#Suuntanaomavaraisuus2021, osa 7

Tässä kuussa #suuntanaomavaraisuus -bloggaajat kertovat suunnitelmien etenemisen lisäksi siitä, mitä ovat kokeilleet tänä vuonna.

Kesäkuu koitti kiireisenä. Tapahtumia oli sen verran, että tuntuu kuin olisimme näinä viikkoina eläneet pidemmän pätkän kuin kuukauden. Kesäkuulle mahtui kaksi reissua suvun saarimökille Saimaalle sekä ihmisten tapailua.

Meillä infektioiden eli ihmisten välttely alkoi jo ennen pandemiaa joten paluu sosiaalisempaan elämään on tuntunut vähän oudolta. Lasten kanssa olemme pyöräilleet leikkiseuran perässä ja tutustuneet ihan uusiin ihmisiin, seikka joka tuntuu jotenkin villiltä ja hurjalta, niin se elämä on meitä muovannut.

Meillä oli tuossa pohdinnassa lisämaan hankinta, seikka joka ei onnistunut aneemisen kukkaron vuoksi. Tämä oli toisaalta ehkä perheemme kannalta hyvä seikka, niin paljon kuin se kirpaisikin, aika ja energia ei ehkä olisi uusiin tiluksiin riittänyt. Tätä vanhaa paikkaa emme olisi missään tapauksessa laittaneet pois, vaan repineet itseämme entistä enemmän rikki.

Kaiken puuhastelun lisäksi keskustelimme kesäkuussa Kajn kanssa meistä. Tai ei siis meistä meistä vaan juttelimme useampaan otteeseen taustoistamme ja siitä mitä kaikkea tapahtui ennen kuin tutustuimme. Mietimme myös miten lapsuutemme ja nuoruutemme on meitä koulinut tulevaa varten.

Keskusteluissa oli isoja aiheita ja sitten esimerkiksi toteamuksia siitä, että Kajn kokemus kanoista on ollut yksinomaan hyväksi näinä kahtena kesäkana kesänä. Itse taas olen hyötynyt kalastustaustastani hoitaessani kanat viimeiselle matkalleen.

Olemme palanneet vanhaan tapaamme salasaunomiseen. Lasten nukahdettua laitamme whatsapp-puhelun päälle itkuhälyttimeksi ja livahdamme pesulle kaikessa rauhassa. Joinain iltoina otamme kipakat löylyt ja nautimme kun helteen korventamat kehomme hikoilevat päivän pölyt pois. Joinain iltoina istumme pukuhuoneen puolella ja keskustelemme hajanaisin lausein satunnaisista asioista.

Meillä on ollut monella tapaa kuormittavia aikoja viime vuosina. Tämmöiset pienet kahdenkeskiset tuokiot rauhassa tekevät hyvää.

Niin ja me olemme nukkuneet. Me olemme vapaapäivinä ottaneet päivänokosia. Meillä on mennyt todella paljon tunteja nukkumiseen. Olemme tilanteessa jossa joinain vuorokausina unimäärä voi ylittää kahdeksan tuntia. Pääkopassa tuntuu nyt erilaiselta, samoin kehossa. Palautuminen on ihan omaa luokkaansa kun nukkuu. Tämän kerron, sillä olen vuosien saatossa viitannut useampaan otteeseen liian vähäiseen nukkumiseemme.

Yhteistä aikaa ja unta, eikä tässä vielä kaikki! Seuraavassa pätkässä kerron mitä muuta uutta meille kuuluu.

Kuten kuvasta näkyy, emme tuolloin nukkuneet ja se näkyi selvästi

Kauden uutuudet

Meillä on keskitytty lisäämään marjapensaiden ja hedelmäpuiden määrää ja niihin liittyvät tämän kauden uutuudet.

Olemme katsoneet järkeväksi panostaa monivuotisiin kasveihin näin alkuvaiheessa. Puilla ja pensailla menee oma aikansa kasvaa satoikään. Alunperin pihalla oli kolme suurta omenapuuta ja kymmenkunta marjapensasta (herukoita ja karviaisia).

