuvalla ei koskaan päättynyt ja siksi sitä ei koskaan myöskään avattu. Toisin on suvun saarimökin laita. Siellä mökkeillään vain sulan veden aikaan.

Muu suku avasi mökkikauden jäiden lähdettyä. Isomahaisena jäin kotiin ja vauvan synnyttyä vietimme tiiviisti aikaa tuvalla ja pääsimme vasta nyt korkkaamaan kauden.

Kausi siis alkoi heinäkuun viimeisinä päivinä ja sain reissuun poikkeuksellisesti mukaan kaikki lapseni. Esikoiseni Miina oli kesälomalla ja saapui Lontoosta pienimmäisen nimiäisiin, sieltä matka jatkui mökille.

Saimaan sukumökki tai oikeamminkin mökit, on rakennettu 60-luvulla. Isoisäni osti saaren veljensä kanssa ja kumpikin rakensi perheilleen mökit.

Meille tämmöinen “mökkikylä” sopii paremmin, kuin yksi suurempi mökki. Meitä on kuitenkin aikamoinen joukko plus mökillä vierailevat ystävämme. Jokaisella on vähän oma rytminsä, joten eri rakennuksissa sijaitsevissa makuupaikoissa on hyötyä.

Lisäksi saari on pitkulainen ja rakennukset sijaitsevat ympäri saarta, näin joku kolkka on aina tuulen suojassa. Tai kuten nyt hellekesinä olemme havainneet, aina jonnekin saattaa osua ihanasti vilvoittava tuulenvire.


Rakastan tätä mökkiä, olen aina viihtynyt saaressa. Samoin on tyttäreni laita.

Ja sitten tulee se mutta. Viime ja tänä kesänä mökillä olo on ollut raskasta taaperon vuoksi. Taapero on seikkailijaluonne. Taapero rakastaa vaeltelua. Taapero haluaa nähdä mitä on seuraavan mutkan takana.

Pieni kallioinen ja jyrkkä saari on kaikkea muuta kuin turvallinen taaperon kanssa. Taapero vaatii yhden ihmisen herkeämättömän huomion.

Esikoiseni Miina oli erilainen taaperona. Toki häntäkin piti pitää silmällä, mutta hän ei vielä taaperona ollut niin suuri seikkailija kuin veljensä. Hän viihtyi hyvin ihmisten keskuudessa eikä kaivannut yksinäisiä seikkailuja. Niiden aika oli myöhemmin.

Tänä kesänä päädyimme salaamaan taaperolta tämän kuvissa olevan mökin. Hän ei päässyt vierailemaan mökille ja aikuiset livahtivat sinne salaa.

Päästäkseen tänne mökille pitää kulkea kapeaa polkua aivan kallion reunalla. Reunan alla odottaa pudotus rantaniitylle. Niitylle, koska nyt Saimaan vesi on alhaalla. Joskus pudotus on suoraan rantaveteen.

Saari sijaitsee suurten järvenselkien vieressä. Meille osuu tuulet ja myrskyt. Tämän vuoksi ulkona olevat asiat ovat sellaisia, että ne voivat olla ulkona koko kesän säässä kuin säässä.

Tämän mökin ehdottomasti parhaimpia puolia on kallion laidalle kurkotteleva terassi, josta aukeaa huikea järvimaisema. Vastarannan kaislikossa asuu hassun äänen omaava härkälintu.

Tälle kuistille kokoonnutaan päiväkahveille tai illalla nauttimaan laskevasta auringosta. Porukan auringonpalvojat saattavat paahtaa itseään mökin takana säilytettävässä aurinkotuolissa. Tämä minimalistisesti kalustettu kuisti soveltuu moneen.

Haluan tuvalle kuvissa esiintyvän kaltaisen terassikiikkustuolin, jos tiedät mistä niitä saa, niin olisin kiitollinen tiedosta. Nykyinen kiikkustuoli on Anttilasta, jonka valikoimassa se oli hyvin lyhyen hetken ajan.

10 thoughts on “Terassin sisustus saarimökillä ja kuulumisia”

    • Meillä oli tuvalla ja kuulemma mökillä hyvät kelit heinäkuussa, lukuunottamatta tuota mökkireissua, jolloin kelit olivat raikkaat 🙂

      Reply
  1. Mökki Saimaalla kuulostaa ja näyttää ihanalta. Pidän myös mökkikyläajatuksesta, jolloin porukkaa voi olla paljonkin, mutta kaikilla on oma yksityisyys. Ihanaa loppukesää sinne!

    Reply
    • Kiitos, mökit ovat rakkaita. Yksityisyys ja mahdollisuus rauhoittua ovat tärkeitä asioita.
      Ihanaa kesää myös sinulle 🙂

      Reply
  2. Ihanan tunnelmallinen saarimökki! Olen samaa mieltä, että “mökkikylät” ovat oivallisia kun yöpyjiä on paljon ja he ovat ehkä eri ikäisiä. En osaa vinkata keinutuolin ostopaikkaa mutta mielelläni istuisin tuossa tuolissa ja katselisin järvellä. Upea maisema!

    Reply
    • Kiitos. Maisema on huikea ja koska se aukeaa luontoon on se koko ajan elävä ja muuttuva. Tuohon on tullut jämähdettyä usein aiottua pidemmäksi aikaa ihailemaan luontoa.

      Reply
  3. Ihanan näppärä kukkaistutuslaatikko. Ensi kesänä teillä onkin taapero ihmeissään, että mistä tuo toinen mökki ilmestyi, miksei sitä viime kesänä ollut 😉

    Reply
    • Taapero ja tyhjästä ilmestyneen mökin salaisuus 😉

      Tätini keksi tuon kukkalaatikon ja se sopii terassin tyyliin. Siksi se onkin uusittu vuosien saatossa.

      Reply

Leave a Comment