Kahden eri lääkärin jälkeen uskoimme sen, kolmannesta lapsesta oli tulossa suuri. Aiemmat lapseni olivat olleet pitkiä, joten en yllättynyt, ettei tämäkään olisi pienen pieni.
Suostuimme pitkin hampain käynnistykseen, lapsen parhaan vuoksi. Saatu neljän ja puolen kilon arvio saattoi heittää myös ylöspäin. Vähintään vatsasssa majailija painaisi 4,3 kg.
Esikoiseni Miina saapui Lontoosta yllätyksenä mukaan tähänkin synnytykseen. Hän oli sattumalta paikalla taaperon syntyessä eli homma oli hänelle tuttua.
Valitettavasti yhden kätilön toiminta sai aikaan sen, että homma ei mennyt kuten olisi pitänyt. Muu Naistenklinikan henkilökunta teki todella kovasti töitä paikatakseen asian, mutta homman lähdettyä väärille urille ei sitä saatu takaisin oikeisiin uomiin.
Myöhemmin luin vauvaryhmästä, että pahimman päällä ollessa oli synnyttäjiä lähetetty Naikkarilta Hyvinkäälle synnyttämään. Synnytyslääkäri teki kanssamme hommia tunteja ja säästyimme hätäsektiolta, joka vaikutti väistämättömältä.
Olin varma, että synnytyksessä kävisi kurjasti vähintään toiselle meistä ja luen sen, ettei mitään pahaa lopulta käynyt, täysin synnytyslääkärin ammattitaidon piikkiin.
Seuraavaksi pitäisi jäsennellä ajatuksia ja kirjoittaa palautetta sekä homman alkuun saattaneesta kätilöstä, että hänen toimiaan korjanneista kätilöistä ja lääkäristä.
Niin ja se valtaisa lapsi. Saimme pikkuisen, puolimetrisen ja reilusti alle nelikiloisen, täysin terveen pojan.
Vaikka esikoinen on ollut mukana nyt kahdesti pikkuveljiensä synnytyksissä, en suosittele perhesynnytystä jos sisarus on alaikäinen. Olin tätä mieltä jo edellisessä hyvin menneessä synnytyksessä. Synnytyksissä saattaa aina sattua ja tapahtua ja ne voivat jäädä kaihertamaan mieltä ikävästi.
Tästä odotuksesta kerroin aiemmin blogissa (klick)
Ja taaperon odotuksesta ja sen alun hankaluuksista kerroin täällä (klick)
Molemmissa kuvissa esikoiseni Miina poseeraa vastasyntyneiden veljiensä kanssa.
Onnea ja ihanaa, että kaikki olette kunnossa! ❤
Kiitos <3
Lämpimät onnentoivotukseni teille!
Kiitos <3