Uusi kiviaita

Kerroin viime viikolla puiden istutus urakastamme (klick) ja siitä, kuinka Dace-omenapuu sai odottaa istutusvuoroaan kauan. Sen aiotulla istutuspaikalla oli valtaisa kivi. Kuvittelimme, että sen poistaminen olisi yhtä nopea ja siisti homma, kuin sen vieressä olleen kiven (klick). Näin ei kuitenkaan ollut.

Tämä valtava kivi tai siis se oli valtava kivi, nyt se on hurja määrä kiven palasia. Tämä kivi esiintyy kokonaisena tuolla kiven halkaisu videolla, ja se ei suostunut halkeamaan siististi. Se piti pilkkoa aivan pieniksi palasiksi. Ja niitä palasia oli valtavasti. Tämä kuva on otettu kun osa kiven palasista oli jo kärrätty loppusijoituspaikkaansa.

Olen aiemmin kertonut meidän koonneen kiviaitaa tontin rajalle. Tuo aita ei ole vielä valmis. Tästä huolimatta Kaj keksi, että nämä kulmikkaat kivet voisi hyödyntää Tsehovilaisen puutarhan länsireunalla. Siinä kohtaa jossa kasvaa syreeniaidanne jonka jälkeen on hurja kivipenger kaivopihalle.

Tämä kiviaita kulkee karkeasti sanottuna pohjois-etelä suunnassa ja tämäkään ei ole vielä valmis. Yläpäästä se on oikeassa korossaan, mutta eteläpäähän tarvitaan vielä lisää kiviä. Eteläpäästä se myös tulee yhtymään tonttia rajaavaan kiviaitaan.

Tässä miltein ennen tilanne. Vasemmalla on syreenit ja niiden oikealle puolen on siirretty valmiiksi uuden kiviaidan kohdalle kolme kiveä. Niiden jälkeen on tuo kukkiva punaherukka.

Tarkoituksena on kiviaidalla rajata Tsehovilaista puutarhaa ja estää lapsia juoksemasta syreeniaidan läpi korkealta penkereeltä alas. Ja, kuten jo aiemmin on monesti todettu, meillä tätä kiveä piisaa, jonnekin se on saatava.

Kiviaidan teko

  • Valitse kiviaidan paikka.
  • Päätä aidan mitat.
  • Mittaa ja merkitse köydellä aidan paikka.
  • Laita suuret kivet alimmaisiksi.
  • Mikäli suuria kiviä on vähän, laita suuret kivet alimmaisiksi reunoille.
  • Asettele pienet kivet päällimmäisiksi.
  • Kiviaita kapenee vähän ylöspäin, näin se ei romahda niin helposti.

Meillä aidan leveys ja korkeus ovat molemmat n. 50 cm. Aidat sijaitsevat tonttimme routimattomissa osissa.

Tämä kuva on vanhalta kiviaidalta, siltä joka on edelleen kesken. Tässä näkyy komeasti vasemmalla kukkiva tuomi, toisen kuusikepin luona on juuri istutettu Podarok-luumu ja tuo vanha omenapuu on ilmeisesti Sokerimiron.

Tässä kuva samasta paikasta, vähän eri suuntaan. Kuvassa omenan lisäksi syksyllä istutettu Siivosen Keltaluumu.

Ja samasta suunnasta, mutta lähempää on tämä yllä oleva kuva. Tuossa kiven sivussa on kasvanut koko ajan raparperia ja siirsimme sitä siihen muualta pihalta lisää. Verkon suojassa kasvaa muhkuraharmaaleppä.

Alue on siis tuija-aidan takana, josta uusi kiviaita vähän pilkottaa.

Eikö olekin kauniita kuvia, lukuunottamatta tuota yhtä, jossa on myllättyä maata ja kivikasoja? No kurkataanpa sitten sinne, mistä kivi lähti.

Tadaa. Tässäpä tämä kaunistus. Ja nyt kun on vielä tullut vettä niin voin sanoa, että mutalillua piisaa.

Kaivoimme vanhat pihalamput ylös ja niiden kaapelit olivat vinksinvonksin maan alla. Sen jälkeen kaivoimme tämän ihanan kaivannon ja asetimme pihavalot ja niiden uudet kaapelit uusiin paikkoihin. Kuten kuvasta näkyy, itse päätimme suosia suoria linjoja.

Jonain päivänä minulla ehkä on nätti kuva tästäkin alueesta. Se päivä ei ole ihan heti. Ei se työ tekevältä lopu…

8 thoughts on “Uusi kiviaita”

    • Kiitos, valmiiksi tuo tulee jahka saamme yhden puun pois tieltä ja löydämme karviaiselle uuden paikan. Niin ja roudaamme kamalan määrän kiviä pihan toisesta laidasta tähän 😀

      Reply

Leave a Comment