Siirsimme Eeron ja minun viljelypalstoilta pensaita tuvan pihalle ja sen jälkeen valikoimaa on laajennettu taimistoilta hankkimalla.

Halusimme aikaistaa marjasatoa ja tätä varten tilasimme Savonlinnan taimistolta valikoiman hunajamarjoja eli haskapeja. Hunajamarjan satokausi sijoittuu kesä-heinäkuun vaihteeseen. Taimemme ovat todella pieniä eli niiden satoikään on aikaa. Lisäksi ne ovat edelleen ruukussa odottamassa istuttamista omalle paikalleen.

Samassa lähetyksessä meille saapui myös pienenpieniä saskatoonin taimia. Nuo lyijykynää pienempinä saapuneet taimet purkitettiin ja nekin odottavat ruukuissaan istuttamista.

Rusotuomipihlaja Härkätien herkku saapui juuri ennen juhannusta ja arvatkaapa mitä, sekin odottaa ruukussa istuttamistaan.

Muutama tyrni odottelee myös kiltisti ruukuissaan istuttamista.

Me emme aio alkaa istuttelemaan ennen kuin säät ovat vähän kosteampia. Nyt nuo on helppo pitää hyvässä kosteudessa, eri puolille pihaa istutettuina homma olisi haastavampaa.

Tänä vuonna on hankittu myös muutama hedelmäpuu lisää ja osa niistä kerettiin istuttamaan ennen näitä hurjia kelejä. Kaikki aiempien vuosien marjapensaat ja hedelmäpuut voivat hyvin. Jopa talven tuhoamaksi julistettu pensasmustikka pink lemonade on suorittanut henkiin heräämisen.

Vuosia valeistutuksessa olleet viinit on istutettu ja toinen niistä viihtyy hyvin uudella paikallaan.

Uutena asiana on myös se miten paljon molemmat lapset haluavat osallistua puuhiiin. He ovat aina nauttineet yhteisistä askareista, mutta nyt homma on mennyt ihan uudelle tasolle.

Yhdessä tekeminen on mahtavaa ja samalla se vie äärimmäisen paljon aikaa. Jo pelkästään munien hakeminen on suoritus, molemmat pitää nostaa poimimaan munia ja sitten ne juoksutetaan tuvalle. Yleensä kaikki munat säilyvät ehjinä.

Valitsemastamme elämäntavasta olisi tarkoitus tulla mielekäs harrastus myös lapsille. Juuri tämän vuoksi hiljennämme vauhtia ja koetamme tehdä yhdessä. Homma ei kuitenkaan ole oikeasti aina niin idyllistä ja helppoa kuin videoilta ja instasta voisi ajatella. Uskomme kuitenkin, että nämä vuodet ovat niitä aikoja kun mahdollinen rakkaus puutarhaan ja puuhakkaaseen elämään voi helposti syttyä.

Eteläseinä ennen uutta punamultakerrosta

Suunnitelman eteneminen

Olemme edenneet suunnitelman mukaan tai ainakin olemme siihen pyrkineet. Kokoajan listalta on tipautettu pois asioita, joita sinne olimme nostaneet toiveikkaina. Jotkin asiat ovat aikataulusta jäljessä. Helle ja kuivuus aiheuttavat omat viiveensä.

Sitten on kanoja ja lapsia jotka säntäilevät sinne tänne ja keksivät kaikenmoista lisähommaa. Ja on sitä sosiaalista elämää. Sosiaalinen elämä tekee meille kaikille hyvää, se vain tahtoo hidastaa aikalailla vauhtia.

Sosiaalinen elämä on ehkä liioitellusti ilmaistu. Tänä kesänä olemme nähneet isääni enemmän kuin aiempana vuonna, lisäksi vietämme aikaa esikoiseni kanssa, hän palasi syksyllä Suomeen asuttuaan sitä ennen seitsemän vuotta ulkomailla. Ja sitten on ne kaikki ihmiset joita olemme tapailleet ulkona.

Vietimme talven kaupunkikodissamme ja asuinseudullamme tilanne oli taudin kanssa kehno. Veikkaan, että omaksumamme käyttäytymismallit istuvat meissä tiukasti, sen verran asioita on pohdittu.

