Vuosi 2019

Vuoden viimeinen lauantai on hyvä hetki suunnata katseet kuluneeseen vuoteen ja katsoa, mitkä jutut ovat olleet teidän lukijoiden suosikkeja.

Tämä blogi aloitti tässä osoitteessa tammikuussa. Uuden blogin myötä lopetin aiemman Tsajut-ruokablogin ja tuvan elämästä kertoneen Korpinkiven tupa -blogin osoitteesta maa-tuskat.blogspot.fi

Kuukausien luetuimmat postaukset

Tammikuun luetuin teksti kertoi kuinka säästimme molemmat Kaj:n kanssa 1 378 € vuodessa kahdella eri tavalla. Rahat ovat muuten edelleen tilillä ja niillä on tarkoitus pidentää lasten kotona oloa. Otamme siis varat käyttöön, kun kotihoidon tuella tulee tiukkaa. Ei tuolla summalla kauaa elä, mutta se antaa pikkuisen lisää aikaa.

Helmikuussa julkaistiin #suuntanaomavaraisuus -sarjan ensimmäinen osa ja se sai eniten lukukertoja.

Maaliskuussa #suuntanaomavaraisuus –kirjoitus oli suosituin ja toiseksi eniten lukukertoja keräsi yönylileipä.

vuokaleipa aamiaiseksi
Yönylileipä

Huhtikuussa luetuin juttu oli pelkkahirren sahaaminen ja toisena suosikkina oli kinder-juustokakku.

Toukokuussa luetuimmaksi nousi omavaraisuus-kirjoitus ja teksti risuaidasta.

pieni vauva siskon sylissa
Esikoinen ja kuopus

Kesäkuussa kerroimme kuopuksen syntymästä.

Heinäkuussa luetuimmiksi nousivat kaksi tuvan sisustusta käsittelevää juttua. Kurkistus tuvan sisälle oli luetumpi kuin tuvan sisustus nyt.

Elokuussa luettiin eniten omavaraistelusta ja saarimökin terassista kertovaa juttua.

Syyskuussa omavaraistelu ja siihen liittyen marja-aroniahillo nousivat luetuimmiksi jutuiksi.

Talvinen marja-aroniahillo

Lokakuussa luettiin eniten tuota syyskuun toiseksi luetuinta eli marja-aronia hillon ohjetta. Toisena oli juttu vadelmanlehtiteestä raskausaikana.

Marraskuun kaksi yhteiskirjoitusta eli #kotivarapostaus ja #suuntanaomavaraisuus -kirjoitus olivat luetuimmat.

Joulukuussa luetuin on ollut sama, kuin tammikuussa eli kuinka säästimme 1 378 € vuodessa per nenä. Toiseksi eniten kiinnosti muutokset tuvan sisustuksessa.

värikässäästöpossu ja kolikoita

Vuoden luetuimmat tekstit

  1. Näin säästimme 1 378 € vuodessa
  2. Vadelmanlehtitee raskaana ollessa
  3. Kotivara lapsiperheen arkea helpottamassa

Tekstit joita suosittelen

Nämä vanhan savusaunan rempasta kertovat tekstit ovat sellaisia, joita suosittelen lämpimästi.

Savusaunasta varasto
Remontti etenee
Remontti ja raha
Projektin hallinnasta

Yhteiskirjoitukset

Luotsaamani #suuntanaomavaraisuus -sarja lisäksi ideoimme Jovelan Johannan kanssa #kotivarapostaus -yhteiskirjoituksen. Näiden lisäksi osallistuimme myös ideoimaani #miljoonaotokkatekoa -postaukseen ja Sorakukan puutarhan merkitys-kirjoitukseen.

Ensi vuonna

Tammikuun ensimmäisenä maanantaina alkaa taas #suuntanaomavaraisuus -sarja. Pääsette siis jälleen seuraamaan meidän ja muiden pyrkimyksiä kohti hitusen suurempaa omavaraisuutta.

#kotivarapostaus saa näillä näkymin jatkoa helmikuussa.

Suunnitelmissa on kirjoittaa hilloista, rahasta, kirjoista ja lasten kanssa elämisestä. Nyt haluaisin kuulla mistä sinä pidit ja mitä haluaisit lukea tästä blogista.

Ihanaa alkavaa vuotta <3

10 thoughts on “Vuosi 2019”

  1. Kiitos Satu tästä vuodesta.
    Minua kiinnostaa eniten jutut, joiden aiheena on: omatoimisuus, ruuan tuottaminen, remontit, oikeastaan kaikki lapsiperheen arkeen liittyvät asiat.
    Inspiroivaa vuotta 2020!

    Reply
    • Kiitos palautteesta Kirsti. Voin luvata, että kirjoitan noista aiheista. Huomenna itseasiassa tulee ohje joulukuusimehuun, uskon sen kiinnostavan sinua 🙂

      Reply
  2. Kivan kuuloisia postauksia! Omavaraisuus ja sitä sivuavat aiheet kiinnostaa myös itseäni 🙂 Onnea pian alkavaan uuteen vuoteen!

    Reply
  3. Teidän vuosi on kuulostanut todella mukavalta. Omavaraisuus kiinnostaa aiheena paljon! Mukavaa Uutta vuotta 🙂

    Reply

Leave a Comment