Sienten kasvatus puussa

*Kaupallinen yhteistyö Helsieni Oy, (puutapeista saatu alennusta postausta vastaan).

Haaveilimme sienisadosta, jonka saisi poimia omalta pihalta. Olemme jo aiemmin kertoneet osterivinokkaiden kasvattamisesta sienipedissä. Nyt kerromme siitakesienten kasvattamisesta puussa. Satoa näistä sienistä saamme ensi vuonna.

Tämän hetkiseen kiireiseen elämäntilanteeseen ei mahdu niin monia sieniretkiä, että saisimme haluamamme määrän sieniä sitä kautta. Tässä vaiheessa paras ratkaisu on tuoda sienet sinne, mistä kerkeämme ne poimimaan arjen kiireiden keskellä.

Sienten kasvatus puussa, ohjeet

Noudatimme Helsienen ohjeita puutappien ymppäämisessä eli puuhun upottamisessa.

Kaadoimme keväällä koivun. Sahasimme rungon metrin mittaisiksi pätkiksi. Veimme koivupöllit sienipetimme viereen metsikön varjoisaan kohtaan. Koivupöllit asetimme kuormalavan päälle.

Emme päässeet ymppäämään heti sieniä runkoihin, sillä olimme säilyttäneet puutappeja, joissa sienirihmasto oli, jääkaapissa. Otimme puutapit huoneenlämpöön, pimeään paikkaan viikoksi ennen kuin ymppäsimme ne koivuun.

Ymppäämisessä tarvittavat tarvikkeet

  • Porakone
  • 9 mm poranterä
  • Nuija
  • Puutarhavahaa, mehiläisvahaa tai tuorekelmua

Ymppäys

  • Poraa 35 mm reikiä eli muutaman millimetrin pidempiä reikiä kuin ympättävä puutappi. 
  • Poraa reiät 4 – 5 riviin, enintään 15 cm etäisyydellä toisistaan ​​lomittain. 
  • Naputa puutapit reikiin
  • Peitä ympätyt puutapit vahalla tms

Sato

Satoa on odotettavissa seuraavana vuonna.

Sienipedin osterivinokkaat

Alkukesästä tekemämme sienipeti alkoi tuottamaan satoa yllättävän suurella viiveellä. Nyt kun lämpö- ja kosteusolot ovat sienille otolliset olemme tilanteessa jossa hukumme sieniin. Läheisemme sekä naapurit ovat päässeet nauttimaan ylenpalttisesta sienisadostamme.

Leave a Comment