Hörtsänän arboretum

Kotimaan retkeily kannattaa. Syyskuussa 2018 pistäydyimme Orivedellä Hörtsänän arboretumissa eli puulajipuistossa. Tuo retki sai meidät ihastumaan arboretumeihin.

Hörtsänän arboretumissa on lukuisia kiviportaita, -patsaita ja myllynkiviä. Ne tekivät meihin niin suuren vaikutuksen, että teimme tänä keväänä kiviportaat oman tupamme pihalle.

Hörtsänän arboretum jäi ilman hoitoa 50-luvulla. Vuodesta 2015 sitä on kunnostettu.

Puistoa on kunnostettu vasta vähän aikaa, sen villi kauneus lumosi meidät. Olemme suunnitelleet uutta matkaa Orivedelle ja haluamme ehdottomasti vierailla puistossa uudelleen.

21.9.2018

Yle:n artikkeli Hörtsänästä https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/27/unohtunut-puutarha-heraa-unestaan-orivedella-hortsanan-arboretumilla-on

Hörtsänän arboretum
hortsananarboretum.fi
Onnisjärventie 11
35300 Orivesi

Muista varata muutamia kolikoita pääsymaksuun.

Hörtsänässä käynnin jälkeen olemme käyneet myös Kärkölässä sijaitsevassa Huovilan kartanon arboretumissa sekä Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Vaikka molemmat olivat upeita paikkoja, teki Hörtsänä silti meihin suurimman vaikutuksen.

Nuolia painamalla, näet useampia kuvia Huovilan puistosta

3 thoughts on “Hörtsänän arboretum”

  1. Mikähän tuossa Hötsänässä onkaan, kun se on niin monen sydämen vienyt? Myös meidän!💚

    Reply

Leave a Comment