Mutta sitten itse asiaan.

  • Tuvan eteläseinä punamullattu
  • Huussin rakentelua
  • Kanoja on hoidettu
  • Lapset ovat saaneet osallistua kaikkeen mihin haluavat

Heinäkuun tehtävälistaa

Kesäkuun video on editointivaiheessa ja sen lataaminen Tubeen ei onnistu täältä, saan sen ladattua vasta seuraavalla huoltokäynnillä Helsingissä. Se on kuitenkin tulossa.

  • Huussin teko jatkuu
  • Taimien istuttamista

Linkit

Kurkkaa mitä uusia juttuja muilla omavaraistelijoilla on ja miten heidän suunnitelmansa etenevät.

Vyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/heinakuu2021/

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-7-mehilaiset/

Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/07/uusia-kokeiluja-omavaraistelun-suhteen.html

Kakskulma https://kakskulma.com/uuden-pihan-kasvatuskokeiluja/

Vyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2021/07/heinakuu-2021.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/07/tomaatit-vattumaalla-kokeilu.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/07/satokausi-alkoi.html

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-7/

Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/07/kokeiluja.html

Torpan tyttö https://torpantytto.com/2021/07/05/uusia-kasveja-ja-kokeiluja/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/07/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-7-uusia.html

Caramellia https://caramellia.fi/heinakuu2021/

MetsäHeini https://metsanheini.wordpress.com/2021/07/05/kesan-uudet-tuttavuudet/

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21379

Vyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/07/unelmana-omavaraisempi-elama-uusia.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/kokeiluita-ja-kokemusta-21/


Vyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/07/05/7-heinakuu-uudet-kokeilut-kasvimaalla/

10 thoughts on “#Suuntanaomavaraisuus2021, osa 7”

  1. Onnittelut, että olette päässeet maksamaan univelkoja! Ja kiva lukea, että saatte kananmunia, se ei aina ole itsestäänsevyys.

    Reply
  2. Olen huomannut saman, että hidastaminen on tärkeää. Nyt, kun työlistalta karsiutuu tai siirtyy asioita hamaan tulevaisuuteen on elämiseen tullut enemmän rauhaa. Levollista ja onnentäyteistä heinäkuuta!

    Reply
  3. Oi miten ihania nokoset ovatkaan! Ja miten kurjia ne olivat lapsena 😀 Nyt sitten silkkaa luksusta! Täälläkin nokostellaan näinä helteisinä päivinä, kun muuta ei aina jaksa. Nyt kun olen päässyt nokostelun makuun, luulen, että taidan pitää tämän tavan jatkossakin. On se vaan niin ihanaa 😉

    Ihanaa kesää teille sinne <3

    Reply
  4. Hidastaminen lasten ollessa pieniä, on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kun on saanut olla pienestä pitäen mukana askareissa, niitä oppii hoitamaan myös itsenäisesti. Ja vanhemmat voivat uskoa lapselle jonkun tehtävän osin tai kokonaan.
    Omat kananmunat kuulostavat ihanalta.
    Mikäs sen ihanampaa kuin ottaa päiväunet , etenkin näin helteillä.
    Hyvää heinäkuun jatkoa!

    Reply
  5. Salasaunominen ja päivänokoset yhdessä – olette hetkenne ansainneet 🙂 Olette silti saaneet niin valtavasti aikaiseksi näkyvää. Lasten kanssa tekeminen, vaikka pitääkin hidastaa, on silti äärettömän arvokasta pääomaa heille myöhempää elämää ajatellen ja yhteisiä muistoja, niitä tehdään nyt.

    Reply
  6. Salasaunominen pukuhuonekeskusteluineen kuulostaa aivan mahtavalle tavalle huolehtia pienistä kahdenkeskisistä hetkistä <3

    Minusta kuulostaa sille, että te olette saaneet kyllä paljon aikaan – tilanteeseen nähden. Voin vaan kuvitella, ettei ajan löytäminen ole lapsiperheessä ihan itsestään selvää.

    Lempeää kesää teille!

    Reply

Leave a Comment